Lahtelaismies on valittu yhtenä pitämään kädessään fifan lippua. Tämä kunnia on osunut myös 768:lle muulle jalkapallomaalle. Muiden muassa Fizi-saarille ja Togolle on myönnetty myös tämä erityinen kunnianosoitus. Suomalaismies nähtiin tyylikkäästi hoitamassa vaativaa tehtävää Portugali-Espanja ottelun alussa.
Tätä on hehkutettu TV2:n jalkapallostudion lähtyksessä jo useampaan otteeseen. Kieltämättä se onkin suurin suomalaisen jalkapallon saavutus vuosiin.
Vastaukset
Kirjoittanut PIKKUPOJILLE
ISO JUTTU
Olisit sitten ne hehkutukset kuunnellut. Kaksi pikkupoikaa kantoi niitä lippuja. V*''' ne mitään miehiä ollut.
Kirjoittanut great honor
Saatiin kuvaa sentään Suomeen
No vielä piti ottaa jalkapallostudiossa tämä Suomalainen huippuhetki esiin.
Hienoa kuitenkin, että näitä jalkapallomaailman huonoimpia maitakin otetaan edes tällä tavoin esiin.
Taitaa maailmalta löytyä ainakin tuo 768 joukkuetta, jotka ovat Suomen maajoukkuetta parempia.
Kirjoittanut tabasco
höpsis
great honor : ei todellakaan pidä paikkaansa.
Suomi on virallisella fifan rankinglistalla sijalla 52
Kirjoittanut great honor
Arvelisin
Taitaa yksin Etelä-Amerikassa jo olla satakunta parempaa joukkuetta.
Kirjoittanut Pool
Ihmeellistä pilkantekoa...
jos tähän malliin jatketaan, niin ei tarvi pelätä että Suomi koskaan arvokisojen mitaleista ottelee kisoissa!
Kyllä näin pienen kansan pitää olla kokonaan futisjoukkueen takana jos pärjätä meinataan. Vrt Slovenia.
Lisäksi näillä pilkantekijöillä on totaalisesti faktat hukassa. Suomi todella on sijalla 52 kuten tabasco kirjoitti.
Se tarkoittaa sitä että Suomi kuuluu jalkapallossa maailman parhaaseen neljännekseen!
Jos jääkiekossa on 16 maata, niin pitää olla neljän ekan joukossa. Jos 20, niin ekan viiden.
Hiinä ja hiinä.
Kirjoittanut afrikasta
Hauska mies
No eipä tarvitse kun ottaa mistä tahansa pimeän Afrikan viidakosta musta mies. Lähetyssaarnaaja opettaa mustalle miehelle vähän jalkapallosääntöjä ja kohta musta mies menee helposti Hyypiäisen tai jonkun muun täytetyn huuhkajan ohi. Miltä puolelta nyt sitten haluaakin, vasemmalta tai oikealta ja samassa jo tekeekin maalin tai kaksi.
Kirjoittanut Kalervo K
Poolille tietoa
Jääkiekon kattojärjestö on Kansainvälinen jääkiekkoliitto (IIHF, International Ice Hockey Federation), johon kuuluu 65 jäsenmaata.
Eli kyllähän Suomi pelaa jääkiekossa ihan eri tasolla kuin jalkapallossa millä mittarilla tahansa katsotuna. Pikku lapsikin tietää tämän.
Yhdessä ollaan sentään parhaita: Puikkopallossa
Kirjoittanut Extra
No, no Pool!
Ei pidä sentään innostua liikaa. Suomen sijoitus nyt eikä vastaisuudessa ole kenestäkään meistä, jotka täällä huuhaavat kiinni. Kyllä asioiden pitää olla ensin kunnossa junioritasolla, sitten Veikkausliigassa, missä ei ole nykyaan mitään rotia. Ihmetellään, missä on väki katsoimoista, kun ei kukaan kohta tiedä milloin pelejä pelataan. Yhden kierroksen peleihin tarvitaan lähes viikkoa aiakaa, eli yksi peli per päivä. En ole kiekkofani, mutta siellä sentään on kierroksilla selvät pelipäivät ja yleisökin tietää ne. Kyllä Suomen tulevaisuus jalkapallossa on ihan muualla kuin täällä.
Kirjoittanut snake
kyllä
pelkästään euroopassa on ainakin 237 suomea parempaa jalkapallomaata. ja tämä on puhdas fakta eikä mikään vitsi kuten ei mikään aiempikaan viesti tässä ketjussa.
Kirjoittanut Kauko
suomifutis
Nyt kun on saanu katsoa pari viikkoa kunnon futista tv:stä, ni ei paljon joku Veikkausliiga kiinnosta missä ukot potkii pellolla palloa. Joku Haka ja HJK ja MYpa, ketä kiinnostaa...
Jonkinlaisena faktana voidaan myös todeta, että Suomi on kiekkorankingissä tällähetkellä sijalla 3, Olympiapronssin takia. Siellä oli parhaat joukkueet mukana. Muutaman vuoden päästä sieltä tosin tullaan rytinällä alaspäin.
Mut eipä futiksessakaan mitään ruusuista tulevaisuutta ole havaittavissa. Niin kauan kun lopputurnauksessa pelaa ainoastaan 32 joukkuetta niin ei toivoakaan, ainakaan seuraavaan 300 vuoteen. Joukkuemäärän jos tuplattaisiin 64 niin sitten vois olla tsäänssit.
Mut onneksi sentäs pleikkarilla Fifassa voi luoda ite turnaukset ja valita Suomenkin mukaan :) Hyypiällä puskin kerran komeen maalin Brasseja vastaan...
Kirjoittanut riivari
Ompas maailma iso
Mistä ihmeestä te löydätte maailmasta ja Euroopasta noin valtavasti valtioita? Suomea parempia maita maailmassa 768 ja Euroopassa 237? Ja lisäksi kai Suomea huonommat päälle.
Kirjoittanut pintamies
no nyt...
on taas "asiantuntemusta" liikkeellä. mistä ihmeestä näitä suomalaisen futiksen vihamiehiä aina riittää ilmaisemaan valtavaa tietämystään suomessakin HARRASTETUIMMASTA lajista. kannattais varmaan ihan oikeasti mennä joskus katsomaan pelejä, eikä pelkästään ihmettelemään, miten täällä on niin vähän muita, haukkumaan tuomareita tai päivittelemään pelien tasoa. suomessa ei livenä tulla koskaan pelaamaan MM-tason futista, mutta tämä ei tarkoita suinkaan sitä, että pelit olisivat tasoltaan hirveän huonoja. surettaa näin harrastetason pelaajana, lasten valmentajana ja penkkiurheilijana ainainen negatiivinen asenne hienoa lajia kohtaan. täällä pelataan kolmella sarjatasolla ihan kelvollista peliä, eikä niissä pelaavien pelaajien osaamisessa ja harjoittelussa ole mitään vikaa.
Kirjoittanut Sekakäyttäjä
Suomifutis
Kävin katsomassa Haka - Inter -matsin eilen ja peli oli paljon viihdyttävämpi ja vauhdikkaampi kuin suurin osa MM-matseista. Etenkin vieraiden Kennedy oli sellainen kaveri, että Suomi on tuskin kaverin viimeinen etappi futisurallaan. Kannattaa katsoa vaikka Iltalehdestä kaverin maalit, vahva ja taitava pelimies. Näyttää olevan Interin nettisivujen mukaan vasta 19-vuotias.