Kirjoittanut

Onko totossa sitten kuitenkaan niin vaikea voittaa

Kun Fintoto on nyt avaamassa totopelit Ruotsiin niin ajattelin pitää pienen "mainospuheen" totopelien puolesta.

Minulla on jalkapallotietokanta missä on lähes 200 muuttujaa per jalkapallo-ottelu. Olen pystynyt johtamaan tuosta datasta tilastotieteellisen mallin, mikä on palauttanut vuosina 2005-2010 maailman parhailla kertoimilla 106% palautuksen. Yksi kausi on ollut tappiollinen ja varianssi on hirmuista. Ko mallin kehittäminen on vaatinut paljon opiskelua sekä tietojenkäsittely- että tilastotieteestä.

Entäs sitten Ruotsin ravit? Olen tehnyt ihan yksinkertaisen parin muuttujan mallin, minkä kuka tahansa pystyy toteuttamaan vaikkapa paperilla ja taskulaskimella, minkä mukaan vanhoilla kertoimilla on saavuttanut voittajapelissä 220% palautuksen tilastollisesti merkitsevässä otoksessa. Toki systeemin mukaisten pelikohteiden löytäminen vaatii hevostuntemusta, mutta uskallan väittää että Ruotsin voittajapelimarkkina on aivan ylivoimaisesti tehottomin vedonlyöntimarkkina EU-alueella.

Itse ainakin odotan päivämäärää 27.12.2010 suurella mielenkiinnolla.

Vastaukset

Kirjoittanut

200 muuttujaa

nasalle kysyntää noilla ohjelmilla

Kirjoittanut

math

aika hienoa.. pistäs vähän esimerkkiä niistä malleista, -alko kiinnostamaan... toi yli 200% on aika vakuuttava..

Kirjoittanut

jännä miten aika-ajoin tänne tulee aina näitä

palautusprosenttini on ollut yli 100 :D miehiä. yleensä tämä johtaa jossain vaiheessa, jonkun todella laadukkaan vihjepalvelun tulemiseen, jossa palautus onkin todellisuudessa 70 :D

Kirjoittanut

puppua

220% niinkun mille?Keskimäärin joka lyönnille vai? Tarkista lukusi.Taitaa olla kirjoitusvirhe.

Kirjoittanut

No näin se nyt vain on

Voi tietysti väittää, että 220% on puppua mutta koko jutun pointti on siinä, että ainakin Ruotsin raveista on helpompi voittaa 80% laskennallisella palautuksella kuin jalkapallosta 99,9% laskennallisella palautuksella. Tätähän se Nymanin Villekin jossain pokerilehden haastattelussa sanoi.

Kynällä, sekuntikellolla ja paperilla varustettu totopetsari voi pelata voitollista peliä tajuamatta esim. tietokoneista yhtään mitään. Urheiluvedonlyöjän saumat voitolliseen peliin ilman tietotekniikkaa ja tilastotiedettä ovat pitkässä juoksussa luokkaa 0,1%.

Että silmät auki vain kun Ruotsin iltaravitarjonta alkaa.

Kirjoittanut

Missä on ollut

tietoa että pelit Ruotsiin aukeaa?? On mennyt ohi.
Oisko pistää linkkiä tai muuta?

Kirjoittanut

Hevosurheilu

HU:n netissä on juttu.

Linkki Pelit Ruotsiin (http://www.hevosurheilu.fi/Ravit/fintoto_lisää_ulkomaiden_pelikohteita_675977.html)

Kirjoittanut

Pirskatti

server error, oli linkin takana. Kiitos kuitenkin.

Kirjoittanut

puppua

Kauanko sä pelaaja olet tiennyt tämän ravipelin olevan noin helppoa?Sulla täytyy olla kovat sidokset tänne Suomeen kun et ole lähtenyt Ruotsiin tienaamaan taidoillasi.Mä lähtisin heti jos osaisin pelata totoa niin että palautus olisi 220%.500 euron pelit päivässä ja vuodessa 200 000euron tulot.Oot sä tavallisen pöljä kun vielä vartoot että fintoto avaa pelit.

Kirjoittanut

Siellähän se oli

Hevosurheilulehden etusivulla, HIENO JUTTU ! Loppuu nämä arvonnat .

Kirjoittanut

paljonhan kaikkea puhutaan

Jos noin on Ville sanonut, niin se kertoo vain ja ainoastaan, ettei ymmärrä jalkapallosta mitään.

Takavuosina Ville kävi Ruotsissa "harjaamassa", mutta kyyti oli kylmää ja maitojunalla aika nopeesti kotiin.

Kahden muuttujan malli ja 220%:n palautuksia, ja Ruotsin raveista, tää oli kyllä kuukauden, tai oikeastaan jopa koko vuoden parhaita huulia. ;)

Kirjoittanut

Noin reilun kuukauden

Noin reilu kuukausi sitten tein kunnon tutkimuksen noista Ruotsin kertoimista. On kyllä ihan rehellisesti sanottuna Ruotsiin muutto käynyt mielessä, mutta eipä sitä kai enää tarvitse ;-)

Koko havainnon takana oleva idea on niin helkkarin simppeli, että ihan naurattaa kun en ole sitä aikaisemmin tajunnut :-D

Kirjoittanut

täältä pesee

Olen tehnyt ohjelman jossa on 1500 muuttujaa ja joka vaati nanoteknologia tietämystä sekä myös oman hiukkaskiihdyttimen.

Sen avulla olen saanut kaikista peleistä 150% tuoton. Lähettäkää tonni tilille niin annan vihjeet saman illan peleihin.

Kirjoittanut

Pieleen menee

220% palautus oikeasti kattavalla otannalla on mahdoton saavuttaa millään strategialla. Eli, mikäli tällaisen palautuksen olet saanut aikaiseksi, on otanta liian pieni ja tuurilla ollut siten liian suuri merkitys tulokseesi. Yli 100% palautus Ruotsin voittajapeliin on sen sijaan kaikkea muuta kuin mahdoton saavutus.

Kirjoittanut

Tein samaa tutkimusta

90 -luvun alkupuolella kun netti tuli käyttöön tein hiukan samanlaista tutkimusta. Tutkin ohjelmia viimeisten 2 vuoden ajalta V5 ja V65 lähdöistä ja pisteytin lähdöt ja vertailin niitä keskenään. Kyllä niistä varmasti tuon 220% palautuksen sai kun oikein painotti lähdöt.

Eli sellainen on oma päätelmä ettei pelaaja turhaan uhoa.

Kirjoittanut

220 PROSSAN PANOKSEN

Paappa pelaaja tälle sivustolle liveseuranta omista voittaja peleistäsi. Ilmoitat pelin aina heti hyväksytyn lähdön jälkeen. Kuukauden kun kirjaa pisät ja 220 prosssaa olet voitolla,niin kova petsari olet. Ruotsin ravit kestää voittajapelissä iltaraveissakin 500 euroa per lähtö petsit. Vuodessa tullenee 1500 lyöntiä ja jokaiseen 500 egee tekee 220 prossan tuloksella yli 80 000 egee puhasta voittoa. Sillon oletkin harvoja suomalaisia,jotka elättää itsensä ravipelaamisella. Kulujskaan ei tule kun ei tarvitse kierää ravipaikkoja joka päivä.

Kirjoittanut

Miksi ihmeessä?

Olin joskus niin naivi, että kerroin netissä kaikki peli-ideani ja sain lähinnä p***aa niskaani. Eipä taida jaksaa toista kertaa, mutta jos vaikka jotain seurantaa kaipaa vanhoista vedoista niin tuoltahan sitä löytyy.

Linkki Seurantaa (http://www.ylikerroin.com/forum/viewtopic.php?f=8&t=1274)

Kirjoittanut

En ymmärrä.

Mitä paskaa niskaan nyt voisit saada jos lyöt 220 palautusprossat kuukauden seurannalla? Ei sun mitään kikkojasi tarvitse esitellä. Vain pelaamasi pelit niinkuin urheiluvedonlyönnissä.

Kirjoittanut

Ai jaa

Vai ei tule kakkaa niskaan? :-D Ihan vain tästä ketjusta:
"
palautusprosenttini on ollut yli 100 :D miehiä. yleensä tämä
johtaa jossain vaiheessa, jonkun todella laadukkaan
vihjepalvelun tulemiseen, jossa palautus onkin
todellisuudessa 70 :D "

"Kauanko sä pelaaja olet tiennyt tämän ravipelin olevan noin
helppoa?Sulla täytyy olla kovat sidokset tänne Suomeen kun
et ole lähtenyt Ruotsiin tienaamaan taidoillasi.Mä lähtisin
heti jos osaisin pelata totoa niin että palautus olisi
220%.500 euron pelit päivässä ja vuodessa 200 000euron
tulot.Oot sä tavallisen pöljä kun vielä vartoot että fintoto
avaa pelit. "

"

Olen tehnyt ohjelman jossa on 1500 muuttujaa ja joka vaati
nanoteknologia tietämystä sekä myös oman
hiukkaskiihdyttimen.

Sen avulla olen saanut kaikista peleistä 150% tuoton.
Lähettäkää tonni tilille niin annan vihjeet saman illan
peleihin. "

Kirjoittanut

Onko pelaaja

vaikuttanut joskus Pohjanmaan suunnalla? Ihan tuosta Ylikertoimen nimimerkistä vaan tuli tämmöinen mieleen...

Kirjoittanut

yksi ravikaverini

seurasi noin kymmenen vuotta sitten kaksarikertoimien muutoksia juuri ennen lähtöä ja teki mielenkiintoisia havaintoja kertoimien muutoksista. Voittikin näillä tiedoilla joitakin kertoja aika mukavasti. Seuranta oli kuitenkin työlästä ja vei paljon aikaa ja kaveri lopetti sen parin vuoden jälkeen. Sai kuitenkin työlleen hyvän tuntipalkan ja nauttii tällä hetkellä elämästä etelän lämmössä (tosin ei pelkkien ravivoittojen turvin) ! Kaverin käyttämät pelipanokset kerroinlöydöille olivat suuria.

Kirjoittanut

onko suomalaiset

Luuleeko ne herrat fintotossa että suomalaiset jaksaa istua tototeeveen ääressä aamusta iltaan jotain raveja seuraten. Eikö ihmisillä todellakaan ole muuta tekemistä iltaisin.

Kirjoittanut

..............

Luuleeko kauppiaat,että ihmiset haluaa ostaa 4 erilaista a-luokan makkaraa,kun sitä sinne hyllyihin ympätään?
Ja samalta tupakanvalmistjaltakin tulee montaa merkkiä,luuleeko ne,että ihmiset haluaa polttaa niitä kaikkia?
tarjontaa tarjontaa

Kirjoittanut

.....

joo sinne vaan ruotsiin vetämään voittajaa kun sielä on niin "löysä rinki"

meidän paras petsarihan kävi sielä koittamassa ja otti isosti takkiin.

olisko tämä joku fintoton mainos?

Kirjoittanut

.....

tuo parin muuttujan malli raveihin on aika hauska. etenkin kun sen esittää kaveri jolla on jalkapalloon 200 muuttujaa.

Kirjoittanut

no nyt niitä vihjeitä

"Rakkaat Ravit-blogin lukijat (eli äiti ja isä), voitteko pistää kommenttiosioon, mistä teidän mielestänne saa parhaat ravivihjeet? Odotan tähän ainakin paria ehdotusta. Jos niitä ei tule, spämmään itse itseäni."

Tämä blogi löytyy Kauppalehden sivuilta, auttakaas nyt kaveria.

Aloittaja voisi kertoa, että kuinka paljon palautti eilinen V5, helppoa oli taas. Muuttujia oli eilenkin aika paljon: pakkanen, ylivauhti-09, sairaat hevoset? pakittaa, kun taas joku pujottelee 4. sisältä ylivoimaiseen voittoon ja yhdeltä meni takajalan hankkari jo ennen lähtöä...

Kirjoittanut

Miksi pelata ruotsiin??

Mielestäni ruotsiin pelaaminen on aivan yhtä tyhjän kanssa. Itse olen pelannut voitollisesti raveihin jo pitkään ja ihan suomalaisia raveja.
Miksi siis lähteä merta edemmäs kalaan kun täälläkin saa nousua aikaiseksi tasaiseen tahtiin pelaamalla järkevästi. Joku saattaa nyt höpistä suomen pienistä ja ruotsin suurista vaihdoista. Suomen vaihdot riittää aivan mainiosti kunhan vain osumia tulee tasaiseen tahtiin.
Pelaan jatkossakin vain suomen lähtöjä koska niihin on tietoa toisin kuin ruotsin raveihin.