Soinin omana tekemisenään esittelemä ilmastopoliittinen vaihtoehto olikin Soinille tehty rysä, johon Soini meni niinkuin pikkupoika.
Persuihin siirtynyt loikkari olikin tehnyt saman vaihtoehdon jo vuosi sitten Metalliliitolle ja nyt lykkäsi sen saman Soinille, ja Soini kävi koukkuun.
Aika peliä pelataan näemmä persujen kukistamiseksi. Soinin kokemattomuus tässä kävi kyllä myös selväksi,ei hän tässä sarjassa pärjää..
Vastaukset
Kirjoittanut Persson
taitavaa
Oli sentään saatu kirjoitusvirheetkin liitettyä mukaan. Hyvä että 1,5 vuotta eivät ole valuneet hukkaan....
Kirjoittanut joopajoojoo
Puolitoista vuotta
Jos Soinilta meni noin kauan kopiokoneen käyttämiseen, niin ei taida tästä kaverista olla vastuunkantajaksi :)
Kirjoittanut rallaa
perskuta
En olisi uskonut, että Soini menee noin helppoon, oikein harmittaa.
Kirjoittanut old kosa
Soini...
Ei Soini mihinkään ansaan ole astellut. Sattuu vaan olemaan ainoita politikkoja joka uskaltaa puhua ääneen selviä tosiasioita.
Tällä nykymenolla joudutaan kyllä "bankrottiin"
Ei tämä maa kestä tälläista muitten hyysäämistä velkavaroilla ja jatkuvaa velan ottoa velan päälle.
Ensin on tienattava jotta voi kuluttaa!!
Kirjoittanut romik
Eikös
tätä vaihtoehtoa mainostettu "Soinin mallina"? :D.
Kirjoittanut FTMM
Katsotaanpa itse mallia
Mallin laatija on toisarvoinen asia. Itse malli on se mikä kiinnostaa. Nykyjärjestelmä on kestämätön, sillä sen seurauksena teollinen tuotanto siirtyy maihin, joissa moisia ympäristömaksuja ei ole.
Koska hilidioksiidipäästöt ovat globaaleja, eikä kiinalainen hiilidioksiidi jää Kiinaan, siirtää nykymalli ainoastaan hyvinvointia pois Euroopasta.
Tutustutaanpa kaikki tuohon vaihtoehtoon, ja katsotaan onko siinä ideaa.
Kirjoittanut cult67
Kyllä ne Timonkin
todelliset karvat tulevat esiin,kun tulee aika lyödä pöytään asiallisia puheita ja tekoja.Kun ei enää huutelu riitä.Timon motto:"kun toiselta kopioi,sen itselle omia voi":)
Kirjoittanut Mikkola
usko
Jotenkin on ollut sellainen lapsellinen usko timo Soinin suoraselkäisyyteen. Ajattelin jopa, että pitkästä aikaa voisi käydä äänestämässä, mutta mutta...Samaa huijarijengiä on tämäkin, pysyttelenkin edelleen nukkuvien puolueessa. Täytyy kyllä sanoa, että hyvin on aika Brysselissä kulunut tätä työstäessä!
Kirjoittanut cult67
Onnetonta,perinonnetonta
tunarointia.Toisaaltahan se vain osoittaa Soinin vaihtoehdot asioidenhoitoon,muutellaan joku sana muiden lauseisiin ja ollaan sitten niin tietäjää ja pelastajaa.Ja saletisti natsaa...
Kirjoittanut vuoksenmaakaan
eihän
kopioinut pelivihjeitä,päätyi vain samaan arvioon,tässä on sama asia...
Kirjoittanut Zerox
Frankie
Ei Soini mihinkään ansaan astellut. Soini valehteli kansalle päin naamaa.
Kirjoittanut fakta homma
No niin
Missäs ne kaverit nyt on, jotka kehuivat persujen rehellisyyttä? Kättä pystyyn :)
Kirjoittanut myrtsi
vaihtuu
Olin jo päättänyt antaa ääneni persuksille. Tuli muutos, samaa paskaa
Kirjoittanut Persson
kerkesin jo huolestua
Onneksi ilmasto-ohjelma paljstui kopioksi ja tarkaksi sellaiseksi, sillä aloin jo huolestua, että aika rysselissä on Timon jo etäännyttänyt kielestämme.
Kirjoittanut Rotanloukku
Persut ei hyvä.
Ensin Vistbackan vaalirahasotku ja sitten tämä.
Samanlaisia konnia on persut kuin kaikki muutkin.
Kirjoittanut Kantasuomalainen
Olette iloisia maksajia
On kiva maksaa Romanialaisten romukauppiaitten päästöjä ja viherstalinistit kiittää.
Terveisiä ja kiitos tulee
Satu Hassilta
Kirjoittanut Hyvät jutut
Hallintaa
Taitavaa median käyttöä Soinnilta kyllähän Soini tuon tiesi,että tuon oman miehen tekeleitä on ennenkin ollut esillä.Mutta media käveli ansaan ja joka tuutti toitottaa muuten ei olisi noteerannut lainkaan.
Kirjoittanut Kehäraakile
Näköjään
Kaikkia totuuksia tai valheita voi tulla eteen
myös kirjassa TESTAMENTTI!
Kirjoittanut mlökhö
Ravimiehenä
Soini on näköjään lukenut tämän keskustelun aloituksen , kun sanoo Ilta-lehdessä ettei tiennyt Putkosen jättäneen sanasta sanaan saman ohjelman Metalliliitolle.
En kyllä ymmärrä miksei tiennyt, koska Metalliliiton ohjelma oli jätetty eduskunnalle ja onhan persuilla kansanedustajia. Olisi luullut että joku heistä olisi kiikuttanut ohjelman Soinin nähtäväksi, varsinkin kun Soini oli samaa asiaa jauhanut jo omien sanojensa mukaan puoli vuotta.
Kirjoittanut Lossivahti
hidas
on kopiokone rysselissä, Timo Soini sanoi radiossa,
seuraavasti:kun minulta kysytään, mitä minä ole tehnyt siellä Brysselissä, niin tämän asian kanssa olen aikani viettänyt, hidas on kopiokone siellä.
Kirjoittanut AtRisk
Eija-Riitta Korholan malli
Eija-Riitta paljastaa tuoreessa blogissaan että perusidea tähän raskaan metallin ja persujen liittoon ilmastoasioissa on häneltä vuodelta 2002.