Kirjoittanut

Ruotsin palkintotaso ?

Jos on Suomessa palkinnot pienentyneet niin ei nuo Ruotsin palkinnotkaan aina päätä huimaa kun katselee esim.eilisiä Eskilstunan ravien ykköspalkintoja.

Peräti viidessä lähdössä oli ykkönen 5000 kruunua eli 570 euroa ?

No toisaalta olihan siellä neljässä lähdössä toki 25000 kruunun ykköspalkinto eli 2850 euroa.Meillähän ei iltaraveissa makseta noin isoja rahoja kuin ihan joissakin poikkeustapauksissa.

Kontio oli varmaankin tyytyväinen eilen kun voitti illan päätteeksi kaksi 5000 kruunun lähtöä.

Vastaukset

Kirjoittanut

"harjoitusravit"

Kyseessä oli eilen Eskilstuunassa lounasravit, joissa normaalisti on viisi lähtöä, joista vähintään neljä ajetaan mainitsemallasi 25000 kruunun ykköspalkinnolla.

Monilla radoilla ajetaan toisinaan, omistajien ja valmentajien toivomuksesta, muutama ylimääräinen lähtö, eilen lähtöjä oli yhteensä yhdeksän. Ruotsissa ajetaan muutenkin tavallisten iltaravien yhteydessä näitä 5000 kruunun lähtöjä, jotka ovat erittäin suosittuja pisteiden keräämiseen, tai ainakin yrittämiseen. Kesäisin samansuuruisista palkinnoista lähdetään innolla ajamaan jopa Ahvenanmaalle sankoin joukoin ja lauttamatkasta johtuen edes ykköspalkinto ei kata matkakuluja. Voitosta ja hyvistä sijoituksista kertyvät pisteet mahdollistavat pääsyn ajamaan paremmistakin palkinnoista. Ellei näissäkään lähdöissä tule menestystä, niin Ruotsissa osataan kyllä tehdä nopeastikin oikeat ratkaisut, eli hevoset pois kilparadoilta.

Suomessa palkintotaso on ravien järjestäjien tämänhetkisiin resursseihin suhteutettuna järjettömän korkea. "Huonommille" ja alemmissa sarjoissa kilpaileville pienemmät palkinnot ja ns. paremmille ja ikäluokkahevosille palkinnot pyrittävä pitämään näinä ankeinakin aikoina vähintään entisellä tasolla. Niin kauan kun näille lähes nollasarjojen "11v-ruunille" tarjotaan lähes samoja palkintoja kuin nuorille ja ykkössarjalaisille, niin tasan niin kauan ne myös radoilla epätoivoisesti pyörivät. Takaamalla "parhaille" ja nuorille vähintäänkin kohtuullinen palkintotaso edesautetaan myös Suomen raviurheilun säilymistä ainakin nykyisellä tasolla, ehkä jopa saadaan sitä nousuun.

Toiveajattelua ehkä, mutta parempi mielestäni ainakin yrittä tehdä jotain eikä odottaa päivää, jolloin ei enää tarvitse tehdä mitään.