Kirjoittanut

Kirppu-ajo 2011

Todella harmittavaa hevospulaa kärsii tämä kilpailu. Vain 10 osallistujaa saatu viivalle ja kuitenkin ykköspalkinto on 10 000 euroa. Onneksi kilpailun tasoa on nostamassa ravikuningas Villihotti. Näköjään Moilanen ajaa Villihottia, vaikka Tuokkolan Touho ei ole mukana ja näin Rosimokin olisi saatavilla. Rosimohan Villihotilla on aina ajanut, kun on ollut siihen mahdollisuus, mutta nyt kuitenkin Moilanen ajaa. Ilmeisesti Suuronen päätti nyt tehdä tästä ravikuningasvaljakosta lopullisen, eikä enää palloilla Rosimon ja Moilasen välillä kuskivalinnassa. Mielestäni ihan hyvä homma Villihotin pärjäämisen puolesta, että on vakiokuski, koska nyt Moilanen saa enemmän ja enemmän kokemusta Villihotin ohjastuksesta ja tätä myöten ratkaisut saattava olla parempia joissakin kohdissa.

Vastaukset

Kirjoittanut

kuninkuudesta

huolimatta Moilanen ajoi surkeasti Villihottia, ei olis hevonen 3100m vaikeampaa juoksua saada ja maililla istui pussissa. Hevonen oli vaan niin hyvä, että jopa iltaravikuski-Moilanen onnistui voittamaan kuninkuuden

Kirjoittanut

----

Huhhuh :D Tuohan oli juuri ainoa tapa, miten Villihotti pystyi kuninkuuden voittamaan. Siis että heti alusta kaasu pohjaan ja keulaan/kuolemaan ja sitten lopussa yrittää repiä rakoa niin paljon kuin pystyy. Jos olisi jäänyt takapareihin ja yrittänyt eroa repiä Touhoon alkulönköttelyn jälkeen, niin ihan joku muu olisi ravikuningas ollut.... Sitä paitsi noinhan sitä pitää vahvalla hevosella ajaa. Eikö se ole kuskin hyvyyttä, että osaa käyttää hevosensa vahvuuksia edukseen? Ja sitten tuo mailin "pussissaistuminen", voi jumaliste :D Jos et huomannut, lähtöradaksi sattui Villihotille pahin mahdollinen 1 ja jos katsoisit lähdön uudestaan, niin missään vaiheessa ei ollut mitään mahdollisuutta nousta toiselle radalle. Vasta aivan lopussa pääsi sisäradalta pois. Järki käteen.

Kirjoittanut

----

Sitä paitsi kun katsot uudestaan tuon viimeisen matkan, niin Moilanen ei edes päässyt pudottamaan parijonoon. Vaihtoehtoja oli 2, joko ajaa eteenpäin tai pakittaa aivan hännille. Hevoseen luottaen Moilanen teki täysin oikean ratkaisun ja ajoi eteenpäin. Pakittelemalla ei olisi millään voinut tehdä tarvittavaa eroa Touhoon. Valot päälle.