Taikarumpu soi Oulussa

Revontulet tanssivat taivaalla ja valaisivat lumenpeittämän, hämärtyvän tunturimaaston. Annoin sierainten tuntea lapin tuoksua ja pistävää pakkasta hetken ennenkuin käynnistin moottorikelkkani ja hyppäsin sen selkään. Kaasutin tasaisesti etten juuttuisi kiinni erämaan koskemattomiin lumihankiin, mutta onnistuin silti säikäyttämään muutaman riekon lentoon läheiseltä rinteeltä. Ilta alkoi jo kallistua yölle ja oli katsottava suuntaa kompanssista ja kartasta, että löytäisin takaisin majapaikkaani ja saisin kuksani täyteen lapin Irmelin keittämää lämmintä kaakaota. Kartta ja kompanssi olivat ainoa toimiva yhdistelmä Lapin tuntureilla, sillä kaikki älypuhelimet olivat jo ajat sitten menettäneet toimintakykynsä joko pakkasesta tai suuntansa kadottaen. Parin jontkan ja pienen suon yli, niin olisin moottorikelkkareitillä, joka veisi minut Lapin Irmelin majataloon. Otin suunnan ja lähdin ajelemaan. Parta huurtessa ja lierihattu tukevasti karvareuhkan alla annoin moottorin laulaa, kunnes pamahti ja näin valtavan lieskan pöllähtävän kelkan koneesta ennen täydellistä hiljaisuutta, jonka rikkoi ainoastaan voimistuvan tuulen vinkuna.

Käytettyäni kaikki perimätietona saamani kirosanat, totesin tilanteen toivottomaksi. Otin reppuni kelkan tavaratilasta ja heitin sen selkään, kiinnitin kuksan roikkumaan vyölleni ja kiskoin lumikengät jalkaan. Lumikenttien kuningas oli valmis taapertamaan halki jään ja tuiskun kohti lämpöistä majapaikkaa, jossa saisi rupatella kullanhuuhdonnasta lapinkultaa siemaillen. Päästyäni jontkalle, joka puolella vallitsi jo täydellinen pimeys. En erottanut pimeydeltä edes käsiäni, jos ojensin ne suoraksi ja tämä jos joku oli kaupunkilaiselle pelottava paikka. Entäpä jos törmäisin karhuun tai susilaumaan tai jos yksisarvinen poro tuo kauhufilmejen legendaarinen peto syöksähtäisi ylväänä puskasta päälleni. Ajatukseni alkoivat vilistää siihen malliin, että minun oli kaivettava paniikkipaperipussini esiin repusta ja hengittää muutaman kerran todella syvään ja sitten rauhallisesti, tasaisesti pieniä henkäyksiä jotta mieleni alkaisi rauhoittua. Olin metsäisellä alueella ja saatoin alkaa etsimään tervasta tehdäkseni tulet. Sain nuotion tehtyä hangen keskelle ja laitoin kahvit tulille. Olin eksynyt, en tiennyt hittojakaan oikeasta suunnasta ja karttakin näytti olevan aivan eri alueelta, pimeässä kun ei sitäkään oikein nähnyt.

Kerkesin juomaan kuksallisen, kun kuulin takaani ääniä. Jääkarhu? Ei vaan kullankaivaja paksuissa turkiksissa. Mies pyysi saada istua tulille ja alkoi rupatella. Kertoili kultahampaiden irroittamisesta Klondykessä ja suuresta hipusta joka tarttui vaskooliin Tankavaarasta. Yhtäkkiä mies näytti ihan lapin nokinaamaiselta noidalta ja alkoi puhua Oulun veevitosesta. Oli kuulemma laatinut hyvän systeemin hakatessaan nahkarumpua kodassa. Muutamia yrttejä maisteltuaan oli päätynyt siihen, että joka lähtöön tuli asettaa kolme kilpailijaa. Näin rivihinnaksi tulisi siedettävä 24,30 euroa. Tasaisen rummutuksen kaavalla ekaan lähtöön ilmestyisivät 5,11,13. Kipinät sinkoilivat yö taivaalle miehen aloittaessa villin tanssinsa, seisoen välillä nuotiossa ja välillä sen vieressä. Sitten kaikien mainosten karvajalkainen hevonen, tuo suuri Salama ilmestyi paikalle, hirnahti kerrran ja lähti pois. Tam,tam,ta,ta,tam soi jyhkeä nahkarumpu miehen takoessa sitä. Nyt näin selvästi seuraavan eli toisen lähdön maaliintulon. Kolme hevosta lähes tasapäin kurotti linjalle voilokeissaan numerot 4,6,7. Mies tiivisti tanssin tahtia ja tempaisi minutkin mukaan. Nyt hahmottuivat taivaan tähdet ja tiivistyivät vinhan pyörinän tuloksena kolmannen lähdön numeroiksi ja ne numerot olivat 4,10 ja 11. Tanssi jatkui villinä ja taivaankansi ikään kuin aukeni paljastaen neljännen ja viidennen lähdön salaisuudet 6,3,11 ja 2,3,9. Tämän jälkeen tanssi pysähtyi ja paiskauduimme päistikkaa lumihankeen.

"Tuu pois sieltä jo": kajahti korvia humaava huuto rytmikkään takomisen säestämänä. Olin nukahtanut junan vessaan, junan joka kolisteli suoraan kohti Oulua ja juuri alkavia raveja. Keräsin itseni ja avasin oven. Oven toisella puolen oli nainen kiljuvine lapsineen ja konduktööri vaativine eleineen. "Matkaliput olkaa hyvä": kajahti klassisen virkamiehen näköisen, kuivakkaan miehen suusta. Ojensin ne ja sain happaman katseen, aivan kuin olisin tuottanut tälle vanhalle miehelle suuren pettymyksen. Harpoin paikalleni ja jäin katselemaan ulos junan ikkunasta. Pian olisimme Oulussa ja taikarummun pauloissa.