Kirjoittanut

P Nummelin

koko ajan yköstä turnauksen ajan ja paras työmyyrä joukkukkeessa .hyvä P

Vastaukset

Kirjoittanut

Jeps...

missähän ne Peetun arvostelijat nyt on?

En viitsinyt alkaa kaivaan ketjua esiin, mutta jossain arvosteltiin Nummelinia ankarasti.

Noo...eiköhän kirjoittaja nyt liene ryöminyt koloonsa ja ole kisojen loppuajan hiljaa häpeää tuntien:))

Kirjoittanut

Parhaat pelaajat?

Nummelin ja Kapanen Suomen joukkueen eniten kokeneet ja parhaat pelaajat. Toivottavasti ratkaisevat jatkossakin Suomen pelit jos ei muista siihen ole.

Mutta tosi on sekin, että vaikka tulisi välillä joku pikku mokakin, niin sitä ei kyllä näiden henkilöiden kohdalla esim. selostajan tai kommentaattoreiden taholta mainita.

Kirjoittanut

Minä

Minä ainakin arvostelin Nummelinia. Ja syystä. Oli Niskalan kanssa Suomen surkein pakki ennen tätä päivää.

Tänään Nummelin paikkasi ekan kahden erän lukuisat sekoilunsa järkkäämällä kaksi maalia. Niskala oli edelleen surkea.

Ja Nummelinillakin on parannattavaa varsinkin yyveellä ja omassa päässä vielä kilometrin verran.

Kirjoittanut

Itsekin

kritisoin Nummelinin peliä kahdessa ensimmäisessä ottelussa ja mielestäni syystä.

USA:ta vastaan pelasi kuitenkin hyvin kolmannessa erässä,toivottavasti parantaa edelleen!(kahdessa ensimmäisessä erässä tuli kuitenkin muutama vaarallinen virhe)

Nyt kritiikkini kuitenkin kohdistuu Antti Miettiseen, joka surffaili ilman päämäärää kentällä.
Lisäksi vältti ihan selvästi kontaktitilanteita, useassa tilanteessa olisi voinut iskeä jenkkipelaajan iholle, mutta päästi mieluummin tämän vapaasti kiekkoon kiinni.

Kirjoittanut

täysin

Täysin samoilla linjoilla.

Miettinen jostain syystä muuttui Vancouverissa ja nyt taas MM-kisoissa energisestä hyökkääjästä turhanpäiväiseksi näpertelijäksi välittömästi Suomen paidan päälle pukiessaan. Miehen paikka Immosen ja Jokisen rinnalla onkin vähintäänkin kyseenalainen kun Osala saadaan mukaan.

Hyökkäyksen osalta räikeimmät epäonnistujat ovat mielestäni nimenomaan Santala, Hahl, Hytönen ja Miettinen. Miettinen on ollut yksinkertaisesti huono, kun taas Hytönen, Santala ja Hahl ovat epäonnistuneet siinä tehtävässä jota varten he kisoissa ovat.

Kirjoittanut

Petu

oli eilen tehokas, mutta joudun komppaamaan hieman tragediania. Parempaa on häneltä totuttu näkemään ja toivon mukaan Petteri parantaa vielä. Voisiko olla, että hän kantaa tai yrittää kantaa liian suurta henkistä lastia.
Itse olin eilen äärimmäisen tyytyväinen Vatasen esitykseen. Rohkeus ja taito säilyivät pelin merkityksestä huolimatta. Ja asia johon kannattaa kiinnittää huomiota on jalkojen terävyys omista lähdettäessä. Tässä nuori mies on joukkueen pakeista aivan suvereeni. Muutama "kahvipaussi" pelissä on normaalia kiekolliselle puolustajalle. Hieman samantyyppistä kuin Petterin 1 vs 1 pelaaminen omalla alueella - kiekko vie miestä.
Silti kun muistaa, että kaksikko yleensä tuo enemmän pöytään kuin vie, niin homma toimii.

Kirjoittanut

omia huomioita

Santalan valinta ei saanut ymmärrystä ja syy jäänee epäselväksi jatkossakin. Tommi on kansallisen tason pelaaja, joka käyttää kokoaan ja hyvää liukuaan hyväksi pelatessaan. Luistelemattomuus näkyy hyödyttömyytenä ja mies kuuluu minun mielestä laittaa sivuun.
Tilalle Lehterä, joka menee laidassa aivan hukkaan. Lehterän pitäisi ehdottomasti olla pelaavassa roolissa keskellä tai häntä ei olisi pitänyt valita koko kisoihin. Kallistun ensimmäisen vaihtoehdon puoleen. Laituriksi hän tarvitsee kuitenkin ainakin yhden pelaajan, jolta kiekon saa takaisin.
Sami Kapanen menee aivan hukkaan Aaltosen laiturikaverina. Aaltosen puutteellisen työmoraalin korvaa Kontiola, joten Kapasen siirtäisin joko Immosen tai Lehterän sivulle, sillä molemmat tarvitsevat luisteluvoimaa ympärilleen.
Hytönen ei minun papereissa ole pettänyt, mutta on omistautunut roolilleen liian pyyteettömästi. Mies osaa pelata, joten ei sitä kiekkoa aina tarvitse pois antaa hyökkäyssinisellä. Hän osaa pelata ja kyllä minä ainakin häneltä pelaamistakin odotan puolustamisen ja aloitusten välillä. - Epäonnistumisen pelkoa, mutta toivottavasti alkukankeutta.
Minun reseptini petraamiseen olisi siirtyminen kolmeen pelaavaan kentälliseen, joka tarkottaisi Santalan passittamista katsomoon. Aaltosen peilisalin voisi Dufva käydä pirstomassa, hyvin tarkoitusperin!

Kirjoittanut

näkemyksiä

Hienoa, kerrankin tällä palstalla on saatu aikaiseksi rakentavaa keskustelua ja järkeviä mielipiteitä.

Suomen huonoimmat pelaajat ovat olleet tässä turnauksessa Tommi Santala, JP Hytönen ja Mikko Mäenpää. Noh, Mäenpää nyt on vähän kiikun kaakun, oman pään hutiloinnit hän kompensoi suht hyvin hyökkäyspäässä, saisi vain hyvää laukaustaan käyttää vieläkin enemmän. Kuten siellä jo jokin fiksu aiemmin totesi, Santala on kansallisen tason pelaaja, ei kansainvälisen. Tuolla liikkeellä ei vain yksinkertaisesti voi pärjätä noissa peleissä, oli peliäly mitä luokkaa hyvänsä (eikä Santalalla sekään olen mitään huikeaa tasoa). Hytönen raataa, tsemppaa ja taistelee, mutta kun taso ei yksinkertaisesti riitä noihin peleihin niin ei häntä voi onnistujaksikaan laskea. Nelosketjun sentteri, silloin tällöin jäällä rikkomassa, no joo, ei kai hänestäkään ihmeempää valittamista...

Kisojen onnistujat alkulohkossa ovat Aaltonen, Pihlström, Vatanen, Vehanen, Kontiola. Suurta huomiota kisojen aikana saanut taiteilija-Aaltonen on ollut Suomen pirteimpiä ilmestyksiä. Uskaltaa ja osaa pitää kiekkoa, hakeutuu tekopaikkoihin ja järjestää niitä myös muille. Luistelee alakertaankin tunnollisesti. Omalla alueella ajoittain turhan lepsu mutta ehdottomasti tähän asti positiiviset kisat häneltä. Antti Pihlström on ollut loistava. Mies on aivan omiaan näihin peleihin, kun vauhti on kova ja kentällä tarvitaan myös uskallusta ja voimaa. Taklaa ja tekee töitä. Vielä muutama maali, niin ei enää mitään toivottavaa. Petri Vehanen on omalla panoksellaan mahdollistanut sen, ettei Suomi kohtaa Kazakstania ja Norjaa jatkopeleissä. Sekä Saksa että USA otteluissa erittäin varmaa peliä. Luotto häneen on kova. Sami Vatanen on ollut odotuksiin nähden hyvä, ei mitään loisteliasta peliä mutta kuitenkin uskaltaa pelata jo noinkin nuorena ja pystyy nostamaan peliä jalalla. Tekee vielä maalin näissä kisoissa. Petri Kontiola on täyttänyt roolinsa kakkoskentällisessä hyvin, liike on parempaa kuin ennen ja pelisilmä on hyvä. Pelaa hyvin laidalle Aaltosta ja Kapasta vauhtiin. Hyvät kisat häneltä tähän mennessä.

Ainiin, kun tässä ketjusta Numpasta puhutaan niin sanotaan sananen hänestäkin. Hyökkäyspään taidot ovat ainutlaatuiset, vaikka ei ole aivan parastaan näissä kisoissa vielä esittänytkään. Omassa päässä tilanteista usein myöhässä ja kiekko kiinnostaa enemmän kun mies. Korvaa alakerran vajeet hyökkäystaidoillaan.

Kirjoittanut

Hytönen

Hytösen tähänastinen saldo on mielestäni kohtuullisen selvä. Takana ottelut Tanskaa, Saksaa ja heittopussi Yhdysvaltoja vastaan.

Hytösellä tähän asti -1, kohtuullisen heikko aloitussaldo ja viimeisessä kahdessa pelissä eniten vaikeuksia Santalan ohella hyökkääjistä omassa päässä.

Toisinsanoen epäonnistuminen juuri niillä osa-alueilla jotka nelossentterin pitäisi klaarata. Petteri Nokelaiselle olisi tälle paikalle ollut iso tilaus. Ja Santalanhan voi onneksi vaihtaa Osalaan. Santalan sijaan tilaa kaiketi silti tekee joku ei-HPK-taustainen hyökkääjä.

Kirjoittanut

Niin Pool...

Taisin olla se joka aloitti tuon Petun arvostelun.En ryömi kolooni enkä tunne häpeää.Täysin samaa mieltä kuin tragedian ja romik - arvostelu oli täysin aiheellista.Petu pelannut kisoissa 8 ensimmäistä erää todella epävarmasti jakaen niitä toivotaan,toivotaan-syöttöjä jotka eivät valitettavasti ole napsahdelleet omien lapoihin.
Sitten se yhdeksäs erä ja Petu oli loistava.Ratkaisi pelin.Hienoa ja toivotaan että jatkaa siitä mihin keskiviikkona lopetti.Sitä häneltä odotetaan.Jiihaa...