Kirjoittanut politbyrå
Pysyvä linkki tähän keskusteluunkepu selätti persut
uusimmassa puolueiden kannatusmittauksessa. Valtakunnassa taas kaikki ihan normaalisti ja Soini voi taas rauhassa miettiä uusia Bobri-vetojaan.
uusimmassa puolueiden kannatusmittauksessa. Valtakunnassa taas kaikki ihan normaalisti ja Soini voi taas rauhassa miettiä uusia Bobri-vetojaan.
ajaa sossutkin persuista ohi. Timon täytyisi keksiä jotakin.
Timo kohta lohkaise jonkun uuden lippalakkijutun ja kannatus ampaisee nousuun.
ovat kohta ovella ja kiirekin tulee ! Muuten ollaan taas sarjassa "ynnä muut".
Eli noin kolmannes meistä. Kannatus sitten jakaantuu Kepun ja Persujen kesken. Pistäisivät hynttyyt yhteen niin saataisiin suurpuolue Suomen Turvenuijat.
Kokoomus, RKP Vihreät ja demarit voisivat yhdistyä myös. Ja nimeksi Suomen tosi Nuijat. Se olisi varsinainen suurnuijien suurpuolue.
noi sossut ja vasurit ? Tulisko niistä Vassu ?
Kokoomus tulee eniten saamaan siipeensä seuraavan vuoden aikana kun kansalla olot kurjistuu silminnähden. Demarit on jatkuvassa syöksykierteessa joka ei katkea ennenkuin saadaan johtopaikoille järkevää porukkaa. Ihalainen ja muita kokeneita äijiä.
Vihreiden luvut nousi Haaviston loisto menestyksen vuoksi, mutta tasoittuvat ajan mittaan ja taisto taistolaisten kanssa viidenneksi suurimmasta puolueesta jatkuu normaalisti.
Oppositio puolueet tulevat nousemaan suurimmiksi kreikan ja eu:n murentuessa. Kumpi sitten on keulilla ennenaikaisten eduskuntavaalien aikaan, tulee olemaan jännä nähdä.
Onneksi suomen kansassa on se reilu kolmannes niitä joille perusarvot ja suomen hyvinvointi on tärkeämpää kuin hyysätä muun maalaisia. Niiden ihmisten avulla meillä säilyy "itsenäinen" suomi jatkossakin. Sellanen, minkä tekemisiä ei ranskanpullat ja sakut määrää.
mihin muulla maailmalla ei olisi vaikutusta, on vain satuprinsessojen vaaleanpunaista haaveunta. Se on kertakaikkiaan mahdoton yhtälö. Vrt. Kreikan case.
Todistetustihan Kepu, SDP ja Kokoomus ovat vuorollaan ns. näennäisesti oppositiossa. Kun pääsevät hallitukseen, politiikka puheineen ja tekoineen muuttuu tyystin erilaiseksi. Esim. Keskusta oli viime hallituksessa itse ajamassa Paras -hanketta ja kuntien yhdistämistä sekä Kreikan tukemista, mutta vaahtoaan nyt tyystin muuta.
sitä POLITIIKKAA !