Kirjoittanut

TPS:n pelaajabudjetti

tällä kaudella liigan kolmanneksi pienin. Silti joukkue jyrää kohti liigamestaruutta. Pelkästään raha ei onneksi ratkaise...

Vastaukset

Kirjoittanut

Jotain

Kertoo sm-liigan tasosta, että finaalissa pelaa kaksi joukkuetta jotku koostuvat lähinnä unknown to the players, eli suurimmasta ei olla kuultu yhtään mitään.

Kirjoittanut

vai ?

"Kertoo sm-liigan tasosta, että finaalissa pelaa kaksi joukkuetta jotku koostuvat lähinnä unknown to the players, eli suurimmasta ei olla kuultu yhtään mitään."

taitaa kertoa enemmän iivari iloisesta.

Kirjoittanut

Totta

Oikeassahan iivari on. SM-liigan taso on nykyään surkuhupaisa. Aikoinaan tätä mainostettiin maailman 2. kovimpana liigana mutta nykyään NHL:n lisäksi KHL, Elitserien ja myös palkanmaksussa myös Sveitsi ovat näitä joiden kanssa liiga ei kykene kilpailemaan pelaajista. Hyviä pelaajia ei riitä kaikkialle.

Kirjoittanut

hahhaa

yössähän iivari on ja niin oot sinäkin.

sveitsissä maksetaan kovia palkkoja, mutta liiga on ikääntyneiden kaljamahojen jäähdyttelysarja.

ja elitserienin kanssahan liiga pystyy kilpailemaan ihan täysin.

ei sm-liiga ole sveitsin liigalle hävinnyt yhtään tähtipelaajaa.

tämä tasokeskustelu on helsinkiläisten tekosyy menestymättömyydelle. "muiden vika kun me ei pärjätä kun liigan tasokin on huono ja siks me taas tiputtiin"

Kirjoittanut

Juu...

kaljamahat kuten esim. Tony Salmelainen, Juraj Kolnik, Radek Hamr, Tommi Santala, Jussi Markkanen, Josh Holden, Dale McTavish, Oliver Setzinger, Daniel Widing, Johan Åkerman, Petteri Nummelin, Randy Robitaille, Christian Berglund, Alexandre Daigle, Ryan Gardner jne. ulkomaisista + tietysti käytännössä koko Sveitsin olympiajoukkue.

Joten eihän siellä muita kuin ikääntyneitä jäähdyttelijöitä kun eihän noi liigaan kelpais :)
Ööö...paitsi tietysti tuo vanhimmasta päästä oleva Dale, joka nyt sitten tulee jäähdyttelemään SM/liigaan kun on ensin tehnyt tiliä tuolla niin kauan kun on pärjännyt.

Joten öitä vaan sinnekin.

Kirjoittanut

hmmm

siltikin, mielestäni on varsin kyseenalaista väittää sm-liigan häviävän pelaajia sveitsiin.

jos nyt tuota mickeyn listaa katsoo, niin noistahan nyt ihan kiistatta robitaille, holden, daigle esim ovat sellaisia pelaajia, jotka eivät suomeen tulisi itseään rasittamaan kesätreeneillä vaikka mitä maksettaisiin. ja daiglea tuskin kukaan edes huolisi.

suomalaisista oikeastaan santala ja nummelin ovat kovia nimiä, mutta esim. salmelainen on jo vähän siinä ja siinä. miehen maajoukkueura kun käytännössä päättyi sveitsiin siirtoon.

ja setzingerhän pelannee ensi kaudella sm-liigaa.

jossain ketjussa joku viime viikolla ansiokkaasti näitä eroja tutkailikin, mutta onhan sm-liiga pelillisesti sveitsiä ilman muuta edellä. sveitsin liigan hännänhuiput ovat mestiksen pahnanpohjimmaisten tasoa, joskin huippuseurat ovat euroopan kärkeä.

sveitsin omatkin miehet pelaisivat kaikki jossain muualla jollei paikallisesta olisi nostettavissa "helppoa rahaa". tästä pääsemme siihen olennaiseen, eli ainoa asia mikä sveitsissä on paremmin, on katsomokulttuuri. katsomot ovat täynnä vaikka taivaalta sataisi paskaa ja kaukalossa luistelisi nobody-kavereita neljä kentällistä vastustajan paidassa.

ongelma on meissä suomalaisissa. ei sm-liigan tasossa.

Kirjoittanut

Isoin ero...

tuossa katsomokulttuurissa on että meillä mennään katsomaan oman suosikin pärjäämistä. Tärkeintä on että pisteitä tulee. Maalien kohdalla voidaan jotain murahdella.

Keski-euroopassa mennään katsomaan tapahtumaa ja pitämään showta yllä. Tämä ruokkii itse itseään ja tapahtuu lumipalloefekti.

Alppimaissakin torvet raikaa ja kilikellot kaikaa. Sama onko kyseessä lätkä vai ampumahiihto tai curling. Menoa ja meininkiä riittää.

Suomalaiset innostuu kerran keväässä mm-lätkän aikaan villiintyyn. Isossa hiivarissa vieraalla maalla arvataan laittaa poron sarvet päähän.

Keski-euroopassa katsojat iloitsee yhtälailla selvinpäin ja siksi esim. ampumahiihto kisat sieltä on todella nautittavaa seurattavaa.

SM-liigan taso riittäisi edelleen vaikka minkälaisiin zembaloihin.

Futiksessa pienet asian oivaltaneet faniryhmät koittaa parhaansa. Orpo olo varmaan tulee kun parikymmentä jannua koittaa räntäsateen seassa tunnelmaa ylläpitää.

Kirjoittanut

Mielestäni...

...jos vertaa vaikkapa 10-15v takaisiin liigajoukkueisiin, niin ero on aika selvä. Silloin joka joukkueella oli pari kovaa ulkomaalaista ja kotimaisia huippupelaajiakin. Vai onko tämä vain harhakäsitys osaltani? ;-)

Kirjoittanut

Taso

SM-liigan taso on pudonnut kuin lehmänhäntä siitä ei pääse mihinkään. taso on välttävä.tähtipelaajia ei liigassa ole ensimmäsitäkään.

Ja poolilta ihan oivallinen kirjoitus!

Kirjoittanut

Myös juuri paikalla ollut

NHL:n katsomo on kaikkein tylsin ja hiljaisin. Mummot kutoo ja kertoo lapsen lapsistaan, eikä seuraa, eikä tiedä pelistä mitään, tulevat vaan tavan mukaan kuin ompeluseuraan.
Nuoriso syö mössöruokaa ja lihoaa entisestään ja muut heiluttavat käsiään silloin kun hallin kamera heitä kuvaa.
Meillä ja muualla TV:ssä näytettävät mölyt ja riehakoinnit johtuvat siitä, että hallin kattomonitoorissa näytetään taputtavia käsiä ja silloin muidenkin kuuluu elehtiä ja metelöidä ja juuri nämä tilanteet näytetään mailmalla TV:ssä.

Kirjoittanut

TPS jyrää

kohti mestaruutta pienellä budjetilla. Näin se vaan menee ja tänään vaan tunne vahvistui. Hakametsän hallin tunnelmaltaan paras peli menneellä kaudella oli Ipan ja Jokipoikien eka karsintamatsi, jossa joensuulaisten kannattajajoukko Hyvösen Laurin johdolla nosti tunnelman kattoon. Tää sytytti myös ipalaisten fanikatsomon. Hyvä fiilishän siitä syntyi ! Ja Ipa voitti 3-1.

Kirjoittanut

Kerrassaan nerokasta

"jossain ketjussa joku viime viikolla ansiokkaasti näitä eroja tutkailikin, mutta onhan sm-liiga pelillisesti sveitsiä ilman muuta edellä. sveitsin liigan hännänhuiput ovat mestiksen pahnanpohjimmaisten tasoa, joskin
huippuseurat ovat euroopan kärkeä."

Pystytkö vielä jotenkin ylistämään itseäsi lisää.

Turha sitä SM-liigaa on verrata kuin SM-liigaan.

Siis SM-liiga nyt ja esim. SM-liiga muutama vuosi sitten.

Turha väittää että jos ollaan Sveitsin liigan puolivälin joukkueita parempia, että SM-liigan taso olisi noussut tai edes pysynyt likimainkaan samana.

Mutta toki chaos kohta väittää että jos joku Bäckström olisi maalilla niin ei sen sen kummempi vahti olisi kuin vaikka Lassila tai Engren. Eli ei täällä kotoisessa SM-liigassa verrattuna kotoiseen SM-liigaan ole taso kuin nousussa; kuten on ollut jo monta vuotta?

Kirjoittanut

mutta hei

"jos vertaa vaikkapa 10-15v takaisiin liigajoukkueisiin, niin ero on aika selvä. Silloin joka joukkueella oli pari kovaa ulkomaalaista ja kotimaisia huippupelaajiakin."

Eli vähän niinkuin tyyliin Slovakian maajoukkuemiehet Zaborsky ja Kudroc, sekä esim. Rynnäs ja Kivenmäki. Jopa Ässistä löytyi tuntomerkit täyttävä kattaus... ;)

Tuossa aikaisemmin puhutaan mm noista Sveitsissä pelaavista tähdistä niin väkisinkin kyllä on todettava, että herrat Alexandre Daigle ja Josh Holden ovat juurikin tyypillisiä esimerkkejä kyseisen sarjan tähtipelaajista.

Erittäin taitavia, hyökkäyspäässä vaarallisia, äärimmäisen huonoja joukkuepelaajia ja poikkeuksellisen velttoja omassa päässä. Kumpikin on sellainen hieman huonompi versio Michael Nylanderista ja Nylander taas näytti miten tämän tyyliset pelaajat menestyvät SM-Liigassa 2010-luvulla.

Toisaalta nimenomaan tällaisia pelaajia Sveitsiin halutaan, koska yleisö kaipaa maaleja ja sirkushuveja, joita sveitsiläisin voimin olisi tarjolla hieman niukemmin, koska sveitsiläinen jääkiekkohan on ainakin maajoukkuetasolla ollut erittäin puolustusorientoitunutta jo muutaman vuoden. Ja samalla toki myös kohtuullisen menestyksekästä Sveitsin mittarilla.

chaos:

"suomalaisista oikeastaan santala ja nummelin ovat kovia nimiä, mutta esim. salmelainen on jo vähän siinä ja siinä. miehen maajoukkueura kun käytännössä päättyi sveitsiin siirtoon."

Ehkei Salmelaiselle ole käyttöä Jalosen maajoukkueessa, mutta en millään keksi yhtäkään kotimaista joukkuetta jossa Salmelainen ei voisi olla ykkösketjukamaa. Kai Tony nyt sentään olisi pikemminkin todella kova nimi.

Kirjoittanut

TPS:n ylivoima

jatkuu. Mestaruus tulee suoraan neljässä pelissä. Tää on yrittämisen juhlaa, ei staroja joukkueessa ja budjetti pieni. Hienoa TPS !

Kirjoittanut

Toivotaan näin...

kyllähän TPS tämän nykykiekon suurin menestyjä on Tapparan ja Jokerien kanssa ollut.

Mieleen tulee eka sm-liiga kevät kun Seppo "hodo" Repo veivasi 2-1 voittomaalin kirvesrintojen verkkoon ja aurajoen rannoilla mestaruutta juhlittiin.

Olisihan se mahtavaa kuulla hunajata vika ottelun jälkeen...mutta matka on vielä pitkä.

Veikkasin tämän matsin menevän Tepsille ja seuraavan HPK:lle. Katsotaan miten käy.

Kirjoittanut

Pool

älä heikkoile ! TPS vie finaalin 4-0. Niillä on henki päällä ja se ratkaisee...