Kirjoittanut

malliesimerkki miten ei pitäisi ajaa

present s kuski ajoi juuri niin kuin ei pidä ajaa.
Ensiksi jättäytyi lähdössä selvästi viimeiseksi.
Toiseksi ajoi sisäradalle pussiin.
Kolmanneksi kierteli ulkoratoja viimeisessä kaarteessa.
Ja lähdössä vain 6 hevosta.
Uskomatonta mutta totta tämä onnistuu tosi harvalta kuskilta jos yksikin näistä virheistä olisi jäänyt pois olisi tuloksena ollut ylivoimainen voitto.

Vastaukset

Kirjoittanut

Vai niin

Kyllä se oli keulahevosen kuski, joka ajoi taktisesti onnettoman ajon.

Kaikki ratkaisun avaimet oli omissa käsissä: ketään ei rinnalla, pahin vastustaja kolmannessa sisällä... ja eikun kaasu pohjaan.

Ei näin.

Kirjoittanut

Brisco rodeo oli vain huono

Ja on ollut nyt jo jonkin aikaa. Olisi toki voittanut tullen mennen tuolla vauhdinjaolla kunnossa ollessaan. Täytyy olla jotain vikaa pollessa.

Kirjoittanut

Kyllähän

se menee juuri niinpäin että 6 hevosen lähdössä voi huoleti jättäytyä viimeiseksi koska kärkeen ei tulee eroa juuri mitään, edellyttäen että hevosen vauhti riittää pysymään mukana.

Kirjoittanut

kova ajo

näyttävästi lähti juuri oikeaa kyytiä päästäkseen 3 sisälle, sitten malttoi olla lähtemättä kolmannelle kiertoon ja sisäkautta vielä voittoon, vaikka Presentti tuli loppua kovempaa. Sen saumat vaan menivät niihin hevosenmittoihin ja kiertelyyn. Kuskin voitto ja hevonenkin oli hyvä, vaikkei vielä parhaimmillaan.

Kirjoittanut

Comment.

Brisco on heittänyt vattalleen jo niin monta kertaa loppusuoralla, että Pekkakin ymmärtää sen. Näin hän on keksinyt ratkaisun asiaan, 1200m-1700m ajetaan tossu lattiassa, ja joskus se saattaa se etumatka riittää.

Kirjoittanut

springi

Se on vähän huono asia joskus tuo hevosen lähtönopeus. Kovalla lähtijällä on huono jarrutella auton takana lähdössä. Tämä Brisco Rodeo on näyttävimmät voittonsa ottanut selästä. Siksipä sille varmaan paras lähtöpaikka olisi aina takarivistä.

Kirjoittanut

ei oo taas tietoa ihmisillä

Brisco Rodeon ehdoton vahvuus on siinä, että ajetaan koko matka isoa kovaa. Eilen ei vain hevonen ollut parhaimmillaan.

Kirjoittanut

ajot

Aloittajan viestiin kommentteja:

"Ensiksi jättäytyi lähdössä selvästi viimeiseksi"

Jos ei olisi jättäytynyt, juoksupaikka olisi ollut kuolemanpaikka ja sijoitus ehkä 4-5.

"Toiseksi ajoi sisäradalle pussiin"
Ei ajanut pussiin, koska kaikki muut paitsi "oppitunti" tiesivät, että tuolta paikalta pääsee kääntämään ulos toiselle viimeisellä takasuoralla. Viisas ajo jolla säästettiin kahdessa kaarteessa monta metriä.

"Kolmanneksi kierteli ulkoratoja viimeisessä kaarteessa"

Ihan perus ajo, jonka kaikki muutkin huippukuskit olisivat tehneet. Sisärata alkoi vetää vasta sitten, kun kääntö oli jo tehty. Sitä ei voinut tietää etukäteen. Tulosorientoitunut ajattelu on alkeellista.