Kirjoittanut

TUOMARI UUDISTUS

Kannattaisikohan Hippoksen mietti samaa ratkaisua kuin NHL:ssä tuohon tuomari toimintaan. Laitetaan Helsinkiin pari kaveria istumaan ravien ajaksi kunnon monitoreilla varustettuun huoneeseen ja tehdään kaikki viimeisen 500 metrin aikana tapahtuneiden rikkeiden päätökset neutraalissa ympäristössä SAMOJA TULKINTOJA NOUDATTAEN PÄIVÄSTÄ TOISEEN, VIIKOSTA VIIKKOON jolloin muodostuisi kaikille käsitys mitä saa tehdä ja mistä hylätään. Nykyisin tämä on aivan arpa peliä ja pelaajana tuntee itsensä melko orvoksi noissa murtautumis tilanteissa. Raveissa olevat tuomarit voisivat keskittyä laukkoihin ja muihin tehtäviin, mutta mahdollisesti hylkäykseen johtavat tilanteet arvioitaisiin aina samassa paikassa saman pienen henkilömäärän voimin.
Samalla päästäisiin tästä omituisesta käytännöstä eroon, jossa kuskeilta kysellään kommentteja rikkeisiin. Kukaan lähdössä ajava kuski ei ole puolueeton, aina kyseessä on kaveri / vihamies, tai tuomiolla vaikutusta omiin palkkioihin.
Tälläisen tuomaristudion järjestäminen ei varmaan olisi mikään ylitsepääsemätön kustannus, jos vastapuolella olisi edes jonkin lainen johdonmukaisuus tuomaritoiminnassa.
T:ideaa saa vapaasti viestittää päättäville tahoille

Vastaukset

Kirjoittanut

Voisihan tuotakin kokeilla

Itsekkin aika monta kertaa tornissa vuodessa istuvana olisi tosi kannustavaa "tuomaroida" ensimmäiset sadat metrit ja antaa "ammattilaisten" hoitaa loput.
Miksei samalla koko homma ?
Kuitenkin, se viimeinen 500 m on vain osa päivittäisestä tuomarin hommasta ...

Kirjoittanut

Asiaa

Eihän sitä muilta kuskeilta pitäisi kysyä mitään. Kyllä tuomareiden pitäisi itse osata päättää oliko esim murtautuminen vai ei.Mut jollei koko tuomari toiminnassa ole ja tuomareilla auktoritettia,mitäs teet?? Tää on tätä

Kirjoittanut

vaikee kuvitella

että vaikka levonen kysyis vastustajalta, sattuks suo, oliks siin mitään. ne pitää vaan nähdä.

Kirjoittanut

juomarointia

niinpä ,tuomarit ruudun ääreen .Lähtötuomarit radanvarressa .

Juuri lopetin Rovaniemen ravien pelaamisen /seuraamisen ,koska mielestäni sen selvempää loppukaarteen murtautumista ei voi olla ja tutkinnasta huolimatta ei hylkyä .

Varmaan päästäisiin ammattituomaroinnilla tasaiseen tuomitsemiseen .Ja tuomarit eivät tuntisi ohjastajia eikä valmentajia .Olis helpompi olla hyväveljeilemättä .

Juu ,en ole omastamielestänikään mikään Tuomari .