Kirjoittanut

Miksi V5 ravataan aina Vermossa ?

Olen aina ihmetellyt, miksi V5 ravit järjestetään aina Vermossa. Näitähän voitais kierrättää esim. Teivon, Jokimaan, Metsämäen, Vermon ja Killerin välillä. Oulukin voisi joskus olla mukana. Onkohan tätä koskaan pohdittu ?

Vastaukset

Kirjoittanut

Kyllä on

monestikin pohdittu,mutta eihän päärata voi luopua lippulaivastaan? vaikka vaihdot laskevat kuin lehmän häntä.

Kirjoittanut

juupajuu

Tuota on tälläkin palstalla pohdittu moneen otteeseen.

Olisi helppo ja konkreettinen uudistus mutta mitään ei tapahdu.

Vuodesta toiseen katsotaan muutaman hevosen tynkälähtöä jossa puolet osallistujista tulee korven tallista ja sitten lönkötellään 3000 metriä ja katsotaan viimeisellä sadalla metrillä kuka voittaa stayermatkan.

Kuvastaa vaan raviurheilun päättäjiä, pussihousuja punaniskoja, vanhasta pidetään kiinni.

Kirjoittanut

V5 pois vermosta

Voisi tosiaan ajaa V5 ravit muualla ku vermossa! Vermo satsaa vaan klinikoihin, mutta ei pidä huolta että siellä olisi kilpailevia hevosia, mielummin ajetaan vajaita lähtöjä! Kouvolan raveissakin taitaa olla täydemmät lähdöt! Lahden lounasraveissa enempi yleisöä ku tänään vermossa!

Kirjoittanut

Vaihto edessä

Kunhan V5-pelikin siirtyy Hippoksen/Fintoton hommiksi, ei millään tekosyyllä voi enää perustella henkitoreissaan riutuvan V5:n jatkuvaa rääkkäystä Vermossa.

Kirjoittanut

Mikä landella nostaisi V-5 vaihtoja??

Millähän järkiperusteilla V-5 lähtöjä ollaan jonnekin Köyliöön siirtämässä? Mikä Oulussa tai
Jyväskylässä voisi olla paremmin? Vermossa nyt kuitenkin on (aniharvoja kelirikkopoikkeuksia
lukuunottamatta)huippukuntoinen kavioura ja erityisesti pimeään vuodenaikaan kuljetusetäisyydellä maan ainoat urheilullisesti kiinnostavat ravurit- ainakin lämpöisten puolella.
Kesäaikaan ehkä kestäisi joskus kokeilla, miten
vaihtoa kertyisi jossain muualla.

Kirjoittanut

Ohhoh

Kertokaapa missä olisi edes noin hyvä rata näilläkin keleillä?No ehkä lahes, vaikka pal pohjosemmakin on.
Kesäisin kyl voisi hyvinkin kiertää.

Kirjoittanut

Ei ymmärrä?

Mikä siinä V5:ssä on niin hienoa ja tavoittelemisen arvoista, että sitä pitäisi ajaa ympäri Suomea. Muilla radoilla järjestetään V4. Ei se V5:sen kierrättäminen muille radoille siirrä suurempia palkintoja Vermosta kuitenkaan mihinkään, koska ne johtuvat Vermon talousalueen väkiluvun suuruudesta eivät pelistä nimeltä V5.

Kirjoittanut

Ei helvetti

Kyllä se riittää että lauantain
arvauskierros järjestetään
maakunnissa.
Pelatkaa sitä ja v4 peliä jos ei Vermo
kiinnosta!

Kirjoittanut

kyllä

Teivon, Jokimaan ja Metsämäen kaviouratovat lähes yhtä hyvässä kunnossa läpi vuoden Vermon kanssa. Hevosaines Vermoon verrattuna yhtä hyvää ja jos palkintotaso nousee V5 tasolle, niin jopa parempaakin ! Lähdöt olisivat todennäköisesti mielenkiintoisempia ja ainakin erilaisia !

Kirjoittanut

Päärata on päätöntä

Miksi Vermoa kutsutaan maan pääradaksi? Sijainti on syrjäisimpiä Suomessa, Sodankyläkin on keskemmällä Suomea. Kolkompaa ravipyhättöä saa hakea. Jos sinne eksyy pari "ns.julkkista", niin ei siitä glamouria kerry.

Kirjoittanut

Uikulle

Kannattais hiukan miettiä ennenkuin tuollaista päästää suustaan. Jos Vermo ei saisi palkintotukea v5-lähtöihin niin palkintotaso olisi radikaalisti alempi. Ihan jokarata pystyisi lähes tai täysin samaan palkintotasoon samaisilla palkintotuilla. Pääkaupuniseutukeskeisyydellä talousalueena ei tällä kohtaa ole mitään merkitystä.

Kirjoittanut

paljon

Paljon on kaikkee mitä pitäisi punnita tässä asiassa. Enkä ole muodostanut mielipidettä, MUTTA asioita kun mieleen tuleen niin yhdestä pitää purnata.

Nyt ainakin on V5 ja HELSINKI saavuttanut jotenkin sellaisen maineen että on parempia hevosia lähdöissä ja ei sinne jaksa lähteä eikä ilmoittaa. Juuri taannoin peruttiin mm alle 30 000 tienanneiden lähtö p2000e kun ei ilmoittautuneita tullut. Sama ajettiin kuitenkin sunnuntaina p 1000. (kun ei siellä varmaan ole niitä hyviä v5 hevosia)

Että josko sitten tulisi ilmoittautuneita enempi jos järjestelmä olisi kiertävä...tiedä häntä..ajattelun arvoinen asia kuitenkin.

Kirjoittanut

"talousjohtaja"

Paljonko Vermo mielestäsi saa palkintotukea V5-peliin suhteessa siihen, ettei saa ollenkaan tuottoja V4-pelistä? Faktaa pöytään, kun tunnut "tietävän".

Kirjoittanut

Kyllähän...

se piristäisi vaihtojakin jos tulisi lisää kilpailua.

Annetaan Teivolle joka toinen keskiviikkoa v5.
Sinne tulisi hieman eri hevosia kauempaakin eli lisää värikkyyttä lähtöihin.

Radat kilpailisivat kumpi saa järjestettyä paremman v5. Parantaisi palvelua kaikin puolin.

Jatkettaisiinko samalla tv lähetysmallilla vai annetaanko Tampereen tehdä oma lähetyksensä ja kilpailla silläkin. Tohloppiin Studio pystyyn ja radalle haastattelija ;) Tähän ei Nelonen (uk) ehkä taivu mutta sitten tehdään studio radalle.

Näin v5 palvelisi laajemmalla alueella myös hevosenomistajia, hevosia ja katsojiakin, Rahakin lähtisi ehkä paremmin kiertämään.

Kirjoittanut

V5 kiertoon

Minäkin olen ehdottomasti kiertävän V5:n kannalla. Olen täysin puolueeton tässä eli ei ole kotiinpäin vetoa suuntaan taikka toiseen.

Mielestäni paikkakuntia vois olla neljä: Vermo, Teivo, Jokimaa ja Oulu eli kerran kuussa per paikkakunta. Kesäisin olis jokerikortti eli joku kesärata mitä näitä nyt onkaan. Ja olishan muuten tunnelmaa :) Vieremä, Loviisa muutamia mainitakseni.

Kyllä varmasti lähtis jengi keskiviikkoisin ihan eri tavalla liikenteeseen kun nyt. Raveihin kaikkea oheisohjelmaa. Sinne tullaan myös viihtymään. Ravibussit kulkemaan. Eli kannattaa tulla kauempaakin. Kaverit ja ekakertalaiset vaikka ilmasiks sisään että kynnys tulla on matala. Kimppapelejä, kuskien haastatteluja, paneelikeskusteluita, tallikierroksia et jengi pääsee hommaan sisälle. Nyt laji koetaan liian vaikeasti lähestyttävänä. Spekulaatioita, psyykkejä. Mitä radalla tapahtui, ja miksi näin.

Onhan se nyt jo nähty että ihmisiä kiinnostaa ainoastaan huippuravit. Eli Suomen mittakaavassa V75 ja kesän suurkilpailut. Näissä aina suuremmat pelivaihdot, isommat palkinnot, parempi lähtöjen taso.

Herätys siellä Hippoksessa :)

Kirjoittanut

Kauko

" Olen
täysin puolueeton" Kertoisitko mistä päin olet kotoisin.

Kirjoittanut

Voishan tuo olla

arvoinen, vois kyl V5 saada nostetta. Toisaalta jos kiertää esim ton neljän radan kesken, niin saattaa vaikuttaa negatiivisesti lähelläoleviin muihin ratoihin, niissä juoksee sit lounarihevoset ja 40 aikaiset putet. Mut ois varmaan enempi äksöniä mitä nykyään Vermossa.

Kirjoittanut

V5 kiertoon

Er nestille voisin vastata, että minulle on joskus joku viisas sanonut, etten ole mistään kotoisin.

Kirjoittanut

voiskohan

tästä tehdä oikein virallisen ehdotuksen johonkin hallintoelimeen, kun tuntuu saavan näinkin paljon yleistä kannatusta. Mikä olis oikea osoite ?

Kirjoittanut

käsi sydämellä

Onko em. kirjoittajista kukaan koskaan saanut V-5 peliä "kiinni"?

Tuntuu vaan vähän siltä, että "euron" petsarit kiistelee keskenään!

Kirjoittanut

Jorge

euron petsareista koostuu valtaosa kentästä. Sillä on voimaa !

Kirjoittanut

...............

allekirjoittanut(tai siis ylle-)on saanut v5-pelin 4 kertaa(tai siis 5,kun yhellä kierroksella tuli 2 eri kuponkiin)kiinni kuluvan vuoden aikana.Mutta sillä ei ole mitään merkitystä mielipiteeni kanssa.
Ensinnäkin yksi seikka.Veikkauksella ei ole mitään intressejä enää kehittää peliä suuntaan tai toiseen,vanhalla formaatilla mentäneen loppuun asti niin kauan kuin peli veikkauksella on.
Mutta kaukon villi visio kuulosti kyllä herkulliselta.Kiertävä v5 ja kesällä jollekkin kesäradalle "villikorttikierros".Se voisi saada aikaiseksi jopa paikallista ravihypeä.
Taitaa vaan olla utopiaa tuommoinen.Ja suomalaiseen tapaan "villikorttipaikkakunnasta"kitistäisiin seuraavaan kesään asti.
Miten olisi V5-kuukausi?Radat laitettaisiin kilpailemaan palkintotasoilla,oheistapahtumien tasolla,yleisessä laadussa.Kyllä suomessa ratoja riittää,jossa on taitoa järjestää V5-tason tapahtuma,kunhan televisioinnit ym.on lyöty lukkoon ja ohjelmapaikka on taattu.
Itse en osaa sanoa vermon tunnelmasta mitään,kun en ole siellä yhtenäkään keskiviikkona,tai muulloinkaan,käynyt.Itselle se on vaan keskiviikkoinen ihan kiva perinne,jonne lähtee pelit ja joka toisinaan on pelillisesti mielenkiintoisempi kuin "isoveli" v75 jossa toisinaan 7-oikein arvot on vain osasia keskiviikon V5-arvosta.
Minulle kelpaa jatkossakin keskiviikon vermo,mutta jonkinlainen radat kilpailemaan laittava kiertosysteemikin kyllä maistuisi.Ja etenkin tuo kaukon heittämä kesäinen villikortti,joka ei vain taitaisi toteutua.

Kirjoittanut

paljon

hyviä vastauksia moneen kysymykseen, mutta kysyn vielä, kuka tästä V5:sta ja sen järjestämispaikasta viime kädessä päättää ?