"Asiantuntijat", jotka vikaksi Ässiä veikkasivat, toivottavasti myös piipahtavat peilin edessä.
Kirjoittanut Toimittajana
Intohimolla ja tsempillä
On se tosiaan nähty, että suuripalkkaiset perheelliset pelaajat alkavat urheilua pitää vähän niin kuin duunina, sen sijaan nuoret heput pelaavat sata lasissa ja intohimolla, koska he kaikki juuri tavoittelevat noita hyviä "duunipaikkoja" joko NHL:ssä tai Venäjällä.
Maajoukkue futiskin osaltaan sen todisti viime ottelussaan. Hyvä esitys, vaikka joukkueessa oli uuden valmentajan myötä lukuisia uusia nuoria pelaajia.
Näin on hyvä, koska pienehköillä budjeteilla toimivat Ässät, Ilves ja Kalpa menestyvät kakskymppisillä kasvateillaan hienosti.
Kirjoittanut Jokeripokeri
Samaa mieltä.
Jokereissa on eniten suuripalkkaisia pelin ulkopuolella surffaajia, mm. Pirnes, Hämäläinen ja monta puolustuksen jeppeä.
Säälittävää katsottavaa eilinen UrhoTv-ottelu. Kolmanteen erään tullaan johtoasemassa ja otetaan pataan 3-0, suuria muutoksia luvassa ensi kaudeksi.
Ennen kaikkea OMAT POJAT esiin Hjallis !
Kirjoittanut Kärppäläinen
Uutta tulossa
Mielenkiinnolla odotan mitä Jalonen kertoilee huomisen matsin jälkeen.