Kirjoittanut

V5 - vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Kutkuttavan mukavat lähdöt Vermossa tänään. Vaikeaa, haastavaa ja taas olisi isosta pelikukkarosta hyötyä. Mutta mummopeluri hiihtelee näillä kevään viimeisillä lumilla kympin lapulla kuitenkin aika turvallisia latuja. Keli pilvinen ja rata hyvä, joten popoja riisuttaneen, mutta kun näistä ei tiedä paljon etukäteen. Kertokaa te muut huimapäät, missä se Jallu tänään luuraa?

L1 Jotta Vermon showtime ei ihan lyhyeen loppuisi, 1Saharalle muutama kaveri. 5El Mistress Eevan kun Kylli saisi oikeita linjoja naruteltua, niin voisi jo tässä vaiheessa kautta alkaa vauhtejakin riittää. Moilasella saattaa tänään olla monta menestyjää ja 9Bluehill's Herolla voisi jo V5 tili aueta. 3Global Ladylove ja 4Fashion Bicepsitäkin sen verran positiivista puhettu luettu, että otetaanpa nekin völjyyseen.

L2 Jo on taas pelipainajainen meikäläiselle tämä suomipollelähtö. Vapisevin käsin tartuin vain 5I.P.Piirtoon ja sille varamieheksi vaatimattomamman profiilin omaava 2A.T.Visku. Onhan tässä ainakin 3-5 mahdollista ja yllärit päälle. En tuppaa merkkejä tähän enempää, kun en osaa taas näistä mitään nähdä.

L3 Tasainen lähtö, suosikit lapulle ja hakuna ihan hyvin mennyt 12Multi Marigold. Tämä on minusta juuri sellainen hepo ja kuski -yhdistelmä, että takaa tullaan yllättäen aina silloin tällöin hyville sijoituksille. Kauden juoksut ovat olleet hyviä ja aika kovissa porukoissakin.

L4 On sitten makea maili tiedossa! Meikäläinenkin uskaltaa jo veikata, että tässä mennään alusta saakka eikä meinata. Pekka ja Ari ottavat yhteen, ja potin saattaa korjata joku muu, Mika, Pappa, Seppo tai siis heidän hevosensa. Silti pelaan tähän varmaksi 3Rowhill's Juicen. Onhan se pettänyt muutaman kerran ja ravi ei ole aina ole kohdillaan ja laukatakin se osaa. Mutta matka sopii ja Ari on ollut vahva ajoissaan viime aikoina ja uskallan jälleen kerran luottaa tähän.

L5 Arvid Ävallin TammaDerby karsinnassa saattaa taktikointikin vaikuttaa, mutta vain kaksi otan tähänkin mukaan. 5Arctic Loven ja 1Chip Carelianan keulasta olettaisin pärjäävän paremmin kuin esim. esille paljonkin nostettu Amalthee. Tiedä nyt näistä, mutta mielenkiintoa riittää tässäkin lähdössä.

Tällä tavoitellaan Vermosta voittoa kotiin:

L1: 1,3,4,5,9
L2: 2,5
L3: 2,4,5,7,12
L4: 3Rowhill's Juice
L5: 1,5

Vastaukset

Kirjoittanut

Menomatkalla V5-Vermoon

Aika arkinen on tänään V5-eväspullo, joista radan vieressä viime tippaan mehut pelilapulle kallistellaan. Sahara Showtimella piikattiin vielä maanantaina kuin ensivaikutelmia riville haettiin. Ilman kenkiä se kun Antilla ykkösenä päästelee, saattaa homma olla siinä.

Avaukseen ei ole tietenkään mukava pudota ja Bluehill's Hero lankeaa peesivarmistuksena kuin Manulle illallinen. Jos sitten humputtelemaan aletaan kuin Mäntyvaaran juhannustansseissa, voipi Midsommarflickankin houkutella parin kakkossijan jälkeen.

Arkirutiineita olisi myös I.P. Piirrolla piikkaaminen toisessa kohteessa. Antti on ajaessaan silläkin viimeksi voittanut. Turmaliinikin tuossa tolppa alla pienillä prosenteillaan viehättää, kun Suu5rosen Seppo toppuuttelee A.T. Viskusta. Ihan oikeasti on kaavailuissa Viksanteri ja Virin Väiskikin, mutta Vilunki lienee parilta pakilta liian kaukana.

Aseman kellokin voi lyödä kolme kertaa, mutta Antti tuskin kolmessa V5-lähdössä peräkkäin. Mukaan kuitenkin "tsautsau" Bambina B.R. otetaan ja muinoin hyvää Lucky Spenderiä katsellaan vielä vain sivulta. Lapulle sen sijaan melkein yhtä ufo norjalainen Jobie Light vielä ufompi Lily Hooligan.

Pelin neljännen lenkin palkinnoissa ovat bonukset ja pelin varma pitäisi löytyä siitä, jos ei Saharaa avauksessa kelpuuta. Hankaluus on siinä, että pankiksi löytyy haulikolla hajoittaen viisikin ehdokasta, mutta kun vähän skarppaa on valinta joko Rowhill's Juice tai Etoile Etain. Jalkimmäiseen vielä kotona päädyn.

Arctic Lovea pelataan vihjeissäkin jopa varmaksi, vaikka enemmistö on Chip Carelianan puolella. Haja- ja soraäänissä kuuluu myös Amalthee, Daphne ja Di It Best. Finaaliin pääsee kuitenkin kuusi ensimmäistä, joten eiköhän suosikkipari tässä riitä.

V5-1: 1,9,7
V5-2: 5,7,12,13
V5-3: 5,4,6
V5-4: 9 Etoile Etain
V5-5: 5,1

Vajaa kymppi tuli vasta hintaa, joten pari kolme merkkiä voi vielä lisätäkin. Varmaakaan ei vielä kotona kirkossa kuuluteta.

Kirjoittanut

Vermo V5

Ketjun aloittajien tyyliin myös minulla varma neljännestä kohteesta..

1) 1,3,4,5,7,9
2) 10,12,13,15
3) 4,5,12
4) 4 In This Corner
5) 1,5

Kirjoittanut

Lucky Spender

1. 1, 5, 9
varalla 8, 2, 4
2. 2, 5, 7, 12, 13, 15
varalla 10, 9, 8
3. 7
varalla 5, 2, 4
4. 3, 4, 5, 7, 9
varalla 8, 1, 10
5. 1, 5, 11
varalla 7, 4, 8

Keskiviikko-Jokeri: 8207321 ei
Lauantai-Jokeri: 8207321 ei

Järjestelmän koko: 3*6*1*5*3=270.
Rivejä: 270.
Kertaistus: 1.
Hinta: 27,00 €.
Pelattu: 13.4.2011 klo 14.51 (netti).

Lucky Spender epävarmuuden takia jäänyt peliprosenteissa maltillisesti pelatuksi. Aku pitää sen nyt ravilla ja kierrättää pitävään piikkiin.

Kirjoittanut

Sahara Showtime varmaksi

Kun systeemin tekee tunteella ja ahneus motiivina, on perusteluja vaikea pukea sanoiksi. Neljä ykkössuosikkia tuli silti mukaan. Bambina B.R. ja Rowhill's Juice jäivät varahevosiksi, kun ne kerta kaikkiaan eivät nyt maistuneet. Lisäksi Perttusen ja Korven hevoset täytyi saada mukaan tauluistaan ja lähtöpaikoistaan huolimatta.

V5-1: Varmaksi 1 Sahara Showtime. (varalla 9,8,2)

V5-2: Kaikki 14 hevosta mukaan.

V5-3: 7 Lucky Spender ja 11Don Avenger. (varalla 5,2,4)

V5-4: 9 Etoile Etain, 4 In This Corner ja 12 Rim Bay Fay. (varalla 3,8,1)

V5-5: 1 Chip Careliana, 5 Arctic Love, 12 Amanda Duo ja 10 Dream On Line. (varalla 7,4,11)

Yhteensä 336 riviä.

Kirjoittanut

Vermo

Tällaisella tänään pitkästä aikaa:

1,4,8,9 (2,5,7)
5,10,12 (7,5,13)
2,4,5,6,7 (12,3,11)
1,3,4,8,9 (5,7,12)
1 (5,7,4)

300 riviä 30,00.

Onnea peleihin!

Kirjoittanut

21,60

1,3,4,5,8,9
2,5,12,15
4,5,7
2,3,9
1

Kirjoittanut

pientä

kissaa vetämän

1:1
2:5,12,15
3:7
4:1,3,4,5,7,9
5:1,5,11

Kirjoittanut

Ei suosikkivoittoja tänään

Olen yössä, mielestäni joka lähdössä väärä susikki
L1: Sahara Dynamite lounasravien voitto on saanut porukan lämpenemään ihan suotta. Aku rattailla Bluehill's Herolla mun suosikki
L2: I.P.Piirto puutuu täysin Turmaliinin prässin alla,
L3: K tai tämä Jobie Light "synkistää" monen naaman
L4: Kyllähän tässä eturivin kaksikko pitää noteerata ennen suosikkia
L5: Mielestäni Artic Love kepittää Korvenojan hepon mennen tullen

Kirjoittanut

V5 Helsinki

V5/1: Kaislikossa suhisee ja kuhisee suorastaan. Nimittäin suosikki 1 Sahara Showtimea maistuvampia merkkejä. Suorastaan jopa hieman kummallinen pelijakauma lyöty ihmisten ihmeteltäväksi vaikka mehän sen olemme luoneet.

Pelillisesti kovin mielenkiintoinen lähtö joka muodossa ja V5-pelin osalta olen valmis läväyttämään tiskiin kirjaimen: K.

12 valjakkoa ja yksikään ei suorastaan shokeeraisi vaikka voittaisikin. Osalla porukkaa tuntuu olevan kovasti vaikeaa kiriä sen yhden ja viimeisen vastustajan ohi, osa taas tulee tauolta.. Tämänkin lähdön nyt kuitenkin joku tulee voittamaan, mutta suosikin kannatus on kova, "pelihevoset" pahoilla paikoilla ja vielä 4.-5.suosikkina matkaan lähtevä 4 Fashion Biceps on kerännyt kummallisen paljon peliä 15-aikaisilla maileilla jenkkilästä.

Tuntuu kuin olisi katettu yllättäjälle. Kaksareieihin myös täysin unohdetut takarivin hevoset mukaan!

V5/2: Erittäinkin oikukkaita piirteitä voi tämä kierros saada. Luokkahevosena maistuu varmaksi asti harkita 19% osuudella 12 Viksanteri. Laukka kahteen viimeiseen, mutta kun katsoo pidemmällä aikavälillä niin ei tämä mikään laukkuri ole.

Vielä viimehetken mietintää 13 Virin Väiskin osalta. Mukavan matalilla luvuilla. Sekava taulu sijoitusten perusteella, mutta voittajat noissa olleet Villex, Visul, Pirtamo.. Ehkä tässä porukassa hiukan parempi mahdollisuus. 6%:n rastina..

V5/3: 7 Lucky Spender ja 5 Bambina B.R. Teivainen ja Moilanen. Suosikit mukaan molemmat ja kapealla luotetaan tähän kaksikkoon.

V75/4: 1% pelattuna 12 Rim Bay Fay maksetaan lapulle vaikka maililla ja piippuhyllyltä on tekemistä, mutta alle prosentti kun on startinkin saanut alle?

Muuten tuttujen ja turvallisten mukaisesti. 1,3,4,6,8,12 numeroinan lapulle. 6 rastia siis.

V5/5: Ja viimoista viedään ja jopa tänne löytyy maistuva rasti. Kun katsoo mistä lähdöistä tuo 5 Arctic Love raapaisi nuo rahansa niin maistuuhan tuo vaikka kausi on alkutekijöissään. Niin se on muillakin. 30% pelattu ja onhan tässä tammassa ainesta ihan kelvollisiin tekoihin.

Koitetaan 2.suosikki riviin varmaksi.

V5/1: K
V5/2: 12,13
V5/3: 5,7
V5/4: 1,3,4,6,8,12
V5/5: 5 Arctic Love

288 riviä. Viksanterista varma ja puolittuu. Lucky Spenderistä toinen ja puolittuu vielä tuostakin. ;)

Kirjoittanut

Varmoja yllin kyllin

Ekassa varmoiksi laitetaan Sahara Showtime ja Bluehills Hero.

Toisessa ihan varmoja ovat IP Piirto, Turmaliini ja B.Vilunki. Ihan ylivarmojen isä ja äiti näistä on kuitenkin Turmaliini, joka lähtee hyvin ja kestää kovankin matkavauhdin. On ehdottomasti ainakin varmasti alipelattu tänään.

Kolmannessa varmat jatkaa varmistumistaan, kun lapulle laitetaan Jobie Light sekä Lucky Spender, joka nimensä puolesta kuuluu aina mun peleihin. Varmaksi. Varmistetaan vielä Multi Marigoldilla, koska Agnes saattaa tietää vauhdinjaon luonteen tässä.

Neljännen varmat ovat ainakin Speedspider ja Etoile Etain. Varmasti tarvitaan vähän tuuriakin, kun nää varmat ei taida ollakaan ihan niitä seinävarmoja.

Sitten viimeiseen laitetaan varmasti kaikkein varmimmat, Chip Careliana, Arctic Love ja Amalthee joukkohysterian varmistamana.

Jos varmat pitää, niin varmaan osuu. Pelätään kauhiasti kuitenkin Daphnea, Feelistä ja Venture Windboyta. Muita ei pelätä yhtään, koska omat varmat on kaikista varmimpia. Varmasti ainakin meni 10,80.

Kirjoittanut

no jaa

siittä se lähtee; 1,4,5,9/5,7,8,10,12,13/3,4,5/3,4,5,9/ 1 28,80e

Agnes, älä lyö rahojasi ainakaan Ropposen No:12.n ei oo tänään sielläpäinkään,tuolta paikalta, kun ei oo voittanut toisesta7kolmannestakaan ulkoa ja tänään kun juostaan ilman kenkiä niin ei,ei,ei.:)

Sensijaan V-5.1. markkulan kuskaamalla heposella on kovasti paljon enemmän kapasiteettia,mitä taulu antaa ymmärtää, siihen tänillan pääpeli!

Kirjoittanut

vermon V5

1,9
5
2,3,5,7,11
3,7,8,9,12
5

5e

Kirjoittanut

teinkin

vetäisnkin "nipat" eli pientä viilausta riveihin ;)

tossa mun snsteemit illan kiepille.

4/5,7,8,10,12,13/3,4,5/3,4,5,9/1,5 14,40e

1,4,5,9,11/5,7,8,10,12,13,15/4,5,7/4,9/1 21e

Onhan noi vähän ristiriidassa mut..

ja joo,Markkulaan kaksarit L.3 5e.kaks 4/1,5,9,11 20.e 55,40e pelit tänään

Kirjoittanut

illan rivit

7,11
12,13,15
4 Jobie Light
3 Rowhill's Juice
1,5,7,8,11

3e

9 Bluehill's Hero
7,15
2,4,7,9
3,7
5 Arctic Love

1,60e

Kirjoittanut

lisäys

ekassa lapussa myös 9 Bluehill's Hero

Kirjoittanut

V5 Vermoon

5. EL Mistress Eeva
5. I.P.Piirto
2,4,5,6,7,8
1,4,5,8,9
1,5

tälläinen 6e lipuke huvin ja urheilun kannalta :)

Kirjoittanut

Vermoon

1,9
5,7,10,12,13,15
4,5,12
4
1,5,11

Kirjoittanut

Vermon V5

Kyllä on vaikeaa tavantallaajalle. Toinen toistaan parempia hevosia, osa tauolta. Neulaa saa etsiä heinäsuovasta. Hyviä ideoita näyttää tuleen roppakaupalla, ja niitä yritetään hyödyntää oman voiton pyynnössä. Kiitos.

V5/1 Niin tasainen lähtö, että en ihmettele että osa käyttää Aleksanteri Suuren tekniikkaa avata Gordionin solmu. Meikäläiselle riittää kun laitetaan 1 ja 9, kun rohkeus petti viime hetkellä laittaa Bluehill's Hero varmaksi. Antti häipyy tällaisissa tilanteissa yleensä horisonttiin.

V5/2 Samaa mieltä hyvinkin Agnesin kanssa. Paalulla on sellaisia menijöitä, joita taulu ei nyt mairittele, mutta monilta voi hymy hyytyä. Piirto mukaan, mutta aivan liian yypee. Tässä on sakkia joka on mennyt täyden matkan 23-24 ja kelit toivottavasti paranee. Jos Sulku olisi ollut mukana laittaisin senkin. Mukaan kelpuutetaan isomman rahan toivossa valjakot 2,5,7,8,9,10. Forssi jätetään varahevoseksi, ja kyvykäs B. Vilunki kokonaan pois neljänkympin pakilta. Varoituksista en ennenkään ole piitannut, sekottavat vaan omaa pakkaa. Paras vieköön voiton.

V5/3 Bambina saa voittaa, mutta minä en ole siinä voitonjaossa mukana. Koska Moilanen on kämmännyt niin että pitäisi sapiskaa antaa? Rivin heikoin lenkki, myönnetään, mutta vetää minua kuin hunaja mehiläisiä. Jobie Lightista en tiedä mitään, joten jääköön naftaliiniin kunnes näytöt kotimaassa ovat taulussa.

V5/4 Neulaa etsitään isolla kammalla. Koko revohkan aliarvostetuin näyttäisi olevan Niemisen kaakki. Kai tämän jälkeen onkin vain kaakki. Hetken mietin varmaksi Speedspideria, mutta annetaan muillekin mahdollisuus. Olin nimittäin vetää ohi koko nimisakista. Lopputulema päättämättömän petsi eli 1,3,4,6,7,8,12.

V5/5 Arctic Love ei maistu ollenkaan näillä näytöillä, mutta taidan olla ihan pihalla niinkuin nelkuista on näkynyt. Korvenoja vaan loppuvarmaksi vaikka prosentteja on jokseenkin kosolti.

Kirjoittanut

Maurin setelisysteemi..

1/ 1 Näytti oikein hyvältä, siispä varmaksi. 2/ 5,7,9,12,13. 3/ 4,5,6,7,12. 4/ 9 Ylivauhtinen ja osaa kiriä. 5/ 1,5. 5 euroo..

Kirjoittanut

Kohta lähtee

Näyttäisi äkkiä katsottuna, että monenmoista näkemystä on tämän illan veeviis kuvioista. Toivottavasti myös osuvaa ja oikeaa.

Pörrö, lappu jo tehty aikaa sitten noilla merkeillä. Ei Ropponen varmaan ainoa vikahaku lapullani ole, mutta aina joskus joku näistäkin napsuu ;)

Kirjoittanut

Veefemma

Pikkulappu vain kiekkofinaalin oheen. Ja kuten näkyy, vitonen on reitti voittoon tänään.

1,5,8,9
5,15
5,7
5,7
5 Arctic Love

Päivän ideat löytyvät samasta lähdöstä. Neljännessä koitoksessa pienet voittaja-, kaksari- ja duopelit saavat 5 Dream Of Rose ja 7 Speedspider. Näistä ensimmäinen uhkuu nousukuntoa eikä saanut viimeksi mahdollisuutta, kun jälkimmäinen puolestaan oli viimeksi suoraan tauolta oikeinkin hyväksyttävä.

Kirjoittanut

V5 Vermossa

4,9
Feelis
3,4,5,7,11
6,7
1,5

Kirjoittanut

Lyhyt kommentti V5-5 nro 11 Amalthee

Päivän puheenaiheeksi noussut 11 Amalthee.
En ihan ymmärrä tätä hysteriaa, on varmasti hyvä hevonen omissa sarjoissaan. Nyt juokee ylisarjassa ja huonolta lähtöpaikalta, en näe juurikaan edellytyksiä edes totoon, saati voittoon.

Kirjoittanut

nämä

kisat olikin äkkiä käsitelty,pääseekin muitten hom-
mien pariin.

Kirjoittanut

Vokkerin Lupaus?

K olisi ollut ainoa merkki, jolla tämän olisin kiinni saanut. Siksi ei edes hirveästi pänni. Laiskaksi heittäytyi I.P.Piirto ja se oli siinä.

Kirjoittanut

en mie osaa

juu ei onnistu ei!?!

Markkulaa pareihin,hpl Perttusta pareihin hpl, sillai.. se olis satku mennyt. 10e olis vielä pelitilillä rahhoo :D

Pitäskö sitä In This Corneria sitten senverran. Ja sit saunaan.

Kirjoittanut

jaahas

olipas pekan I-T-C hyvä, Kun ei onnaa niin Ei onnaa, that's it.