Kirjoittanut

Surkea Hifki !!!

Savolaiset (Kalpa) pyörittivät stadin kunkut pyörryksiin 5-2. Lopettakaa puhuminen Hifkistä loppumatseissa, ei tuolla pelillä.

Vastaukset

Kirjoittanut

Hyvä kalpa

Tuli minusta kauden paras ylikerroin. Kiitos ja kumarrus.

Kirjoittanut

muistakaa,

että nää on vasta runkosarjan pelejä. Pleijarit on vasta tulossa ja siellä vasta veri punnitaan.

Kirjoittanut

Kyllä...

IFK voi mennä välieriinkin mutta ei millään ilveellä finaaliin.

Jypille on toinen paikka aika saletisti varattu ja toisessa on Ässät kyllä vahvasti kiinni. Ainakin jos saisi IFK:n välieriin, ois loppuottelupaikka sata varma. Hesalaiset ei Porissa viihdy. Siellä muistetaan liiankin hyvin kaikki nämä päätökset junaradan ja kakkostien parannusten suhteen hyvin pitkältä ajalta.

Kirjoittanut

Pool

Ässät on tänä vuonna viime vuoden Lukko eli noutaja tulee jo varhaisessa vaiheessa. Ovat nyt huipulla ja sieltähän ei ole kuin yksi suunta...down !

Kirjoittanut

Jypikin

Ottaa pataan Kärpiltä. Tais mennä mehut Blues pelissä, joten pleijareissa ei neljää peliä tämmöinen porukka kyllä oikein keltään vie. Sehän nostaa sitten vaan laatujoukkueiden mahdollisuuksia, kun sekä Jypi että ruotsinkielisten HIFK joukkueet keväällä hyytyy.
Se on Bluesin vuosi, uskokaa tai älkää. ALL IN, kuten täällä sanotaan.

Kirjoittanut

ipafani

"Ässät on tänä vuonna viime vuoden Lukko eli noutaja tulee jo varhaisessa vaiheessa."

Lukolle tuli viime vuonna noutaja joulukuussa, kun taas Ässät on sarjassa kakkosena.

Vertauksesi oli käytännössä niin öinen muutenkin ettei mitään järkeä.

Kirjoittanut

ipafani...

muista että Ässillä on ylivoimaisesti paras joukkuehenki ja kotiyleisö.

Kirjoittanut

aeroflot

Ässille tulee noutaja pleijareissa ja aika pian. Ei tää niin vaikeeta oo !

Kirjoittanut

kovat on väittämät suuntaan jos toiseen

no onpas taas pellelaumalla ennustajan lahjat. Varmaan pitkässävedossakin hirmuiset virtuaalivoitot kun kaikki mukatiedetään etukäteen :D

Kirjoittanut

näyttää

näyttää olevan jollei ymmärrä näkemäänsä.

liigassa on pelillisesti tällä hetkellä kolme täysin ylivoimaista joukkuetta. jyp, ässät ja hifk. ainoa joka pystyy edes silloin tällöin lähelle on lukko joka ailahtelee paljon.

jyp, ässät ja hifk ovat täysin varmoja välierä joukkueita, koska eivät voi hävitä neljää kertaa vastustajilleen puolivälierissä. neljäs välierä joukkue on lukko tai kalpa. todennäköisemmin kalpa.

Kirjoittanut

ipafani

Juuri nyt näyttää pitkälti siltä, että Ässien vastustaja puolivälierissä on joku kolmikosta HPK, Jokerit, Blues.

Ihan mielenkiinnosta kysäisen, että miten näet todennäköiseksi sen, että joku näistä ottaisi Ässistä neljä voittoa seitsemällä yrittämällä?

Eli siis mitkä asiat voisivat siihen johtaa? Onko sellaisia merkkejä mielestäsi ollut Ässien peleissä näkyvillä viime aikoina? Montako Ässien peliä olet nähnyt tällä kaudella?

Kirjoittanut

aeroflotilla

yllättävän hyvät arviot välieräjoukkueista. Jyppi ja IFK lienevät saletissa, Ässille tulee noutaja ekalla kierroksella ja Lukko ja Jokerit kaksi muuta välieräjoukkuetta. Kärpät voi vielä sotkea nämäkin kuviot !

Kirjoittanut

jees

ok, varsin ytimekkäät perustelut.

Kirjoittanut

ja niinhän

siinä loppupeleissä käy että KalPa murjoo mennen tullen nuo kaikki..! ;-) Se on poijjaat kalakukkoo se!

Kirjoittanut

Takaa nousee

mestariksi kaikkien yllätykseksi Karhukissat!!

Kirjoittanut

tragedian

sorry, etten eilen huomannut kysymystäsi.

1. Kuka tahansa noista joukkueista voi pudottaa patalauman jatkosta. Ässät on pelannut hyvän kauden, mutta jotenkin Lukkomainen (viime vuonna) väsymys alkaa painaa jaloissa ja IFK:kin on tullut takaa jo rinnalle. Ilmassa väreilee samanlaista tunnetta, kun Lukolla vuosi sitten eli ollaan oltu liian aikaisin kunnossa. Mitalit kun jaetaan vasta keväällä. Mieti Tepsiä viime vuonna. Mikä ajoitus ! Ja Ässillä kausi 2004-05.

2. Ilves-Ässät (2-4) peli tuli kateltua Hakamettässä kuluvan kuun alkupäivinä. Eipä Ässät mua mitenkään erityissti vakuuttanut. Kolmas eräkin oli yhteen päätyyn pelaamista, oisko Wiikmanilla ollut 2 torjuntaa koko erässä (tai 3 ) ? Uusikartano teki Ässille 2-3 kolmannen erän alussa ja taisi olla Jyrkkiö tyhjiin 2-4 ihan lopussa. Peli oli 2 erää tasaista vääntöä päästä päähän ja kolmas erä selvästi Ilveksen. Ton ottelun perusteella en Ässiä mestarisuosikiksi nostaisi.

Kuitenkin, jos Ilvestä ei loppupeleissä nähdä (aika todennäköistä), toivon tietenkin että joko Lukko tai Ässät korjaisi sarjasta pisimmän korren, sillä olen nuoruudessani aika ison osan ajastani Satakunnassa viettänyt.

Kirjoittanut

ipafani

En ota kantaa tuohon Ilves-Ässät peliin, jonka kylläkin näin, mutta yhden peli perusteella ei mielestäni ole järkevää muodostaa minkäänlaisia mielipiteitä. Korkeintaan sen, että Ässät otti hyväkuntoiselta Ilvekseltä kolme pinnaa huonollakin pelillä.

Tätä sensijaan kommentoin:

"Ässät on pelannut hyvän kauden, mutta jotenkin
Lukkomainen (viime vuonna) väsymys alkaa painaa jaloissa ja IFK:kin on tullut takaa jo rinnalle."

Eihän Hifk missään vaiheessa kautta sen kummemmin takana ole ollut kuin nytkään ja helmikuussa Ässien peli on ollut kaikkea muuta kuin väsynyttä, päinvastoin. Ässät on melkein poikkeuksetta liikkunut käsittämättömän hyvin ja edelleen ratkaissut vaisummatkin pelit ihan rehellisesti luistelemalla vastustajien yli.

Hieman tarkemmin siis voisit eritellä sitä mitä tarkoitat tuolla väsymyksellä.

Lukon ongelmanahan ei ollut mielestäni mikään väsymys viime vuonna vaan se, että joukkue ylisuoritti syksyn ja pelasi omalla tasollaan kevään. Varsinkin kun Uraman peluuttama jääkiekko oli (verrattuna esim. tähän kauteen) aivan liian hidasta, joten oli tavallaan ajan kysymys koska vastustajat pikkuhiljaa pystyvät tappamaan Lukon avauspelin ja tammikuussahan viime kaudella niin jo sitten kävikin.

"Mitalit kun jaetaan vasta keväällä. Mieti Tepsiä viime vuonna. Mikä ajoitus ! Ja Ässillä kausi 2004-05."

Tällainen "mitalit jaetaan keväällä" jargon on mielestäni koko lailla yhtä tyhjän kanssa. Asetelmat mitaleista pelaamiseen otetaan runkosarjassa ja siinä ratkaisut tapahtuvat usein (kuten tälläkin kaudella) jo ensimmäisen 15 pelin aikana. Joukkue joka ailahtelee tai nukkuu runkosarjan 60 peliä ei pelaa mitaleista pleijareissa ja vastaavasti joukkue jonka peli on tasaisen hyvässä kuosissa runkosarjassa on valmis pelaamaan mitaleista.

TPS pelasi tasaisen kauden viime vuonna ja pääsi lähtemään play-offeihin hyvän runkosarjan jälkeen tilanteessa, jossa sen peli oli kuosissa ja kaikki neljä ketjua pelasivat hyvää jäkiekkoa.

Ässät oli kaudella 2004-05 muuten kymmenes.

Omasta mielestäni Ässien putoaminen puolivälierissä on todennäköisempää kuin jatkaminen ainoastaan siinä tapauksessa, että vastaan tulee Lukko.

Kaikkia muita vastaan Ässien putoamisen todennäköisenä pitäminen on OMASTA mielestäni merkki ainoastaan siitä, ettei ole seurannut tämän kauden SM-liigaa.

Totta kai Ässät, JYP tai Hifk saattaa hävitä puolivälierissä suoraan 4-0 ja ihan varmaan joku siinäkin tapauksessa täällä on oikean ennsutuksen ääneen huutanut. Mitään pelillisiä perusteluita tuollaiselle ennustukselle ei vain ole olemassa.

Voin minäkin todeta, että Sapko nousee liigaan ja tiputtaa karsinnoissa Saipan. Kaikki on mahdollista. En vain pysty mitenkään perustelemaan väitettäni. Vai kelpaako perusteeksi se, että "kaikki on mahdollista?"

Kirjoittanut

tragedian

tunnut tietävän paljon lätkästä ja pystyt ne tiedot hienosti analysoimaan. Hyvä juttu ! Itse olen pitkän linjan jääkiekon ystävä ja täytyy tunnustaa, että viime vuosina lätkän seuraaminen on jäänyt selvästi aiempaa vähemmälle. Aika kun ei nykyään aina tunnu riittävän. Ilveksen kannattaja olen ollut jo lähes 40 vuotta ja Ipaa tulen myös aina kannattamaan.

Jääkiekko on muutakin kuin pelkästään analyyttistä pohdintaa. Hyvä esimerkki on mielestäni TPS viime kaudella. Joukkue ei oikeastaan esittänyt mitään runkosarjassa, mutta syttyi oikealla hetkellä ja vei ansaitusti mestaruuden. Toinen esimerkki tältä kaudelta on Ilves, joka todella "ohuella" materiaalilla on ollut vuoden 2011 puolella yksi parhaista pisteiden saalistajista. Iso kiitos tästä kuuluu tietenkin hyvin pelanneelle maalivahdille Wiikmanille, joka on parantanut peliään kevättä kohti mentäessä. Tietenkin Pajuojan strateginen peluuttaminen on myöskin kohtuullisesti onnistunut.

Yllätykset ovat jääkiekon suola ja toivon, että niitä nähdään myös tämän vuoden pleijareissa !

Kirjoittanut

niin

Nimenomaan. Ja korostan vielä sitä, että sekä viime kauden TPS, että esim tämän kauden Ässät ja Ilves, sekä HPK ja JYP jo monena vuonna ovat (ja ovat olleet) toimivia joukkueita, joiden vahvuus ei ole ollut yksittäisissä huippupelaajissa vaan pelitavassa ja neljässä toimivassa ketjussa.

Tämä on nykyjääkiekkoa ja se näkyy tuloksissa.

Mielestäni Wiikmanin roolia ovat jotkut hieman ylikorostaneet, sillä kyllä siellä seisoo se ihan yhtä epäluotettava Wiikman kuin Lukonkin maalin suulla, tehtävää vaan helpottaa se, että joukkue Wiikmanin edessä puolustaa juuri nyt paremmin, kuin Lukko syksyllä.

Silloin kun Ilveksen puolustuspeli hajoaa, niin Wiikman ei pysty voittoja joukkueelleen torjumaan, kuten Kärpät-pelissä nähtiin.

Sen verran muuten tuohon "yllätykset ovat lajin suola" kommenttiin, että tällä(kin) kaudella yllätys olisi se, että esim. Jokerit tai Kärpät menestyisi. Minulta iso "ei kiitos" yllätyksille.