Kirjoittanut

Teivo L10

Ei ollut itsellä peliä Perttuseen, mutta varmaankin Armageddonia pelanneita saattoi pikkuisen harmittaa Tapion nerokas ratkaisu koittaa menestystä siskautta vikalla puolikkaalla.

Kova yritys oli hakea tiloja mutta ei vaan millään löytynyt (§-:

Vastaukset

Kirjoittanut

peliä oli

perttusesta ohi :)

Kirjoittanut

Rauhoittukaa nyt!

Toivon, että te onnettomat käsittäisitte kuinka vaikeaa on hevosta täydellisesti ohjastaa, koska lähdössä on aina 8 - 16 muutakin asiaan vaikuttavaa tekijää. Tätä ajajien epäonnistumisen moskaa voitte kylvää ikuisesti.
Nyrkkeilyottelu on siinä mielessä helpompaa, että heppu on yksin kehäsasä, eikä kukaan muu, vastustajan taitoa lukuunottamatta, vaikuttaa lopputulokseen.

Kirjoittanut

Toki noinkin

Mutta näitkö lähtöä?

Loppukurviin mentäessä oli valintana jatkaa suursuosikin selässä kirimistä tai valita sisärata, jossa oli kuolemassa koko matkan juossut hepo. Tuossa vaiheessa ei siis ollut monta valintaa eikä hepoa enää edessäpäin.

Tietysti näitäkin aina tulee kelle vaan ohjastajalle, mutta sattui vain silmään kun lähtöä seurasin.

Kirjoittanut

onko Kehässä

täysin tolpillaan, kun noin sekavia kirjoittelee?

Kirjoittanut

----

"täysin tolpillaan, kun noin sekavia kirjoittelee?"

Veikkaan että Kehästä on nähnyt lähdön toto-radiosta ja ip-osoite juontaa juurensa johonkin Orimattilan lähistölle...

Ei muuta kuin kasvot pesuun ja nimimerkki vaihtoon, kyllä se siitä.

Kirjoittanut

Tulipa pelattua

Hyvä oli ratkaisu siihen saakka, kun keulassa juossut hevonen toppasi lopussa kuin seinään.

Kirjoittanut

nerokas vai **ska?

Hieno oivallushan tuo oli Perttuselta, mutta nyt ei aivan saanut tiloja. 9/10 kerrasta olisi onnistanut, mutta nyt kävi näin.

Tuota tilannetta voisi verrata jalkapallossa keskikenttäpelaajan oivaltavaan läpisyöttöön, jonka pakki saa juuri ja juuri katkaistua. Meneekö tässä tilanteessa valmentaja taputtelemaan hyvästä yrityksestä vai haukkuuko pelaajan harhasyötöstä? Kas siinä pulma.

Kirjoittanut

Läpisyöttö

Cruyffille: Mutta jos toisena vaihtoehtona pelaaja olisi voinut syöttää laitaan vapaalle pelaajalle, joka olisi ollut varmasti yksin läpi, niin epäilen että valmentaja haukkuu.

Eli Perttunen olisi ollut aina ensimmäinen tai toinen, jos ei olisi hakenut "näyttävää läpisyöttöä". Se oli virhe mikä maksoi aika paljon!!

Kirjoittanut

Näkemys

Porohan keksi loppusuoran alussa pakittaa ulos, mutta hetken jarruteltuaan näki että Forssilla karkaa alta pois, ja löi taas kaasun pohjaan sisäradalle. Mikalla tsippas omalta kannalta juuri sopivasti ja oli 30cm kiinni ettei mahtunut kääntämään ulos. Itsellä 5-12 ja mukava lunastus, mutta jäi kyllä sellainen maku että aikamoiset tuurit kävi pelaajalla tällä kertaa =)