Kuten toisaalta on luettu, lienee 16v Ilkka Nurmonen toiseksi nuorin v-pelien voittaja. Hieno saavutus ja tulevaisuus edessä, jos jatkossakin hevoset riittävät.
Nuori oli myös Asko Vertanen, joka ajoi 16 vuotiaana Ihme-Totilla Kuninkuuden. Se on sentään kokonaan toinen juttu, kun yksittäinen V-75 voitto, vai kuinka? Eihän näitä tietysti tarvitse vartailla, mutta voittona Kuninkuutta pitää tietysti arvostaa korkeimmalle. Kaikki kunnia kuitenkin Nurmoselle ja tietysti Veijo Heiskaselle, jolla myös V-tasoinen voitto jopa nuorempana, kuin Nurmosella. Saataneen tästäkin keskustelua aikaiseksi, mutta rakentavaa - kiitos! Jos olen Vertasen suhteen väärässä, niin oikaiskaa!
Vastaukset
Kirjoittanut surullista
V75 voittaja
on tuo titteli, joka Iikka Nurmoselle "myönnettiin". Joten puhut nyt kahdesta, tai jopa kolmesta eri asiasta. Toki nykyään on lähes sääntö kuin poikkeus, että jos joku tekee mainittavan teon, pitää jonkun se väheksyä, tai sanoa "ennenvanhaan oli kovempia tyyppejä".
Kirjoittanut ahmaani
törkeätä
Mielestäni erittäin törkeätä, että 16vuotias saa ohjastaa ravikilpailuissa! Toton ja veikkauksen pelejä pelatessahan täytyy olla täysi-ikäinen. Miksi siis vedonlyönnin kohteena saa olla vielä vieton ja turmelematon nuorukainen?
Esim Tämmöinen nuori on helposti vietävissä ja lahjottavissa, jos siis joku ulkopuolinen taho haluaa vaikuttaa tulojärjestykseen.
Kirjoittanut hempukka
Asko
Asko Vertanen oli 15-vuotias kuninkuuskilpailun voittajana.
Kirjoittanut Extra
Luetun ymmärtäminen
On todella surullista, ettei täällä osata edes ymmärtää sitä, mitä luetaan. Missä kohtaa väheksyin Ilkka Nurmosen suoritusta. Täytyy kuitenkin muistaa myös menneisyyttä ja verrata saavutuksia. Kysynkin nyt, aliarvioimatta Nurmosen V-75 voittoa, kumpi näistä on kovempi juttu - Vertasen 15 Kuninkuus vai Nurmosen 16v V-75 voitto? Päättäkää Te ja varsinkin "Surullista"!
Kirjoittanut mutta
Onnea vaan voitosta!
On surullista, jos alaikäinen "joutuu" kovan voitontavoittelun, kilvoittelun ja vertailun kohteeksi. Kun se on sitä aikuisillakin. Toivottavasti ajamisen ilo säilyy!
Kirjoittanut tuomari N
kaikki
kunnia Iikka Nurmoselle, upea saavutus kertakaikkiaan. Mutta, mutta, minustakin 16 vuotias on ehdottomasti liian nuori ravikilpailuihin hevosen rattaille. Auton ajamiseksi yleisillä teillä tarvitaan vähintään 18 vuoden ikä ja voimassa oleva ajokortti. Ravihevosen ajaminen kilpailutilanteessa on ehdottomasti vaativampi teko kuin autolla ajo. Yksikin väärä nykäisy ohjaksista kriittisellä hetkellä, niin joukkokolari saattaa tapahtua dramaattisine seurauksineen. Ehdottomasti ei alle 18 vuotiaille ravikorttia !
Kirjoittanut surullista
njaa
Jos alkaa vertailemaan ennen muinoin ajettua kokonaiskilpailuvoittoa ja nykyaikaista V75 voittoa, niin vastaappa sinä oi Extra, mitä järkeä kyseisessä vertailussa edes on? Nehän ovat aivan eri kilpailuita.
Ehkäpä ainainen negatiivinen kirjoitustyylisi on se syy siihen, että jutuistasi saa sen kuvan, että aina jos joku jotain tekee, se pitää "ampua alas" jollakin omasta mielestäsi hienommalla suorituksella, vaikka se olisi aivan eri asiayhteydestä kokonaan. Siinä sitä sisälukutaitoa.
Kerro siis, miksei tämä kaveri voi nauttia tästä saavutuksestaan, ilman että sitä yritetään "varjota" Veijo Heiskasilla ja jollain kivikaudenaikaisilla kunkkarivoitoilla?
Kirjoittanut jäärä
Titteleitä riittää
Kohta varmaan mainitaan kaikki kuten Oscar-gaalassa, tyyliin: "Paras elokuvastudion lattian lakaisija". Ja kaikki taputtaa ja hymyilee.
Kirjoittanut asiallisesti
Kysymykseesi Extra
Tri Arajärven termein, että vertailu on ongelmallista. Monia muuttujia. Ja kuten Mutta sanoi, vertailu on tarpeetonta. Molemmat ovat hyviä. Kuten monet aikuisetkin kuskit.