Avataan nyt tällainenkin ketju. Tässä seurataan Bradin uraa aina sinne Elitloppettiin saakka.
Mielestäni tämänpäiväiset kisat antoivat todella hyvää singaalia myös Elitloppet-unelmaan. Selvisi, että hevonen kestää kaksi todella kovaa mailin kisaa yhden päivän sisällä. Tuo on todella tärkeä ominaisuus Elitloppettiin, kahden hiitin kisa kun on. Kuolemasta kolmivuotias 11,6! Ei voi kuin ihastella. Olisi varmaan mennyt keulasta alle 11 siinä karsinnassa tänään, jos olisi tarvinnut.
Mutta nyt hyvät ihmiset. Herranjestas olkaa tyytyväisiä! Tätä olemme odottaneet pitkän aikaa ja olen koko vuoden hokenut, että Brad on superhevonen ja sellainen, jota ei ole Suomessa ennen nähty! Ehkä se nyt alkaa muillekin valkenemaan?
Vastaukset
Kirjoittanut Persson
rauhoitu
Sitä ei voi kieltää, etteikö tässä hevosessa ole potentiaalia, mutta jos vilkaiset oman suosikkini Passionate Kempin juoksun samassa kisassa, täysin ajamatta 11,6 ja ei siltikään tullut Elitloppet voittajaa.
No, toivottavasti Bradista tulee, käy kyllä muutkin suomalaiset:). Jos sellaiseen on pienikin mahdollisuus, niin sitä ollaan kyllä paikan päällä todistamassa.
Ei ole noin sekavaa orsi mangellin finaalia ennen nähty. Suosikit laukkailivat ja sitten täys statisti laukkaa loppusuoralla voittotaistosta.
Jos pitää valita niin kyllä passin voitto on ylitse muiden. Aika paljon on bradilla vielä senkin ansioihin matkaa.
Kirjoittanut gasandrew
molemmat
supereita, mutta brad taitaa olla rahatilastossa tässä vaiheessa edellä...? Ja maailma edessä !
Kirjoittanut noupa nou
rahaa tulloopi joopa joo
Oletko seurannut raveja kauankin... ihan tilastoja tutkiskelemalla voit päästä kartalle siitä kuinka (epä)todennäköistä on että hevonen ylipäätään koskaan juoksee elitloppetissa.
Vuosikin kun on pitkä aika raviurheilussa.
Kirjoittanut Nakkisämpylä
Palkinnot
Passi voitti 275k brad 103k, on tainut italian raviurheilu tulla alas aika paljon?
Kirjoittanut rahaa tulloopi
-----
Passi voitto tasan 115 000 euroa.
Kirjoittanut nuub
Mars Elitloppettiin
Ennen Kriteriumin karsintoja jo hehkutin tämän maasta taivaisiin ja elitloppetvoittajaksi. Silloin sanoin epäilijöille, että näiden lähtöjen jälkeen he tietävät enemmän raviurheilusta. Jotkut ovat vain kovapäisiä oppimaan.
Brad on nimenomaan se suomalaisten superhevonen, joka tulee tekemään armotonta ravihistoriaa. Uskon vakaasti, että Brad menee elitloppetvoittoon asti, koska se on tehnyt kaiken oikein ja osoittanut hirmuista kapasiteettia. Ei tällaisia hevosia oikeasti porukalla ole missään.
Kirjoittanut Persson
saa unelmoida
Minä en ole missään vaiheessa epäillyt hevosen luokkaa nousta siksi suomalaishevoseksi, joka voisi koko potin korjata. Ehdottomasti jaan myös unelmasi. Paha vaan kun tällaista loistavaa yksilöä ei voi säilöä pumpulissa ja yksi onneton tölväisy laitumella voi nuo unelmat kerralla romuttaa. Mielestäni tuo ei edes ole negatiivisuutta, vaan hevosten kohdalla turhan usein todellista.
Palatakseni hevosen otteisiin, niin jotenkin itselläni on sellainen kutina, että ollaan jo kunnon puolesta lievästi laskevalla käyrällä. Kausi kestänyt suht pitkään, vaikka ei startteja paljoa olekaan. En tosin hevosen valmennuksesta liiemmälti tiedä, että kuinka pitkään huippukuntoa yleensä voidaan pitää yllä.
Kirjoittanut Persson
se siitä kutinasta
Lueskelin tuossa Hesaria, jossa muuten oli kiitettävän iso juttu Bradistä, että Tuomaksen mielestä hevonen oli parempi kuin koskaan. Että sillä lailla....
Kirjoittanut namjek
ei nyt ihan vielä....
Brad on poikkeusyksilö ja huippu, piste! Korvenoja on valmentanut ja ajanut sen huippusuorituksiin, piste!
OM ei ehkä paperilla ollut kaikkein kovin, mutta niinhän moni muukin suurkilpailu on ollut, tulokset sitten kertovat muuta.
Edelleen 2 x 11,6a 3-vuotiaalta samana päivänä kauden lopussa on huikeata, piste!
Italiaanohevosia ei pidä nykyään väheksyä ollenkaan, määrätietoisen jalostuksen kautta varsinkin niiden varsat ovat tänä päivänä maailmanluokkaa.
Bradilla on edessä vieläkin kovempi 4 vuotiskausi ja toivotaan että se pääsee siitä ehjänä läpi.
Tavoitteena ei vähempi kuin Kungapokalen, Suomen Derby ja UET GP -huhhuhh!
Jos se nämä klaaraa niin sitten on taivas auki, mutta mutta... Elitloppet 2013 on kovin kaukana, kaikkea voi sattua ja vastaan asettuu aina vaan kovempia hevosia ja tehtäviä.
Edellytyksiä on vaikka mihin, mutta jäitä hattuun, iloitaan just nyt että meillä on (oikeasti) tämän vuoden Euroopan paras 3-vuotias, loistavaa!
Mitä Passiin tulee nin hienohan se oli myös 3-vuotiaana mutta jotenkin kehitys jäi siihen vaikka hirveän kasan euroja Italiasta ottikin.
Ehkä siinä tuli tamman ja orin ero esiin?
BWT Magicia pidän itse parhaana SF-hevosena kautta aikojen, sääli vaan että se ajettiin hajalle. Houston Laukolla toki enemmän rahaa ja GC-voitto mutta en pidä sen lahjakkuutta sen kummempana.
Mahtavaa spekuloida hyvillä hevosilla, mutta aina pitää laittaa jäitä hattuun, ei missään nimessä olla pessimisti vaan realisti, Elitloppet pettymyksiä kun on niin valtava määrä...
Upeata Brad ja Tuomas!!!
Kirjoittanut euroopan
paras 3v
Kyllähän Bradilla on kaikki edellytykset nousta todelliseksi huippuhevoseksi. Tänä vuonna se on ollut Euroopan paras 3vuotias ja siitä on hyvä ponnistaa.
Lähtökohdat 4v kaudelle ovat ainakin hyvät kun polle jää terveenä ja huippukuntoisena tauolle.
Harva polle ponnistaa Elitloppet-voittajaksi, mutta Bradilla on siihen ainakin tällä tietoa mahdollisuus. Toivotaan, että se sen myös pääsee myös toteuttamaan.
Kirjoittanut omis
Rahaa
Ei ole rahasssa eurppan paras sillä on ennenpi rahaa joka laukkaus ykkösradalta..jos rahaa pidetään mittarina.
Kirjoittanut Rekka M
Eilisen peruusteella tarvitaan lisää
lähtönopeutta, ja se kaks sekkaa. Korvenoja kyllä kovasti hevosta kehuu, mistä näitä tietää. Hyviä hevosia hän on kuitenkin nähny.
Kirjoittanut kessler
Jäitä hattuun
Valitettavasti jos tässä on tuon Bradin
luokka, niin en usko sen vanhempana riittävän esim.Ruotsin
nykyisille 4 ja 5-vuotishuipuille. Suunnilleen Passionate
Kepin luokkainen hevonen ja se ei vain valitettavasti riitä
enää vanhemmissa hevosissa kansaivälisellä ykköstasolla
kovimpia vastaan.
Ei nämä aiemmin Orsi Magnelissa pärjänneet esim. Southwin Vernon tai Express Meret ole nousseet mihinkään Elitloppet-tasolle.
Kirjoittanut vanha patu
jopas ako rönsyily
Eilen selvisi aika yksiselitteisesti kuka on 3v Euroopan paras. Rahatilastoja tähän ei kannata ottaa mittariksi tai selviön muuksi muuttamiseksi. Juoksu ei eilen ratkaisi tuon asian. Onhan tämän hetkisten tietojen mukaan kaikki edellytykset täyttää nuo odotukset joita tällä palstalla on esitetty.Tulevaisuuden varjokuvia meistä ei tiedä kukaan kohtaako epäonni vai onni tulevassa terveyden tilassa ja loukkaantumisissa. Olettamuksella että kehitys on normaalia ja kaikki menee ilman epäonnea on hevosen ominaisuudet tuolle odotusarvolle realistiset.
Kirjoittanut jkiim
euroopan?
Brad oli kyllä hyvä, mutta Ranskasta löytyy todella kovia 3v hepoja. Ei tuo kait mikään EM-kisa ollut? Eli unohdetaan nyt taas ne "paras" höpötykset
Oma veikkaukseni on, että Bradista tulee euroopan huipulle maileri. Mutta 2100 ja pidemmillä matkoilla ensi vuonna tulee kiire jopa sweduja vastaan..
Kirjoittanut mahdollisuuksia
Brad De Veluwen
puntaroidaan taas palstalla tiukasti. Hiukan sokeat kanat eivät löydä jyviä koskaan ja jo San Siron voitosta haetaan hakemalla jotain "huonoa".
"Ilman vastustajan laukka ei olisi voittanut.."-tyyliset jutut vaan kertovat kirjoittajan tavasta käsitellä omaa riittämättömyyttään ja kateellisuutta, mutta asiallisia keskusteluja on tottakai myös.
3-vuotiaan hevosen mahdollisuuksista Elitloppetissa on sinäänsä turha edes keskustella. Tuo kisa kun on järkevällä kilpailuttamisella ajankohtainen kahden tai pikemminkin kolmen vuoden päästä.
Mielenkiintoa sen sijaa hieman löytyy 4-vuotiskauden osalta. Kungspokalenin, UET:n tai vastaavien kisojen ykköset antaisivat hieman lisäpontta aikuisten kisoja spekuloiville. Ranska kun on tuttu maa siitä, että sieltä voi tulla vaikka mikä tykki vielä ensi vuonnakin 4-vuotis kartalle. Ja täysin pois ei voi sulkea Ruotsiakaan tässä asiassa.
Eri ikäluokkien vertailu keskenään on täysin mielipidepohjaista koska suoraa vertailua on mahdoton tehdä. Pelkästään kisojen voittoajat eivät tuohon riitä. Näin ei ole mitään syytä vähätellä ja maalailla piruja seinälle. Hevonen ja taustajoukot ovat tehneet niin suvereenia jälkeä tänä vuonna, että tuota on turha koittaa latistaa.
Toki Brad ei kohdannut ehkä paria kovaa Ruotsista, Ranskasta.. Ne tulee vastaan ensi vuonna ja josko kerrankin olisi niin, että Suomi-pojan hepo jo aiheuttaa hieman kunnioitusta ihan kansainvälisellä kentällä saakka?? Ei se mitään ihan rampoja tässä matkan varrella ole kepittänyt. ;)
Kehitystä seuraamaan ja palataan Elitloppet asiaan sitten 5-vuotiskauden ensimmäisten kisojen jälkeen. Tykki tuo on ja taustajoukkojen ammattitaidon näyte ihan sikiöasteesta saakka. Siitä onnittelut, hatun nosto ja kiitos ravikansan puolesta!!
3-vuotiaan hevosen kohdalla Elitloppet-ketjun avaaminen on kuitenkin vielä liian aikaista. Elitloppet-viikonloppuna voitto, Bjerkestä voitto, UET-kisan voitto.. Ei tarvitse edes voittaa, mutta totosijoja vino pino ykkösten saattelemana 4-vuotiaana ja sitten aloitetaan Suomessa täysin uusi keskustelu: 5-vuotiaalla Elitloppetiin?? :)
Kirjoittanut vanha patu
Mohdollisuuksille
Aika kummallinen kannanotto tuohon Bradin voittoon. Tuolla logiikalla voisi mistä hyvänsä hevosesta sanoa, ettei kohdannut niitä paria hyvää jotka olisivat voittaneet jos niitä olisi olemassa.
Yksinkertaisimmallakin järjellä ymmärtää voittaneen hevosen olleen paras koska parempaa ei ollut. Mielikuvitus voittajaa tuskin mistään kilpailusta löytyy en ainakaan minä tiedä sellaista tapahtuneen.
Sitten ketjun avauksen aiheellisuuteen. Kannattaa lukea se avauskirjoitus ihan ajatuksella ennen kuin ottaa kantaa onko tarpeellista avaus tai ei.
Mielestäni siinä haluttiin keskustella siitä millaiset näkemyksiä Bardista on kehittyä tiedossa olevilla ominaisuuksillaan ja tähän mennessä suorittamillaan saavutuksilla Elitloppet osallistujaksi, ei puhuttu mitään tuosta voitosta. Paremminkin puhuttiin siitä onko edellytykset kehittyä osallistujaksi Elitloppettiin.
Kirjoittanut Kauko
elitloppet
Eiköhän tuolla tähdätä 5-vuotiaana Elitloppetiin.
Tuomas tuskin tekee samaa virhettä kuin Matti Salmi aikanaan BWT Magicin kanssa. Matti ajoi kisaa edeltävänä iltana viimeistelyhiitin Solvallan radalla. Maili läpi 09,0. Hurrit pyöritteli aidan varressa päitään: "Hulluja nuo Suomalaiset"
Kirjoittanut Idiotissimus
Mikähän kisa olis ny pitäny voittaa?!?
Ei kai näille suomijunteille mikään riitä. Vaikka olis maailman paras humma ja se häviäis sairaana sit yhen startin, ni "paska oli ja se siitä kaakista, meetvurstiks vaan."
Kirjoittanut Puhemies
Hevonen ei ole missään nimessä
Valmis ensivuonna Elitloppetin kahteen kivikovaan lähtöön vanhempia jyriä vastaan.
5-vuotiaana varmaan tilanne on toinen, vaikka voihan se olla, että hevonen on vielä parempi 6-vuotiaana.
Harva vaan malttaa sinne asti odottaa.
Olisikin mukava tietää, mikä on ollut Elitloppet-voittajien keski-ikä.
Kirjoittanut Rekka M
Kyllä se keski-ikä
jonkin verran on. Ei oo minun mielestä varsat liian juhlineet. Lämpönen parhaimmillaan 5-7. Toivotaan että Bradissä vaihteita löytyy, tulevaisuus sen näyttää, mut nyt näyttää ihan hyvältä.