Jukka Jalonen avautuu suomalaisen pallopelikulttuurin ikuisuusongelmasta: maalinteosta.
Mielestäni Jalonen on oikeassa siinä, että maalintekijöitä ei arvosteta. Jokainen voi muistella vaikkapa niitä omia junnupelejään tai koulun liikuntatunteja. Maalintekeminenhän oli suorastaan synti. Piti aina olla ns. sosiaalinen ja syöttää kaverille. Jotenkin noille junnuille pitäisi pystyä opettamaan pelin ja tavallisen elämän ero. Peli on peliä ja siellä saa olla itsekäs, vaikka tavallisessa elämässä olisikin/haluaisikin olla mukava ja muut huomioiva tyyppi.
Olen itsekin pienessä päässäni pohtinut tätä kummallista ilmiötä, joka Suomessa vallitsee.
On hyvinkin yleistä, että haastatteluissa näkee näitä "kyllä vapauttavan, hienon syötön antaminen on mukavampaa kuin maalin tekeminen" kommenttteja, vaikka todellisuudessa varsinkin junioripeleissä pitäisi täsmentää sitä, että aina kun on paikka niin ammutaan. Itsekkäästi ja ainoana tavoitteena kiekon saaminen verkkoon.
Nythän jälleen kerran maajoukkueessa oli näitä siirtelijöitä (mm. Hytönen), aikailijoita (mm. Santala) ja sitten niitä näpertelijöitä jotka eivät tiedä mitä tekisivät kun maalintekopaikka tulee (Miettinen, Hahl, Lehterä, jne...).
Pelaajia jotka yrittävät aina tilaisuuden tullen saada kiekon maalin oli käytännnössä kaksi. Jokinen ja Osala. Ja kun näiden kahden osumistarkkuus sitten oli mitä oli, niin maaleja tehtiin kaiken kaikkiaan suurinpiirtein saman verran kuin Italia.
Tietysti Jalonen voisi siinä mennä itseensä, että NHL:n kakkos- kolmosketjun kahdensuunnan laitahyökkääjästä (Miettinen) ei tule maalipyssyä vaikka pelattaisiin heikkotasoisissa kisoissa. Näihin rooleihin kannattaisi valita kavereita joilla on näyttöä siitä, että kiekkoa maaliin saadaan.
Kirjoittanut Saapasnaama
Montako maalia se Tsekki teki ?
yhden.
Kirjoittanut romik
Asiasta
samaa mieltä.
Suomessahan on jo pitkään harrastettu myös tuota idioottimaista "kaikki pelaavat"-systeemiä.
Ei siinä kivassa sosiaalisessa yhdessäolossa kehity kukaan huippuluokan pelaajaksi, saati sitten tehokkaaksi maalitykiksi, jollaiselta vaaditaan tervettä itsekkyyttä.
Kirjoittanut romik
Siis
komppaan tragediania.
Kirjoittanut stadilainen
miksi ei maaleja
maaleja ei synny kun NIITÄ ei harjoitella lätkä
seuroissa edes junnutasolla harjoitelkaa sitten
omaehtoisesti kotona arvatkaa tekeekö pojat niin
kun on paljon muutakin tekemistä ihmetellään sitten??
Kirjoittanut fani
Arto Arto tule takaisin
Joo tuollaisia javanaisia tulee ikävä, mies on nykyisen nimisessä Liigassa tehnyt niin paljon maaleja, että sitä ennätystä ei lyödä koskaan.