Kirjoittanut

Missä Korven hevoset?

Täällä ja etenkin televisiossa hehkutetaan näitä suurtalleja kun voittavat ylikylän kalustolla pari v5 - lähtöä, mutta sitten kun on tavallisia "vain hyviä hevosia", niin ei pärjää edes Loviisassa saatikka sitten Vermossa. Olen vahvasti sitä mieltä, että Suomen raviurheilu on ja pysyy pohjalla niin kauan kun näitä Korpia ja Korvenojia jumaloidaan. Parhaat hevoset pitää saada parhaille valmentajille (Airaksinen, Evijoki, Luukkonen jne.)Eikös lätkässäkin tarvittu uudet miehet ja radikaalit toimenpiteet ennen kuin muutos tapahtui? Valitettavasti Suomen raviurheilu on eräänlaista antiurheilua mitä suuri massa pitää lähinnä vähemmistökulttuurien hiekkalaatikkona ja arvostus ei tule nousemaan ennen kuin ravien urheilullisuutta ja avoimuutta tullaan kehittämään.Tällä hetkellä kansainvälinen menestyksemme on todella huonoa, vaikka kalliita varsoja Suomeen ostetaan paljon enemmän kuin esim. Saksaan ja silti esim Elitloppetissa oli kolme saksalaista hevosta eikä yhtään suomalaista. Ovatko nämä Suomen "jalostusasiantuntijatkaan" Alaseppälät ja kunmppanit niin hyviä ettei heidän ammattitaitoa uskalleta kyseenalaistaa- Sakut hankkii siitokseen halvalla Divinaattorit ja Diamond Wayt ja meille hankitaan isolla rahalla Wired Painit ja Brook Evenit?

Vastaukset

Kirjoittanut

Tasotontako?

Pitää paikkansa siltä osin että olemme kaukana perässä kansainvälisestä kärjestä.

Mutta laittajista se ei suinkaan ole kiinni vaan nimenomaan hevosista. Kuka tahansa pärjää hyvällä, mutta huonolla ei kukaan.

Kirjoittanut

Ja hampurilainen perään

kun kerran Saksa on mallimaa.

Kirjoittanut

pyhä yksinkertaisuus

Kun tietoa raviurheilusta on vähän ja koko lajia ei oikein ymmärrä, niin syntyy tällaista tekstiä kuin tuplajuustolla. Ikävä kyllä.

lainaus:"Olen vahvasti sitä mieltä, että Suomen
raviurheilu on ja pysyy pohjalla niin kauan kun näitä
Korpia ja Korvenojia jumaloidaan. Parhaat hevoset pitää
saada parhaille valmentajille (Airaksinen, Evijoki,
Luukkonen jne.)Eikös lätkässäkin tarvittu uudet miehet ja
radikaalit toimenpiteet ennen kuin muutos tapahtui?"

Niin, tämä on markkinatalousmaa. Jokainen itse valitsee, kenelle hevosensa laittaa.

Jos tietäisit taveista edes jotain ja osaisit lukea lähtölistoja, huomaisit että Pekka Korpi on kasvattanut suurimman osan hevosistaan itse. Tosin tuskin tiedät, mitä hevosten kasvattaminen tarkoittaa.

Kirjoittanut

Hä...Tä!

Tuplajuusto, sut syödään kohta jos et osaa muuta ku arvostella. Evijoki?? Mikä/kuka se on? Papan ny toki tietää näyttöjen puolesta, kuin myös Luukkosen....Ja Korven, Korvenojan!!!! Välillä kulkee, välillä ei. Näin se menee.

Kirjoittanut

Pahasti väärillä jäljillä.....

1- Esimerkiksi valmentajista P Korpea ja T Korvenojaa ei kannata nuhdella, osaavat hommansa hyvin.

2- Hevosurheilun arvostus maassamme on mitättömällä tasolla verrattuna esinerkiksi onnettomaan jokojoko-, eli pesäpalloon, jota pelataan ainoastaan suomessa. Ruotsissa ravipelit ovat ykköspeli, mutta meillä ylivoimaisena Lotto, jonka voittomahdollisuus kunnon potteihin on 1/15 miljoonaan.

3- edellä mainitusta ja onnettomasti hoidetusta markkinoinnista rahaa hevosurheilulle ei liikene.

4- Sukutietous on keskinkertaisella tasolla, enintään. Pärjäävien ravihevosen suvuissa pitää olla sekotettuna amerikkalaista ja ranskalaista verta, jos ette usko, tarkistakaa ruotsissa menestyneet ja menestyvät maailmanluokan hevoset. Viimeisenä esimerkkinä viikonlopun Lutfi Kolkjinin varsat.

Kirjoittanut

Juustossa reikiä!

Taisi tuplajuusto tehdä arvionsa maanantaisen Loviisan ja tämän päiväisen Vermon tiimoilta. Totta puhuen Korven talli ei ainakaan 4-vuotiskalustollaan juuri nyt vakuuta, mutta ei lähtöradatkaan 10,11,12 ja kärjen kymppilopetus juuri toiveita nosta. Lisäksi Victory Beat oli edelleen vaisu, mutta Gallant Effort jäi kyllä pussiin ja Windfall Hoss oli taas vaisu keulasta. Pitää kuitenkin muistaa, että sama talli otti sunnuntaina Norjasta 28 tonnia ja apaikkasi hyvin parin päivän pettymyksen. Tuplajuusto syyllistää Suomen huonosta tasosta isot tallit, mutta kyllähän niin on, että vuoden lopussa Korpi istuu taas paikallaan ykkösenä ja lähes miljoonan euron tienesteillä, kun muilla on korkeintaan puolet siitä. Ammattitaidosta sen verran, että Korpi lienee itse hankkinut pääosan kalustostaan, valmentanut sitä ja ajaakin valtaosan, joten ihan tietämättömäksi ei pitäisi miestä tehdä. Tälläiset avaukset eivät tätä sivustoa eikä Suomen raviurheilua nosta, mutta saahan joku itsetunnon kohdalleen. Tässä tapauksessa tuplajuusto.

Kirjoittanut

Operaattorille

"2- Hevosurheilun arvostus maassamme on mitättömällä tasolla
verrattuna esinerkiksi onnettomaan jokojoko-, eli
pesäpalloon, jota pelataan ainoastaan suomessa. Ruotsissa
ravipelit ovat ykköspeli, mutta meillä ylivoimaisena Lotto,
jonka voittomahdollisuus kunnon potteihin on 1/15
miljoonaan." Onko se jotenkin väärin, että pesäpallo ja lotto ovat Suomessa suosittuja? Mitä väärää siinä on, että ovat? Ja miten se pesäpallo niin onnetonta on, tai miten se, että sitä pelataan vain Suomessa, tekee siitä niin onnettoman?

Kirjoittanut

Vain hyviä hevosia

Usein auttaa kun ajattelee ennen kuin kirjoittaa eikä toisin päin.

Kirjoittanut

Reps*

Pekka Korvella nyt esimerkiksi on niin huikaiseva määrä suurvoittoja niin suomessa kuin ulkomailla, että eipä sitä nyt jonkun yhden Loviisan ja Vermon tulokset paljon johda kyseenalaistamaan kaverin tietotaitoa.

Naurettavaa tekstiä aloittajalta, vaikka tietysti provo olikin.

Kirjoittanut

selkeää asiaa suomen raviurheilun tasosta.

st michelin pystyi voittamaan suomessa laitossa oleva hevonen.muut skabat(ja rahat) onkin säännönmukaisesti menneet ruotsiin tai muualle.selittää ei tartte jos pärjää.passionate kemp on ainoa joka on riittänyt kansainvälisellä tasolla,tosin sekään ei ollut lopulta elitloppet tai prix de amerique tasoa.suomen raviurheilun nousu tarvitsee menestyvää hevosta avoimiin lähtöihin.se ei synny sattumalta,pitää olla hevonen,omistaja(t),valmennus että palikat loksahtaa kohdalleen.tuurilla siinä ei pitkässä juoksussa ole sijaa.

Kirjoittanut

kaikkimullehetinyt

Tämän ketjun avaus kuvastaa hyvin nykyaikaa.

Jossain Pekka Korvessa yhdistyy 100 vuoden hevostietämys (sukupolvien ketjussa) ja tuhansien ja tuhansien tuntien kova työ, mutta ihan helposti joku netti-tietäjä voi parit ravit seuraamalla luokitella hänet yliarvostetuksi ja huonoksi valmentajaksi.

Pekkakin on eläissään treenannut niin paljon tavallisia hevosia, että on liikemiehen vaistollaan ja hyvillä yhteyksillä päättänyt että ainut tapa säilyttää hevosten taso on satsata itse hyviin tammoihin, mutta hei tämäkin voidaan tulkita niin, että niitä nyt sitten vaan lahjaksi syntyy maailmaan lahjattomalle.

Korpein lisäksi Suomessa on paljon hyviä valmentajia ja hoitajia. Niillä on paljon jopa vientiä ulkomaillakin.

Kokonaiskalusto on tietenkin verrannollinen maan kokonaispalkintotasoon. Huippuhevosia riittää harvalle ja ihan huipuillakin on välillä huonoja vuosia, kuuluu lajiin.

Ainoastaan nettitietäjät suhteuttavat valmentajan ammattitaidon pelkästään voitettuihin suurkilpailuihin ym.. On myös paljon todella hyviä valmentajia, jotka tekevät hyvää tulosta tavallisella kalustolla. Eli jos tallissa sattuu olemaan Korven tallia arkipäiväisempää kalustoa on se jo saavutus, että on aina silloin tällöin totossa tavallisissa raveissa ja ainakin osa hevosista elättää itsensä eli tienaa yli 10 000 € vuodessa.

On Suomessa oikeasti myös todella surkeita valmentajia. Niiden tallista ei esim. 20 hevosta yhteensä tienaa toto kymppiä vuodessa. Silloin ei voi enää selittää, että syynä on pelkästään huono kalusto.

Kirjoittanut

ei ole huipputallia.

ei suomessa ei muualla ellei ole menestyvää huippuhevosta.niitä tulee tai ei tule,varmasti.turha selitellä.eilisestä vermosta vielä,korvenojan hevosethan kulki todella lujaa.toinen menestyjä oli tuosta naapurista,kinnusen jukka joka ajoi omat valmennettavansa sijoille 1 ja 2.selittelemättä todella huonoja olivat p. korven nelivuotiaat.peli on peliä.