Kirjoittanut

Oulun palkinnot laskee

Oulun kukkarossakin alkaa pohja paistamaan. Toiminnanjohtaja Ylitalo eroaa tehtävästään ja palkintotaso putoaa huhtikuusta alkaen!

Vastaukset

Kirjoittanut

Paha mieli

Eiks Oulu ole pohjoisen Vermo?

Kirjoittanut

pahalta

Hyvin Oulu onnistunutkin taistelemaan ja pitämään palkinnot siedettävinä.
Fintoton toiminta ajaa raviradat kestämättömään tilanteeseen. Kohta ajetaan kilpaa alpakka lusikasta.

Kirjoittanut

huijaa itseään ja muita

lauantaihin satsaus on vain iso hämäys, ihan niinku sen kautta saataisiin raviurheilu ja palkinnot nousuun

Kirjoittanut

mulle

vähän naureskeltiin syksyllä, kun Teivoa tässä asiassa puolustelin ja tätä muiden ratojen palkintojen laskua jo ennustelin. Eikä muuten jää Oulu viimeiseksi tänä vuonna palkintojaan laskevaksi radaksi. Ja muiltakin radoilta putoo toimareita tänä vuonna pelistä.

Tyhjästä on paha nyhjästä ! Näin se vaan valitettavasti menee ja varuskunnatkin vähenee.

Kirjoittanut

Pakko olla provo?!? :(

Kaikkihan tietää, että ravit on hurjassa nousussa ja alalla vallitsee pitkästä aikaa tosi positiivinen ilmapiiri kun hevoset on tulleet kotiin ja Fintoto on niin hyvin onnistunut uuden pelimixin kanssa.

Tän on pakko olla provo, onhan? Vai onko Hippola huijannut kehuessaan hyvillä tuloksilla. Eihän se ole mahdollista, koska se ei saa olla mahdollista, eihän :( ?!?

Linkki Palkintotaso pysyy korkeana (http://www.oulunravit.fi/index.php?id=1146)

Kirjoittanut

Huhtikuussa laskee

Linkin juttu on vanhaa tietoa, eli alkuvuoden palkinnot ovat olleetkin vanhalla tasolla. Huhtikuusta lähtien myös Oulussa palkinnot laskee. Hevosurheilussakin oli juttua aiheesta.

Kirjoittanut

Mikään ei ole ilmaista

Oulu maksoi viime vuonna palkintoja 200000€ yli palkintojenmaksuvelvoitteen. Tuota palkintotasoa ei nyt enää pystytä ylläpitämään; ilmeisesti siksi ettei tulos valahda sen vuoksi miinukselle.

Taulukkotuilla ei tuota palkintotasoa pystytä ylläpitämään ja se kai tarkoittaa sitä, että Fintotolta radoille palautuva raha ei vaan riitä niihin palkintoihin mitä Oulussakin olisi toiveena jakaa.

Jos tästä nykytasosta joudutaan tiputtamaan palkintoja vielä muillakin radoilla, joilla se on jo tiputettu liian alas, niin sitten kyllä vaikeuksia kasaantuu. Jossain se säästämisen raja kaiketi kulkee palkinnoissakin.

Kirjoittanut

PILOT

mistä maksat, jos kirstussa ei ole rahaa ja markkinoilta et sitä saa ?

Kirjoittanut

Lisätään vain peliä...

ulkomaille sieltähän sitä rahaa tulee kotimaan palkintoihin lisää. Vai miten se nyt oli?

On tämä kumma yhtälö vaikka kuinka kehutaan, että ulkomaan pelit tuottavat hyvin järjestelmälle rahaa, mutta siltin vain radat koko ajan joutuvat alentamaan palkintoja ratojen vähenevän pelin takia. Pelivaihto ei laske paljoa jos yhtään, mutta radat vain kurjistuvat.

Kirjoittanut

Turhaa marinaa ;)

Hyvinhän tässä pitäisi kaiken mennä, kun on saatu uudet Ruotsissa hyviksi koetut pelimixit ja kaikki raha T65- ja T75-peleistä tulee Fintotolle eikä mene Veikkaukselle oopperalaariin. Ja jos radoilla menee huonosti sehän on nykyisin vallitsevan positiivisen asenteen mukaan aivan ratojen oma vika.

Ja nyt peliä sisään mukisematta Jokimaan maanmainioihin tasokkaisiin T5-kohteisiin tai käy sielläkin huonosti.

Kirjoittanut

Fintoto ajaa radat alas

Eiköhän tuo Fintoto ajata osan radoista konkkaan ja lopulta siirtää yhä enemmän pelejä Ruotsiin ja Ranskaan juuri sillä syyllä, että kotimaiset radat eivät pysty tarjoamaan raveja kunnon palkinnoilla. Tämä kaikki on sitä alasajon valmistelemista ja suoraa kopiontia pankkialalta, missä asiakkaat kutsattiin pois tiskiltä laittamalla korttipaikat seinään. Nyt sitten ihmetellään, kun sisällä ei käy ketään ja lopetellaan sillä verukkeella pankkeja. Nythän on niin, että Fintoto ei ole yhtään huolissaan vaihtojen putoamisesta (lue; kaksiri, T4 ym) kunhan T75 lauantaisin ja T65 keskiviikkoisin toimii jackpottien myötä eli maksamattomilla pelaajien rahoilla.

Kirjoittanut

tuomari

Se tietysti totta että mistäs voi maksaa jos ei rahaa ole. Ei mistään.

Mutta sehän tässä huolestuttavinta on, että kokonaispelivaihto ei ole tippunut vaikka 5-6 vuoden taakse verrattuna juurikaan. Mutta palkintotilanne huomioiden ainakin ratojen pelistä saama tuotto on pudonnut sitten huimasti, kun siellä asti tämä ei näy.

Pari juttua mitkä ovat tuttuja normaalistakin yritystoiminnasta. Jos säästät ja säästät niin voit säästää koko toimintasi hengiltä. Ja jos taas laajennat ja laajennat niin ettei tuottoja enää jää edes perustoimitojen takaamiseksi, niin henki pihisee silloinkin heikosti.

Eihän tässä helppoja aikoja eletä varmasti - millään osa-alueella raviurheilussa. Mutta peliyhtiön tehtävänä on kai taata riittävä rahavirta palkintojen maksuun. Nyt tuntuu siltä ettei tämä olekaan päätehtävä, vaan se, että peliyhtiö itse pyörii pelituotoilla.

Kirjoittanut

Köyhät lounaat

Koskelan aikana oli pienet tulot ja pienet menot, niin rahaa jäi tilille. Hänen jälkensä menot kasvoi, mutta tulot pysyi ennallaan ja nyt on tilikin tyhjä.

Kirjoittanut

kahveeta palkinnoksi...

Kohta ajetaan kahvee paketista koto Suomessa ja Fintoto satsaa vain ja ainoastaan ulkomaille.

Kirjoittanut

Koska radat eivät suostuneet

Rataluokitukseen, Hippos ja Fintoto pakottaa ne siihen. Tämä hinta on nyt maksettava, jotta organisaatiomalli ja päätöksenteko muuttuu toimivaksi.

Jos siintä sitten muutama huonosti hoidettu rata kaatuu tai joutuu Hippoksen haltuun, niin se hinta tästä vaan on maksettava.

Voihan tässä olla, että paikallisten Hipposten päätäntävalta viedään ja ne jää lähinnä harrastus - ja talkooporukoiksi.

Tietenkin ne radat, jotka tekevät kovasti duunia ja hommaavat yrittäjiltä rahaa, ovat innovatiivisia, kehittävät toimintaa jne. voivat jatkaa omillaan ja päättää asioistaan.

Ne tumpularadat, jotka vain odottavat almuja ja ajavat toimintaansa alas, joutuvat Hippoksen haltuun tai kaatuvat. Hyvä esimerkki tästä on Vermo, joka on Ojapellen ja Raapiaisen aikakaudella muutunut Stockmannista Alepaksi.