Kirjoittanut

Miks Rädystä halutaan eroon?

Liian pätevä,pitää jäsenistön puolta,ei kumarra

vanhempia AY-johtajia,vaatii kunnon liksat kaikille jäsenille,

ei ole työnantajien etujen mukainen nokkamies,ei haluta missään tapauksessa kuljetusliittojen johtoon,hänestä tulisi Suomen vaikutusvaltaisin mies,

Poikamies,saa kyniä rahat pois,mutta kysymys kuuluu: kuka ruokkii tätä kättä, joka haluaa erottaa hänet keinolla millä hyvänsä?

lähes kaikki valjastettu tähän toimenpiteeseen.

Miksi kukaan ei hauku julkisesti Ahdetta? sekä kerro mitä hän on tehnyt viinan (ehkä) juonnin ja Rädyn arvostelun lisäksi

Vastaukset

Kirjoittanut

persoona

Ehkä ammattiyhdistyksissäkin siirrytään nykyaikaan. Aivan selvästi autistinen narsisti ei sovi minkäänlaisiin johtotehtäviin, vaikka olisi minkälainen jyrä. Yhteistyötä on pystyttävä tekemään joka suuntaan.

Kirjoittanut

Viimeinen Mohikaani

Kaikki muut ammattiliittojen johtajat on pelkkiä virkamiehiä, jotka hiihtää Demarien perässä. Räty hoitaa tehtäväänsä kuten pitääkin, ei työnantajien kanssa hyssyttelemällä pärjää, siellä on pistettäävä kova kovaa vastaan.
Jos ja kun Räty saa potkut on Akt Suomen hampaattomin ammattiliitto.Työnantajapuoli hieroo jo käsiään.

Kirjoittanut

Persulaisille

sopii hyvin Rädyn erottaminen. Nehän vihaa sossu johtoista ay-liikettä.

Se avaa markkinat halvalle työvoimalle, jota taas persujen ydin kannattajiin kuuluvat pienyrittäjät haluavat.

Kirjoittanut

niin

kaikki kuljetusliitot liittyvät yhteen, mukana,junat,rekat,laivat,bussit,taksit ja mahdollisesti lentokoneet.Jos Räty ei laita nimeänsä paperiin, niin koko Suomi seisoo...Kokoomuslainen Pressakaan ei voi mitään...siis eroon miehestä keinolla millä hyvänsä, maksoi mitä maksoi..niin...ja tavallinen työmies maksaa taas kaiken..

Kirjoittanut

kenen asialla lienee?

Sehän se kuljetusalan työntekijöitä auttaa jos Suomi seisoo.. Montahan kuljettajaa Räty on vänkyröinnillään jo saattanut työkkärin listoille..

Kirjoittanut

Hallitushan hilkan erotti

Miksi Räty eroaisi ? Viherhöttö työmaat vie ei räty

Linkki Maistiasia ( K 18 ) (http://www.sinivihreat.fi/?p=500)