Houston Laukko tietysti saavutuksiltaan, mutta ei Muppe ainakaan luokaltaan heikompi ollut.
Isla taas oli seinävarmana, 90 luvun soihdunkantaja.
Aikansa ylikylä Suomen lähtöihin.
Pässi teki merkittävän uran ja nousi kuolleista Ruotsissa. Tähtäsi 2006 Elitloppettiin - Vaikka oli vain KERRAN 3 ja 4 vuotiaana jäänyt Kaksarista ulos ei päässyt kun Sweden Cupiin, josta tuli kakkossija.
Itse päädyn siis BWT Magiciin joka olisi toisella tavalla ollut Varennen jälkeen Euroopan ykkönen.
Victory Tilly oli Ruotsissa silloin "vastaava", vaikka vuoden vanhempi olikin. Kertokaa omanne, mielellään jotain avoimia hevosia.
Vastaukset
Kirjoittanut tähän
Heitän
<<< siirretty viesti >>>
Houston Laukko. Lyhyesti ja ytimekkäästi.
Kirjoittanut Alkoholisti-Juristi
Nuoret miehet ne humaltuu
<<< siirretty viesti >>>
liian nopeasti :-) Charme Asserdal on edelleen ykkönen vaikka yli 30-vuotta sitten olikin parhaimmillaan.
Kirjoittanut Akemakeperajamä
Charme
<<< siirretty viesti >>>
Itse en Charmea muista, mutta kai se suomalaisista vieläkin ykkönen on. Ainakin oli lähimpänä oman aikansa maailman parasta hevosta.
Bwt macig saattaa olla kaikista lahjakkain, mutta ikävä kyllä hajosi juuri kun oli astumassa uransa huipuolle.
Houston laukko teki pitkän ja hienon uran, mutta ei ollut niin lahjakas kuin muppe eikä sitten kuitenkaan ihan pärjännyt maailman top5 hevosille.
Passionate kemp oli myös hieno ja juoksi upean tilin, mutta ei kuitenkaan koskaan voittanut ykköstason em-tason kisoja. Jälkeenpäin voi todeta, että passia kyllä kilpailutettiin täysin oikein ja juoksi jopa luokkaansa suuremman tilin.
Isla pärjäsi lähinnä Suomessa eikä ihan nouse näiden edellisten tasolle. On toki V65/75 historian hienoin hevonen.
Ja tokihan Suomessa nyt on muitakin hyviä hevosia joten tämä top5 ei edes ole mitenkään itsestään selvä. Mites muuten Friendly face ja Keystone patriot, olivat suomalaisten valmennuksessa, mutta olivatko myös omistuksessa? En nyt muista kirveelläkään, että miten omistuskuviot meni. Siinä on myös kaksi aika hienoa hevosta.
Kirjoittanut outsider
Oikeita hevosia listalla
<<< siirretty viesti >>>
Hyviä hevosia mainittu, jotka olivat aikoinaan melkoisia tekijöitä.
Keystone Patriotin omisti Viking(Antti Savolainen)- ja Nurmen talli. Friendly Facen taas BWT.
Kirjoittanut Jeppejee
Taikaa
BWT Magic on minun listallani ykkönen.
Ne jotka ovat toista mieltä, voivat katsoa Youtubesta BWT Magicin Finlandia-voiton. Varenne olisi pystynyt samaan, ei muut (nykyhevosista toki Rapide Lebel).
Toivotaan, että Brad nousee Mupen ohi listallani joku päivä.
Kirjoittanut billy
Billy the Kid
ammattivalmentajalla, niin Muppekin olisi ihmetellyt !
Kirjoittanut jaahas
Louise Laukko
kuuluu tälle listalle ehdottomasti. Muppe oli hyvä mutta kulku loppui liian varhain jalan vammautuessa Elitloppetissa. Miksi siilä aina ajettiin voitot isoilla marginaaleilla kun ei siitä ylivoimasta saa isompaa palkkiota. Brad on onneksi osaavissa käsissä ja harkiten kilpailutetaan.