tänään mm. Torbjörn Näslundia, Ville Karhulahtea ja Eirik Adielssonia. Hevonen oli jälleen Cash is Fun Zaz ja esitys totutusti jäätävä. 14,5x/2640 eikä kolmatta rataa sisempänä kahden vika kiekan aikana. Mihin tää hevonen pystyykään, jos kulkis koko matkan ravia ? Onko jopa Elitloppet ainesta ? Katsokaa video Atg:ltä ja ihmetelkää, siis V75/2 tänään Solvallassa.
Vastaukset
Kirjoittanut valkku
Hyvä hepo, hyvä
Hevonen ja valmentaja siinä mielumminkin kouluttaa. Ei voi paljon ohjastajaa tässä kehua.
Kirjoittanut basman
kehuisin
kyllä kuskiakin tosta ylivoimavoitosta !
Kirjoittanut hjuva hjuva
Kontiota olisi koulutettu
tänään jenkeissä olan takaa. Olisiko pappa pysynyt edes kärryissä tuossa huiskeessa? Taitaa eläkeikä olla pian Jompellakin edessä. Nurmoksen ylikylillä on mukava ajella, mutta kyllähän sen näkee, että ne voitot on alkanut vähenemään ja nuoret pyyhkii Ruotsissakin jo ohi. Hieno päivä oli tänään kuitenkin papalla.
Kirjoittanut ylihekutustataas
basman
Siinä mielessä kuskia on aika huono kehua tuosta voitosta, kun eihän Jomppe voinut tehdä muuta kuin kääntää kolmannelle ja ajaa eteenpäin. Se hevonen tuossa juoksussa sen ylivoimaisuutensa näyttää. Jompella on joskus hienoja taktisia suorituksia, mutta tuossa juoksussa ei ollut kyllä muuta taktiikkaa kuin kolmannelle kiertoon ja rukous ilmaan, että hevonen riittää.
Kirjoittanut basman
jorma
luotti täysin hevoseensa ja tunsi sen voimat. Tää on tosi vaikee hevonen ajettavaksi ja tällä pärjää vain maailmanluokan kuskit. Katsokaa lähtö videolta ja kommentoikaa vasta sen jälkeen !
Kirjoittanut nuub
Voittaa kaiken
Sama hepo näytti jo toisen kerran täydellisen väsymättömyytensä. Ei ole monesti nähty vastaavaa. Pientä laittoa vaatii vielä, että ravaa varmemmin ja ehkä kehittyy vieläkin paremmaksi. Sitten voi kokeilla vaikka Ranskassa mitä tahansa kisoja.
Kirjoittanut basman
nuub
näin juuri ! Jorman koulutus jatkui V75/3:ssa, jossa koulutettavina Daniel Olsson ja jälleen "megaErik" Adielsson. Koulutus"aseena" loistojuoksun kuolemasta tehnyt Nurmoksen Yanantin Boko.
Kirjoittanut skippadiskappadi
hienoja onnistumisen hetkiä
mutta kun tilastoja katsoo, on Kontiota tänä vuonna enemmän kouluteltu kuin toisinpäin. Vaikka kuinka yrittää ylihehkuttaa.
Kirjoittanut nuub
Niinpä
Itse kypsyin tuohon Eirikkiin, kun kävi Teivossa tunaroimassa. Sen jälkeen ei ole kaverin mokailut tai mahdolliset onnistumiset jaksaneet juuri kiinnostaa. Toivottavasti menee paremmin ja selviää joku kerta Jorman koulutuksista.
Kirjoittanut hieno hevonen
jäätävän hevosen hyvyyttä
Mies ajeli kolmatta viimeisen kierroksen. Tarvittiinko siihen jotain erikoistaitoa? Hevonen oli lähtönsä suosikki, joten siihen oli luotettava, eikä sillä voinut tehdä "koivusia" ja ajella sisälle piiloon, kun "tuntuu siltä, ettei tule voittoa".
Kirjoittanut basman
jorma
nimenomaan on tällä jäätävällä hevosella pärjäillyt. On se varmaan kuskinkin ansio. Tätä hepoa ei voi kädettömälle antaa, se menee läpi tallin seinän !
Kirjoittanut basman
sen verran
jorman hehkutusta vielä illan päätteeksi, että herra Kontion ajosaldo tänään Solvallan V75 päivänä oli 4-2-2 eli 8 totosijaa päivän aikana. Ei paha vai mitä ? Tähän ei moni suomalainen jatkossa yllä !
Kirjoittanut hasman
Erik Adielsson
Antti vähän koulutti poikaa Teivossa Dundeella.
Kirjoittanut nouhau
haunou
"mutta kun tilastoja katsoo, on Kontiota tänä vuonna
enemmän kouluteltu kuin toisinpäin. Vaikka kuinka yrittää
ylihehkuttaa"
Tarkoitatko kenties että voittoprosentti on alle 50?
Tilastot eivät valehtele. Suomalaisista ylikylä ja vielä Ruottin vaativilla ajomarkkinoilla, missä kukaan muu suomalainen ehkä Korven Pekan lisäksi oo kunnolla menestynyt. Eikä ihan heti tuu menestyykkään.
Kirjoittanut tietopankki
kyllä se Jomppe
vaan on aivan ehdotonta maailman eliittiä kuskien joukossa, ehdotonta parhaimmistoa, ikä ei paina, tosin ei Örjanillakaaan. Hyvä Jomppe jatka samaan malliin. Tietysti totuus on myös se, että huonolla ei kukaan voita, mutta maailmanluokan kuski Jomppe on.
Kirjoittanut totoukko
heikki parviainen on paras
528 starttia 127 voittoa ja esim eilen loistava ajo Ip lennolla. Ei olisi kontio ollut edes kolmen joukossa mutta heikin loistava taktiikka puri ja voitto tuli. Ja mies on lisäksi loistava valmentaja ja muutenkin hieno persoona.
Kirjoittanut basman
jorma
on nykyään suurkilpailujen ja tiukkojen kisojen mies. Ei syty enään vanhaan malliin iltaraveissa tai tonnin ykkösistä ajettaessa, mutta annas olla, kun tikulla on satatonnia tai enemmän, niin tulosta syntyy. Samoin Solvalla ja kovat V75 lähdöt, niin mies on täyttä terästä !
Kirjoittanut pelaillut
Jorma oli hyvä aikoinaan
Ja on varmaankin vieläkin suht hyvä. Mutta ei enää niin loistava taktikko kuin oli joskus aikoinaan. Muistuu mieleen lähiajoilta kun jomppe kierrätti sellaisen hevosen kuolemanpaikalle joka ei siitä todellakaan tule, huonoa taktikointia. Jomppea pelanneet valmistautuivat jo siirtymään lunastusluukulle mutta kas kummaa hepo alkoi peruuttaa lähes saman tien. Ja vastaavia ajoja on paljon. Suurkilpailuissa ajaa kyllä enimmäkseen hevosen mukaan kuten parhaina päivinäänkin. Ainakin melkein.
Kirjoittanut basman
laitetaan
ukko seurantaan ensi lauantaina Teivossa. Teivo on muuten saanut ensi lauantaiksi mielenkiintoisen näköiset lähdöt.
Kirjoittanut jofa
pelaillut
pelaillut: kerrotko vielä tämän hevosen nimen ja starttipäivämäärän
Kirjoittanut basman
tää Jompen
ajaman Cash Is Fun Zazin aika 14,5/2640 on uusi Ruotsin ennätys ! Ja aika syntyi lähtölaukan sekä toisen ja kolmannen radan kiertelyjen kautta. Huh huh. Hevosen on täytynyt kulkea pitkälle alle 14-kyytejä laukasta selvittyään. Kulkispa ravia Derbyssä, niin nähtäis kova tulos !
Kirjoittanut pelaillut
kannattaa seurata raveja, homma aukenee
Muistuu vaan eräät 75-ravit mieleen tosiaan kun joidenkin mielestä puolijumala kontio kierrätti hevosensa kuolemanpaikalle selostajan hehkuttaessa loistavaa taktista silmää. Olin paikallisessa pelipaikassa ja huvitti tosiaan kun innokkaimmat oli jo menossa lunastusluukulle. Totesin pojille että kannattaa repiä laput, tuo ei tule kuolemasta. "Kyllä kontsa tietää mitä tekee" oli vastaus. No hetken päästä hepo peruutti porukan läpi kuten odottaa saattoi:)Ja näitä tapauksia on ollut usein. Kontio ajoi suomessa asuessaan hevosella lähes aina kykyjen ja ominaisuuksien mukaan mutta ei enää.. Tutki videokirjastoa, homma aukeaa.
Kirjoittanut basman
Jomppe
vertasi hevosta Etain Royaliin ja Nurmos totesi, että vahvin hevonen, mitä hän on koskaan valmentanut. Taitaa olla pollella vähän keskimääräistä tehokkaampi moottori, jos konkarit noin hehkuttaa ! Ruotsin ravilehdistökin ihmetteli juoksua, kun ratakin oli hieman sateen pehmittämä.
Kirjoittanut typeriä vertauksia
basman ja kumppanit
Sun jutut on hauskoja. Ensin ylistät Kontiota, mutta kun luet nuo omat juttusi uudestaan, niin eiliset hevoset ne Kontion voitot ja totosijat toi.
Ei suomalaiset tosiaan Ruotsissa samaan pysty, koska ajavat Suomessa.
Ja aivan sama verrata Ruotsin tilastoja Suomen tilastoihin, kun palkintotaso ja hevoset on eri.
Verratkaapa Kontiota vaikkapa eillisillan Meadowlandsin kuskeihin. Siellä oli kuskeja, jotka ajoi lähes 4 miljoonaa Ruotsin kruunua yhdestä startista. Onko vertailukelpoista? Jos on, niin Kontiohan on kaukana maailman kärjestä :D
Kirjoittanut skål pä den saken
Grattis!
Ei hassumpi tapa juhlistaa symttäreitä. Onnea eilisen ja onnistumisten merkeissä!