Kirjoittanut

Papukaija Katainen

Oli jo fiksummat kertoneet, että Venäjän talous on Hollannin kanssa saman suuruinen, joten Venäjä ei ole mikään suurmaa.
Tällä lausunnolla kokoomuksen "voimahahmo" Katainen osoitti kovuuttaan.

Venäjällä vähän ihmeteltiin pojun huomioita, mutta kertoivat, että ei vaikuta maiden suhteisiin yksityisten heppujen pölinät.

Kyllä tämä santalaatikkobatman Katainen voisi esittää "suuruuttaan" muilla konsteilla, eikö?

Vastaukset

Kirjoittanut

kokkarit haluaa

Rautaa rajalle!!

Kirjoittanut

Oikein "Täältä rajalta"

Juuri niin. Katainen halusi näyttää kuinka hän uskaltaa ja on rohkea suuren naapurivaltion edessä. Oikein miehekästä. Nyt sitten vanhan kunnon ryssävihan sisäistäneet puoluetoverinsa onnittelevat rohkeuttaan. Vai mitä muuta pojun tarkoituksena lausunnollaan oli, samoin kuin sen toisen jupin, Stubbin? Ei pitäisi päästää lapsia hiekkalaatikoltaan lausumaan "totuuksiaan" ulkopolitiikan alalle.

Kirjoittanut

vanhanen sentään piti näitä.

vaikka teki mitä teki.näitä kokoomuksen leikkikoululaisia kurissa ulkopolitiikassa.nyt alkaa mennä silläkin sektorilla aivan pelleilyksi.

Kirjoittanut

Ei kai nyt

kukaan ota tosissaan ton hepun höpinöitä...puhuu ihan mitä sylki suuhun tuo..D..

Kirjoittanut

Tikkukaramellit suukkuun

Kokoomuspojujen pitäisi leikkiä santalaatikolla, eikä ylikylä Venäjän kanssa.

Kirjoittanut

No voipee

No voi perse on se hienoa että joku sanoo asiat niin kuin ne on eikä kaunistele!! Hyvä Jykä ei tarvi nuolla r....n persettä aina...

Kirjoittanut

Vakava pullistelu

Todennäköisesti vaikuttaa myös maittemme väliseen kauppaan tuollaiset typeryydet. Voi olla, että joku asioista päättävä ajattelee, että ei sitten tilata tätä suomelta koska pidämme heitä lilliputteina. Todella synkkää kokoomuspolitiikkaa.

Kirjoittanut

Tuo on

totta. Monet yritykset ovat käyttäneet suunnattomasti vaivaa päästäkseen Venäjän markkinoille, ja sitten Suomen valtiovarainministeri päästää tuollaisen lapsellisuuden suustaan, joka saattoi tehdä monen yrityksen vuosien ponnistelut merkityksettömiksi.
Tätä ei voi puolustella millään, kaikkien vähiten sillä, että se on totta.
Siis Kokoomuksen puheenjohtaja tärveli yhdellä lausunnolla edistämänsä yhteiskuntaluokan toimet.

Kirjoittanut

Kyllä

Kyllä se on niin että mitä vähempi ollaan itänaapurin kanssa tekemisissä yhtään missään asiassa niin sen parempi vain. Kannattaisi vain kaikkien yritysten pysyä pois koko maasta. Muistellaan vain vuosia 1939-1945. Katseet vain länteen päin!

Kirjoittanut

kataisella ei ole minkäännäköistä

tajua karusta elämästä.työtä ei ole ellei kauppa käy.menköön hollantiinsa pelleileen,ei nekään sitä kattele.politiikkapellet pitäköön turpansa kiinni.venäjä tuo suomeen rahaa,se riittää.joka ei sitä ymmärrä,on suomenkielellä sanottuna tyhmä.