Mikkeli järjesti taas todella hienot kisat. Ja yleisö äänesti lompakoillaan. Upea juttu.
Pari juttua jäi hiertämään:
Miksi hitossa näin isoissa kisoissa on "autokatsomo" parhailla katselupaikoilla? Nyt ei radan varteen mahtunut hurraavaa yleisöä, kun autot täyttivät siitä suuren osan. Missään muuaalla ei saa autoja tunkea noin hyville katselupaikoille.
Jättiscreeni oli suunnattu nurmikolla olevalle yleisölle. Hyvä niin, osittain. Mutta kun se suurempi joukko yleisöstä joutui tyytymään nykyään jo vanhanaikaiseen indikaattoritauluun ja kälyisiin crt-monitoreihin sisätiloissa.
Nykyään saa muutamalla satasella jo isoja lcd-näyttöjä, joten uusiminen ei olisi mikään kustannus verrattuna vaikka lentokuljetusten kustannuksiin.
Vieremällä on vimpan päälle 42" monitorit, mutta pienemmätkin piisaisivat. Vanhan katsomon pikkumonitoreista ei nähnyt vasten aurinkoa käytännössä yhtään mitään.
Ja ehkä näin isoihin kisoihin olisi kunkkareiden tapaan voinut tuoda toisenkin jättiscreenin?
Tulostaso oli mielestäni päälähtöä lukuunottamatta vaatimaton. Ihan tavallisia aikoja juostiin missä muuallakin ja 4-vuotislähtö oli suorastaan luokaton: voittaja laukkasi, toiseksi tullut juoksi koko matkan kuolemasta ja kolmas otti suorastaan pysäytyslaukan. Ja loppuaika 13.0 maililla jää 2.5 sekuntia parhaista nelivuotisajoista.
Vastaukset
Kirjoittanut -Nisula-
----
"Miksi hitossa näin isoissa kisoissa on "autokatsomo" parhailla katselupaikoilla?"
Niin meinaatko että liikuntarajoitteiset saavat tulla kyllä paikalle mutta mitään heidän ei tarvitse nähdä?
Kirjoittanut AtRisk
liikuntarajoitteiset?
Jaaha - kaivettiin taas tämä liikuntarajoitteiset kortti joka oli käytössä jo 70-luvulla kun useammin kävin Mikkelissä.
Miksiköhän nuo liikuntarajoitteiset eivät tarvitse satoja autopaikkoja paraatipaikoille muihin raveihin?
Vaan pääsevät ilmeisesti apuvälineidensä ja avustajiensa avulla liikkumaan paikalle kuten muuallakin - esimerkiksi kauppakeskuksissa, palveluja tarvitessaan.
Ja mitä he muka autoista näkevät kun kymmeniä ihmisiä seisoo auton edessä ja sivuilla?
Autot olivat sitä paitsi pääsääntöisesti tyhjiä ravien aikana.
Kirjoittanut mieltä
samaa
... AtRiskin kanssa. Ei kukaan istu auringonpaisteessa kuumassa autossa muutenkaan, vaikka olisi kuinka liikuntarajoitteinen. Liikuntarajoitteiset tarvitsevat avustajan ja jos sellaista ei ole, pysykööt kotona. Poliisin jakamat Inva-kupongit eivät ole riittävä syy varata tuollaisessa massatapahtumassa tilaa katsomoalueelta peltilehmille.
Kirjoittanut -Nisula-
----
Eli vanhat tai vaivaiset älkööt saapuko pilaamaan vielä toistaiseksi terveiden kinkereitä. Vähän nyt tolkkua juttuihin poikaset!
Kirjoittanut Ari Koivuaho
liikuntarajoitteinen
Olen itse liikuntarajoiteinen .olen saannut niin sanottuja parempia paikkoja kun olen kysynyt etukäteen niitä että onko mahdollista saada jos ei ole mahdollista järjestää niin en ole siitä purnannut.nyt terveet on alkanut purnata kun heillä ei ole sitä samaa kuin nuilla.voi punainen imelä tikkukaramelli sanon minä
Kirjoittanut -Nisula-
----
Minä keskityn epäkohtiin, joillekin se on näköjään punainen vaate. Kritiikkiä tulee, mutta AINA rekisteröimättömältä nimimerkiltä. Sehän johtuu vain ja ainoastaan siitä että kun jää väittelyssä toiseksi, niin on helppo putsata pöytä ja aloittaa sama puusilmäisyys uudella nimimerkillä.
Minä tunnen erään onnettomuudessa halvaantuneen joka pystyy itse ajamaan autoa ja ei tarvitse avustajaa, kunhan saa ajaa autonsa radan viereen. Varmaan häneltä pitäisi viedä tämäkin ilo pois, pysykööt kotona, stn! Ja vaikka olisi vain polvivaivainen, niin kyllä se on tuskaa löntystellä pitkin Mikkelin kankaita sieltä kilometrin päästä, että pääsee edes rata-alueelle. Niin ja sen invamerkin saa ihan kun vain vähän valittaa, eikö?
Kirjoittanut -Nisula-
----
Älä masi edes poista näitä, nämä ovat oikeasti jo hauskoja!
Kirjoittanut mieltä
Rauhoitu nyt pullapoika
Tietenkin liikuntarajoitteisille pitää järjestää mahdollisuus päästä istumaan, esim erilliseen inva-katsomoon, tai varata sopiva tila pyörätuoleille/rollaattoriväelle jne radan läheisyydestä.
Siinä taasen ei ole mitään järkeä, että tuollaiseen tungokseen saa ajaa parhaille katsomopaikoille peltilehmän, joka vie tilan pariltakymmeneltä ihmiseltä. Äly hoi.
Kirjoittanut konsultti
kaksi tyttöä takakontissa
Kunhan ymmärtäisivät Olympiastadionin remontin yhteydessä tehdä sinne autokatsomon invalidikortillisille. Jäähalleissa sellaiset tietääkseni onkin.
Kirjoittanut Orvokki
Minä olen ollut
monesti ja monenlaisessa tilaisuudessa liikuntarajoitteisen kanssa siinä avustajan roolissa. Ei se ole niin herkkua avustajallakaan lykkiä satakiloista avustettavaa kilometritolkulla Mikkelin kankaita pitkin ravipaikalle puhumattakaan siitä, että raahaisi mukanaan omat ja avustettavan varusteet koko päivän varalle.
Tällä hetkellä olen itsekkin koira- ja hevoshommaan liittyvän tapaturman johdosta liikuntarajoitteinen. Ajan vaivattomasti itse autoa, teen 80-tuntista työviikkoa ja tulen toimeen arjen askareissa kotonakin ilman avustajaa. Kävelemään en kumminkaan pysty paria sataa metriä pitempään kerrallaan. En edes onnu jalkaani, joten sivulliset eivät vammastani usein tiedä mitään. Teivon kunkkareihin en edes kuvittele pääseväni paikalle. Sorsasalosta löytyy varmaan jokin tehtävä missä ei tarvitse kovin paljoa kävellä. On minulle kyllä luvattu, että siihen mennessä jalka jo kestäisi paremmin liikkuakkin.
-Nisulan- kanssa olen tässä asiassa täysin samaa mieltä.
Kirjoittanut havainnoija
autopaikat ja näyttö
Aikoinaan autopaikoilla oli hyvin liikuntakykyisiä siististi pukeutuneita raviharrastajia, millä lie kortilla sinne päässeet. Miten lie eilen. Jätti scriinistä sen verran, että kun se ensimmäisen kerran paikalle tuli, se oli etusuoralla lauantaina, josta soitin torniin ja perustelin että etusuoralla on kertoimet nähtävissä "taululta" ja maaliin tulon näkee hyvin ja kaarteessa ei näe mitään, joten se siirrettiin minusta perustellusti kaarteen suuntaan.
Muuten tuon Mikkelin viikonlopun alamäki minun silmissä alkoi silloin kun anniskelulakia alettiin noudattamaan pilkulleen, eli piknikille tulevilta tatavarikoitiin viinipullot jne. Aikoinaanhan nurmikkopaikoilla oli mukava viettää kesäpäivää siemaillen esim punaviinä ja jokunen oma olut. Ainahan sinne eväitä saa vietyä, mutta puolittaisella luvalla se olisi asianmukaista. No laki on laki ja sillä siisti.
T: parasta paikan päällä
Kirjoittanut PILOT
Miksipä ei?
Miksi ei lähin parkkipaikka esim. Mikkelissä (matkaa radalle varmasti alle 100 metriä) voisi olla tuo liikuntarajoitteisten AUTOJEN parkkialueeksi varattu alue?
Sen lisäksi voisi tietysti olla varattuna katsomoalueelta (vaikka samoilta paikoilta missä nyt autot olivat) tilaa näille henkilöille, että kilpailut voisi silti katsoa esteettä eikä tarvitsisi pahimmassa tungoksessa olla.
Kirjoittanut asiallinen keskustel
Eikö liikuntarajoitteisille voi tarjota kuljetusta
parkkialueelta ravialueelle? Miksi kaikki on vaan puusilmäisenä sitä mieltä, että joko saa ajaa auton keskelle katsomoa kun on liikuntarajoitteinen, tai sitten on pysyttävä kotona? Nyky-yhteiskunta on mennyt tällaiseksi. Asiallista pohdiskelua on vaikea saada aikaiseksi, kun osa porukasta haluaa provota vain näitä keskusteluja ja keskustelujen sisältö heille on provoaminen ei se varsinainen aihe?
Aika harva liikuntarajoitteinen itse sen autonsa tuonne alueelle ajoi, eikä kaikki autot siinä katsomossa olleet mitään inva paikkoja.
Miksei siis liikuntarajoitteisille järjestetä kujetusta varsinaiselle alueelle? Sehän olisi yksi ratkaisu asiaan, josta molemmat hyötyisivät?
Kirjoittanut -Nisula-
----
"Miksei siis liikuntarajoitteisille järjestetä kuljetusta varsinaiselle alueelle? Sehän olisi yksi ratkaisu asiaan, josta molemmat hyötyisivät?"
No varmaan siksi että se on mahdotonta toteuttaa. Pilotin ehdotus olisi parempi, mutta ymmärrän mikkelin kannan, tämä on heille huomattavasti helpoin ratkaisu.
Kirjoittanut asiaa puhut
Aloittajalle
Hyvä, kun vaivauduit ottamaan puheeksi "autoasian", jota moni ihmetteli.
Kirjoittanut AtRisk
Asiaa vai ei?
Kuten Orvokin esimerkki kertoo, kuka tahansa meistä voi vammautua - väliaikaisesti tai loppuiäkseen. On tärkeää että liikuntarajoitteiset huomioidaan infra- ja talorakentamisessa, kuten nykyään Suomessa tehdäänkin. En mitenkään halua halveerata liikuntarajoitteisia.
Ihmettelen vain sitä että miksi vain Mikkelin ravirata ei osaa hoitaa asiaa muuten kuin täyttämällä parhaat paikat leegiolla inva-autoja, joista osa taisi olla vielä jotain muuta?
Ei Mikkelin radan liikenne- ja parkkijärjestelyt erikoisen vaikeita ole.
Tässä ketjussa on ihan hyviä ehdotuksia asian paikkaamiseksi ensi kertaan.
Ja tuosta jättiscreenistä - sen asemointi oli tosiaan ihan perusteltu - hienolta piknik-alueelta ei muuten olisi voinut seurata pelejä eikä loppusuoran tapahtumia kunnolla - lääkkeeksi paremmat ruudut sisätiloihin ja ehkä tällaiseen isoon tapahtumaan lisäksi pääkatsomoon suunnattu jättiscreeni.
Kirjoittanut Eki39
AtRisk puhuu asiaa Mikkelistä!
On aika erikoista,että radalla on varaa lennättää Ranskan hevosesia hakemaan 100t voitot 65t hintaisella lentokuljetuksella!
Oliko Fransmannnien "super"-hevoset se juttu, mitä ihmiset haluavat tulla katsomaan?
Mielestäni ei!
Varsinkin kun, radan monet perusasiat eivät ole kunnossa eli Mikkelin radalla monet asiat jo repsottaa aika pahasti:
-kerroin tv:t oli tosiaan 70-luvulta ja niitä oli aivan liian vähän.
-yksi iso screen puuttui keskeltä.
-totojonot olivat vielä monesti tosi pitkiä lähdön tapahdettua eli liaan vähän myyjiä
-osa totomyyjistä aivan pihalla koneensa kanssa.
-vessat oli taas surkeassa kunnossa eikä osassa ollut edes käsienpesu mahdollisuutta.
-aidat repsotti ja yleisesti nuhruista koko alue.
--> kova on vielä työ Mikkelin radalla, jos meinaavat edes jonkinlaiseen kuntoon saada alueen v.2012-kunkkareihin.
Muutama kehukin:
-lipun hinnat olivat nyt oikealla tasolla.
-muutenkin hinnat olivat ok
-kaupunki-kuljetukset pelasivat viimeisen päälle
-ystävällinen palvelu yleisellä tasolla
-mansikka ja musiikkijuttu portilla kiva.
-hyvä välimusiikki ja tunnelma raveissa yleisesti
Kirjoittanut Lauttasaari
Mikkeli onnistuu aina isoissa kisoissa
Jos nyt väkisin pitää miinuksia kaivaa niin :
-Veikkauksen hörhöt jotka tyrkyttivät veikkauskorttia.Samaan puljuun menee toinenkin miinus kun joku veikan pelineuvoja ihmetteli mikä kerroinpäivitys,kun kone ei pitkävetoa sisään ottanut.
Raveista ei miinuksia.
Kirjoittanut pätee myös hevosissa
Aina huippulaatu kiinnostaa
Mitä tulee tähän eki39:n
"Oliko Fransmannnien "super"-hevoset se juttu, mitä ihmiset
haluavat tulla katsomaan?
Mielestäni ei!"
En tiedä voiko enempää metsään kirjoittaa!
Vastauksen näät jos vertaat esim. Suur-Hollolan katsojamäärä Mikkelin Varenne-vuoden ja tämän vuoden Rapide Lebel lukemiin.
Ykköstason hevonen jolla on mahdollisuus ME-tulokseen on kiinnostavuudessaan aivan jotain muuta kuin parhaimmat kotimassaa syntyneet höystettynä C-luokan ruotsissa asustavilla suomessasyntyneillä.
Kirjoittanut Eki39
Luomu ravihevonen on paras!
Suomessa ja Ruostsissa syntyneet ja valmennetetut ovat parhaita!
Saa ne kuitenkin voimansa luonnontuotteista!
Jotenkin se vaan tuntuu, että Ranskan tuonnit ovat kaikki, enemmän tai vähemmän hiihtoliiton hyväksymiä ja syksyn/ talven "valmennusjakson" jälkeen, tulevat Fransmannit ottamaan tyhmiltä suomalaisilta rahat pois!
Näistä eri tapauksistahan on saatu lukea useasti mm. Hevosurheilusta ja tapauksethan ovat useasti olleet nimenomaan sieltä suunnalta!
Ja sitten meikäläiset tollot, ihmettelee täällä silmät pyöreänä hevosten tasoeroja ja painavat saman asian taas vuodeksi unohduksiin, vaikka jokainen kuitenkin mielessään miettii, samaa asia kuin minä!
Onko ravipiireissä asiasta samanlainen vaikenemisen kulttuuri kuin hiihtoliitossa?
Kirjoittanut Madness
Tuosta nyt
voi olla erimieltä,että ravilähtöjen katsomisen kannalta juuri se aidanreuna on se paras katselupaikka,mutta jos kärkkyy katsomoon heitettyjä kukkasia asia on erijuttu.Pikkumaista narinaa liikuntarajoitteisten ihmisten autopaikoista.paikalla olleena,jokaisella oli varmasti mahdollisuus löytää mieleisensä katselupaikka,mutta yleensähän juuri kaverilla on se mitä itse halutaan,oli sitten kyse mistä tahansa.
Kirjoittanut Bijou
Siitä vaan
Mitä itsellä ei ole- sitä kadehditaan. Näköjään jo liikuntavammaakin. Ei olis uskonu!
Eihän tää kuitenkaan mikkään ongelma ole. Jokaisella on mahdollisuus hankkia liikuntavamma vaikkapa jäämällä auton/junan/hevosen/tykin tms.alle. Ja kun on hakenut inva-luvan, saa ajaa Mikkelissäkin eturivin paikalle. Samoin kuin esim. kauppakeskuksien parkkipaikoilla! Loistava etu!
Siis oikeasti- kiitos Mikkelille, että savolainen inhimillisyys ja ystävällisyys vielä tälläkin tavalla näkyy!
Tosin, ainahan voi miettiä, onko toteuttamisen suhteen vaihtoehtoja.
Lisäksi, komppaan Nisulaa vahvasti, järkipuhetta!
Kirjoittanut Pool
Jo on härskiä...
kun aletaan kadehtiin liikuntarajoittesten paikkoja!
Tulee mieleen 70-luku kun pilkattiin sotaveteraaneja että miksi lähditte kannakselle.
Kyllä rullatuolissa kulkeville pitää ekana järjestää sellaiset paikat minne helpoiten pääsee ja mistä parhaiten näkee. On se niin kova paikka kun et itse kävele. Jotain hyvitystä siitä pitää saada. Tervejalkaselle kyllä riittää sellanen paikka mikä jäljelle jää. Ne pystyy romppaan vaikka kuinka pitkälle aidanviertä.
Kirjoittanut cp-ukkeli hesasta
jee jee
on mahtavaa olla Minä! Aina hyvää palvelua ja vippipaikat odottaa joka suurtapahtumassa, totoluukullakin saan spedeillä suullisilla euron sijapetseillä vaikka kuinka ja aina mulle vaan hymyillään :) jeee... :)
Kirjoittanut Jymy
Vielä autopaikoista
On se sellainen juttu mistä Poolikin jo kirjoitti että joku roti tähän touhuun nyt.
Se on sitten ihan toinen juttu jos ravirata/järjestysmiehet ei osaa valvoa ns invapaikoille ajavia oikein. Itse olen aikojen saatossa vienyt iäkkään hevosmiehen, joka invalidisoitui raveissa kun toinen hevonen ajoi päälle, suurkilpailuihin autolla ja onneksi olen muistuttanut häntä ottamaan inva kortin mukaan. Toivottavasti voitte kuvitella sitä riemun tunnetta kun hän pystyy aitiopaikalta seuraamaan kisoja. Suotakoon se hänen kaltaisilleen.
Luppoaika meni itseltäkin paljon nopeammin kun kävi hoitamassa ohjelmat, makkarat, kahvit, virvokket yms muut sinne autolle lähtöjen välissä. Kyllä me muut mahdutaan ja nähdään muualtakin.
Kirjoittanut AtRisk
Jotain rotia
Herrajjestas - ei kai kukaan ole ollut KADEHTIMASSA noita liikuntarajoitteisten paikkoja!
Kyseessä oli vain järjestely joka oli täysin poikkeuksellinen verrattuna mihinkään muuhun suureen (ravi)urheilujuhlaan tai suureen tapahtumaan. Ja se huononsi yleistä viihtyvyyttä ja tunnelmaa ja oli todella hankala järjestely.
Ei toisten huomioon ottaminen ja kohteliaisuus ole vain valkoisten terveiden heteromiesten ja -naisten "etuoikeus".
Jotenkin Nisula ja Pool tuotte mieleen pakkoruotsittajat - jos arvostelee sitä että kaikkien suomalaisten pitää opetella ruotsia, nämä pakkoruotsittajat kääntävät asian niin että jos näin menetellään, Suomessa ei saa puhua eikä opiskella ruotsia!
Itsestään selvä asia on että invalidipaikkoja autoille pitää olla lähellä pääporttia - niin on kaikissa julkisissa paikoissa.
Tämä on normaalia ja reilua tämän erikoisryhmän huomioonottamista.
Kolmasosan etusuorasta valtaaminen autoille siitä hyvästä että liikuntarajoitteisilla olisi 50 metriä vähemmän liikuttavaa ei ole kohteliasta eikä normaalia kanssaihmisiä kohtaan, kun kyse on suurtapahtumasta.
Kirjoittanut miten niin
Nisula
Miten niin on mahdotonta toteuttaa? Onko liikuntarajoitteinen spitaalinen? Eikö hän voi tulla raveihin autolla jossa on kuski. Invatarralla varustettu auto päästetään portista sisään ja auto kuljettaa liikuntarajoitteisen ravialueelle. Auto palautuu takaisin parkkialueelle, joka on merkitty liikuntarajoitteisille. Näin ollen ravien lopussa, voi sieltä taas hakea auton ja kuljettaa tämän liikuntarajoitteisen kotiinsa?
En edelleenkään ole nähnyt pelkästään liikuntarajoitteisia näissä autokatsomoissa, joissa autot töröttävät keskellä katsomoa paikalla, joka olisi parhaimmillaan vaikkapa istuma-alueena katsojille?
Kirjoittanut Pertsa
St. Michel- invapaikoista
oli omakohtaista kokemusta sillä olimme sunnuntaina näkövammaisen(muttei sokean)vaimoni sekä tyttäreni kanssa raveissa. Vaimolla on invapysäkointilupa ja automme ohjattiin katsomon edessä olevaan autoriviin. Otimme tuolit ym. tävärat autosta ja kävelimme nurmikolle screenin kohdalle jossa katsoimme ravit. Auto jäi tyhjänä nököttämään pääkatsomon eteen. Itsestänikin tuntui hölmöltä että invapaikat olivat tuossa. Esim. Jokimaalla Suur-Hollolan invapaikat olivat etukaarteen alussa radan varressa jonne pääsi ajamaan ketään häiritsemättä ja autoista näki hyvin radalle jos halusi autosta katsella. St.Michelin- ravien invapaikat olisi voitu viedä esim. takakaarteen loppuun jossa nyt oli nurmikolla istujia tai sitten pääportin eteen josta lyhyt matka liikuntavammaisellekin radalle.Ja monikohan tuolla katseli raveja kuumasta autosta.
Olin eka kertaa St. Michel raveissa ja ei voi kuin kehua tunnelmaa ja järjestelyjä.Tämän parempaan en ole törmännyt kuin Suur-Hollolassa joka oli taas kerran vuoden paras ravitapahtuma!