Buona sera di San Siro

Takana on huikea ravi-ilta ja etenkin näin suomalaisesta perspektiivistä. Koska alan lehdet kertovat itse pääkilpailusta kaiken olennaisen keskittyy satunnainen ravimatkaaja taas pääosin epäolennaiseen.

Koska olin suorittanut pääosan matkasta maanantaina ja yöpynyt kauniin Como-järven rannalla saavuin San Siron raviradalle jo hyvissä ajoin aamupäivällä. San Siron nimellahän tunnetaan myös Meazzan jalkapallostadion jonka katveessa (kirjaimellisesti, sillä radan katsomo jää lähes stadionin katsomon alle) ravirata sijaitsee. Kadun toisella puolella on myös kooltaan huomattavasti suurempi San Siron laukkarata ja ympäristössä harjoitusrata ja talleja joten melkoinen keskus on kyseessä.

Italialaiseen tyyliin radan kupeessa sijaitsevalla maksullisella parkkipaikalla ei ollut vielä siihen aikaan maksunkerääjiä mutta paikalliset totesivat vain että "no problem", jätä auto siihen ja maksa lähtiessä jos joku on sitä silloinkaan kysymässä. Ei muuten ollut.

Seuraava stoppi oli tulla sisäänpääsyssä sillä kassat olivat vielä kiinni ja talliportin "poliisi" oli tiukkana eikä päästänyt suomipoikaa autotunnelista sisään mutta neuvoi mistä voisi koittaa. No, sielläkin oli portit kiinni mutta lopulta pääsin luikahtamaan sisään huolto-oven kautta ilman että kukaan olisi asiaan puuttunut.

Seuraavaksi nokka kohti tallialuetta ja sinne päästyä kuului korvaan heti tuttua kotimaista kieltä. Gubbelinin tallin suomalaishoitajia oli käymässä sisäänkirjoituspisteellä ja heidän opastamanaan läksin kohti "karanteenitallia" jonne pääkilpailujen niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin osallistujat oli tuotu valvovan silmän alle.

Sinne mennessä ei ollut mitään ongelmaa mutta kun piipahdimme katsomassa päivän kaksivuotiskaartia tallin toisessa osiossa tulivat vahdit jo paikoille ja tarkempi tutustuminen Bradiin jäi haaveeksi. Joskus vahdit ovat niin tiukkana että hevosten omistajat ja jopa valmentajat ovat jääneet ulos kun vaadittavaa lupalappua ei ole ollut.

Koska kisojen alkuun oli runsaasti aikaa oli hyvä siirtyä sisätiloihin nauttimaan perinteinen ravilounas, paikkana hevosväelle varattu ravintola katsomorakennuksessa. Paikka oli sinne mennessämme aivan täynä mutta onneksi olin suomalaisen raviammattilaisen seurassa ja hänelle (ja nyt myös minulle) tutun ranskalaisen ravitoimittajan (tulossa suoraan Woodbinesta) pöydässä oli tilaa. Paikassa oli, luonnollisesti, italialaistyylinen tunnelma jossa asiat hoidettiin huutamalla ja tilauksia saatiin tehtyä varsin verkkaasti. Kun meiltä viimein tultiin kysymään mitä haluamme saimme tilattua vain alkuruuan (pastaa tottakai) ja juomat kun tarjoilija jo lihotti tiehensä. Kun alkupalat nautittuamme pääsimme tilaamaan pääruokaa oli listan annoksista jäljellä enää yhtä lajia mutta leivitetty vasikanleike täytti vatsamme siinä kuin muutkin vaihtoehdot olisivat sen tehneet. Jälkiruuan jätin väliin ja tilalle otin kahvi mutta loppujen lopuksi oli aivan sama mitä tilaili, kaikkien lasku oli 20€ oli sitten syönyt ja juonut mitä ja miten paljon tahansa.

Itse raviratahan on kilometrin rata, Mikkelin tyyppinen eli laajat kaarteet ja lyhyet suorat ja jossa hyvät juoksuasetelmat hyvissä ajoin ovat tärkeitä, mutta ei välttämättömiä, kuten Obama Garin loppuveto osoitti. Myös Jompen ajama Nakitast tuli toiseksi takapareista, mutta siinäkin lähdössä kärki meni menojaan. Päivän kaikki lähdöt ajettiin 1600 metrin matkalla ja kaikissa oli myös vauhtia vaikka Orsi Manginellin toinen karsinta olikin taktiikkajuoksu jossa vauhti meni välillä "lähes kävelyksi". Päivän tasoa kuvaa 2-vuotiaiden Gran Premio Delle Asten ajat: tammojen voittaja 13,6 ja oriiden 13,0!!! Ja tammojen OM:sssäkin mentiin aika haipakkaa: 12,2.

Ajotyylihän Italiassa on pohjoismaiseen ajoon tottuneelle varsin vilkasta, paikkoja haetaan niin alussa kuin lopussakin varsin ahnaasti ja välillä sattuu ja tapahtuu eikä tänäänkään vältytty jaloille ajamisiltä. Liikkeelle lähdetään kuin pyssyn suusta, 09-avaus on enemmänkin sääntö kuin poikkeus ja matkallakin mennään urku auki. Piiska viuhuu loppusuoralla varsin reippaasti vaikka periaatteessa siinä on kuulemma olemassa kansainvälisen tason sääntö. Sitä noudatettiin hetken aikaa mutta nyt on taas palattu takaisin "perinteiseen" tyyliin. Mutta kaikesta huolimatta, tai sitten ehkä juuri siksi, parhaat erottuvat hyvistä ja täytyy vain ihailla hevosten kovaa tasoa ja hienoa ulkonäköä, kyllä täytyy todeta että italialaisvarsat ovat urheiluhevosen näköisiä, mutta enemmänkin siroja kuin lihaksikkaita.

Eikä Italiakaan tee poikkeusta ravikilpailuja vaivaavasta globaalista ongelmasta: väkeä ei katsomossa ole kuin "kourallinen" (arvio 1000-1500) vaikka kyseessä on radan pääkilpailu ja vuoden kohokohta. Ja San Sirossa asia vielä korostuu kun ulkokatsomo on koko loppusuoran mittainen ja siitä reilusti yli puolet oli aivan tyhjillään ja loppukin "harvaanasuttua", vain maalipaalun kohdalla oli väkeä sakeammassa. Ei siinä oikein suurkilpailutunnelmaan päässyt ennen loisteliasta finaalia ja varsinkin sen jälkitunnelmia.

Italian raviurheilun varjopuolista käytiin päivänmittaan monenlaista keskustelua mutta koska asiat ovat tasolla "olen antanut kertoa itselleni" eikä minulla ole todisteita onko asiat niin kuin kerrottiin jätetään ne tällä kertaa tarkentamatta toteamalla vain että ei pidä yllättyä jos kohtaa kuuluu kovia uutisia, toisaalta maan tavat tuntien voi myös olla kuulumatta.

Vaikka luulen että suurin osa päivän aikana tapaamistani suomalaisista ei tätä palstaa juurikaan seuraa niin esitän heille joka tapauksessa kiitokset mukavista keskusteluista ja positiivisesta suhtautumisesta myös satunnaiseen ravimatkaajaan ja erikoiskiitokset ja onnittelut vielä kerran Ingmanin perheelle ja Tuomas Korvenojalle jotka mahdollistivat tämän upean ravielämyksen.

Talvimeetingin pääkisoja odotellen,
Lurabo