Asiasta täälläkin väännetty tällä kaudella taas peistä ja ei taas kerran voi muuta todeta kuin, että täysin linjaton rangaistuskäytäntö. Rangaistukset ovat aivan mitä sattuu, tai sitten niitä ei tule ollenkaan. Katsokaa nyt tätä edelliskierroksen Mäntylän taklausta ja kertokaa mistä tuo yhden ottelun pelikielto mahdollisesti tulee???
Ei vaan mene jakeluun, että mitä/ miten tuossa joku näkee jotain muuta mitä itse näen.
pelikielto tulee siitä että selässä lukee Mäntylä. Se on tämän päivän kiekkoliigassa synonyymi idiootille.
Kirjoittanut tragedian
sepä se
Täysin puhdas taklaus.
Pelikielto tulee tällä(kin) kertaa syksyisestä Mäntylä / Morrison tapauksesta. Muukkonen antaa nyt kaikesta mahdollisesta lisää kun silloin tajusi mokanneensa. Muukkonen on pahinta mitä lajille on Suomessa koskaan tapahtunut.
Näillä mennään.
Kirjoittanut Persson
jännä laji
Eihän täällä entisiä murhamiehiäkään passiteta nimen perusteella takaisin linnaan, vaan kyllä heidän syyllisyytensä pitää näyttää edelleenkin toteen. Jääkiekossa tämä paisti Muukkonen saa huseerata aivan mielivaltaisesti, heitellä pelikieltoja ja sakkoja sinne tänne, mutta hänen toimenkuvaansa ei kukaan Sm-liigan toimesta puutu.
Miten voidaan yleensäkään yhdelle miehelle antaa näin paljon valtaa? Eikö jääkiekossakin olisi parempi olla esim. 3 "lautamiestä" antamassa rangaistuksia?
Kirjoittanut Tuomari
Säännöt ne on Mäntylällekin
Sääntöjen mukaan pelaajan vahingoittaessa toista pelaajaa päähän kohdistuneen taklauksen seurauksena, tuomitaan taklaajalle ottelurangaistus.
Kirjoittanut stillman
niin kai
tuo nyt vaan ei ollut päähän kohdistunut taklaus.
Kirjoittanut Everton
Osui päähän...
nimittäin OLKApäähän.
Kirjoittanut Penaltti
Tarkennus
Olkapäähän osuneesta taklauksesta ei tuomita ottelurangaistusta, päähän kohdistuneesta kyllä.
Niin kävi nytkin.
Kirjoittanut tragedian
Penaltti
Totta kai voi väittää, että kyseessä oli päähän kohdistunut taklaus, ihan vaan sen takia että siitä tuomittiin OR. Siis jos sokeasti uskoo siihen, että tuomarit eivät ole erehtyväisiä.
Itse silti suosittelen muodostamaan asioista oman mielipiteen. Keskusteleminen on antoisampaa, maailma ei ole niin mustavalkoinen paikka ja jääkiekko-ottelun tapahtumatkin saattavat aueta ihan uudessa valossa.
Tuo oli täysin puhdas taklaus ja mielestäni jopa Mäntylää (aiheesta) rottana pitävien ja mahdollisesti jopa (kaikkein välkyimpien) Hämeenlinnalaisten pitäisi se ilman muuta ymmärtää.
Kirjoittanut Penaltti
Mielipiteet ja faktat erikseen
Vaikka lainauksien käyttö on täällä kielletty, niin toivottavasti pieni lainaus kuitenkin sallitaan. SM-liigan kurinpitäjän lausunnossa mm.lukee:
"Selvää asiassa on se, että Mäntylän taklaus osuu Laamasta päähän".
Kyseessä ei siis ole ollenkaan täysin puhdas taklaus vaan nimenomaisesti päähän kohdistunut taklaus.
Omat mielipiteet ovat ihan jees, mutta voisikohan tavallinenkin katsoja joskus nähdä asiat väärin? Niin antoisaa kuin keskustelu voi ollakin, niin faktapohjalta keskustelu on vielä huomattavasti antoisampaa.
Kirjoittanut -Nisula-
----
"Siis jos sokeasti uskoo siihen, että tuomarit eivät ole erehtyväisiä."
Tuomarithan eivät enää tuomitse OR:iä, vaan PRK:n, ja videotuomari tekee OR ratkaisun. Videotuomari voi kelata tapahtumaa vaikka 1000x, joten luulen että tässäkin tilanteessa tuomio on oikea.
Tässä tilanteessa tuomarit eivät tuominneet edes kakkosta muistaakseni, vaan ilmeisesti HPK teki tutkintapyynnön videotuomarille jo tuon OR:n lätkäisi. Ei Muukkonen.
Kirjoittanut spy the world
päähän kohdistunut taklaus
Tämä lienee oikea ketju kertoa asiasta oma, pitkähkö mielipiteeni.
Alkuun toisin mainittakoon, että melkein kaikki taklaukset osuvat enemmmän tai vähemmän päähän, mutta kyseessä ei tässäkään tapauksessa ole päähän kohdistunut taklaus. Eli tuomio on surkea, mutta linjan mukainen. Laamasta saattaa osua päähän, mutta se on sitten ihan toinen asia. Niin saattaa jokaista joka luistelee pää lantion korkeudella puoli minuuttia poikki kentän. Surkea tuomio siis.
Sitten asiaan.
Nythän on niin, että tällainen päähän kohdistunut taklaus (tai sanotaanko että sen tulkinta) on kohtuullisen uusi ilmiö.
Muutamia vuosia sitten jääkiekon MM-kisat olivat jääkiekkoväen keskuudessa menettämässä kiinnostustaan ja arvostustaan, mutta samalla kovalla vauhdilla nostamassa suosiotaan sponsorien ja heidän edustajiensa, sekä ns kiekko-ummikkojen parissa.
Tässä kansainvälinen kiekkoloiitto ja ennen kaikkea Rene Fasel näki suuren mahdollisuuden.
Oli kuitenkin olemassa yksi suuri ongelma. Keski-eurooppalaiset yritysmaailman vieraat olivat kasvaneet ja eläneet Jalkapallon, Golfin ja Tenniksen parissa ja heille jääkiekko oli liian fyysinen laji.
Faselilla oli kuitenkin loistoidea.
Eurooppalaisen jääkiekon sääntöihin lanseerataan päähän ja niskan alueelle kohdistuvat taklaukset kieltävä pykälä, jolla poistetaan avojäään taklaukset, sekä samalla toivottavasti myös MM-kisoista fyysiset pelaajat.
Muunmuassa hänen hyvä ystävänsä Kalervo Kummola ja muut hännystelijät (poislukien naapurimme Ruotsin edustajat, jotka halusivat pitää jääkiekon miehekkäänä lajina) taputtelivat olalle ja ajoivat uudistuksen läpi.
Kaksi minuuttia sen jälkeen kun nimet olivat papereissa, todettiin että euroopan kiekkosarjan sääntöjä oli muutettu MM-kisojen salonkikelpoisuuden vuoksi. Muut sarjat tekivät linjauksen, jonka mukaan sääntöä ei "käytännössä" oteta käyttöön, mutta vain Faselin hyvän ystävän Kummolan kotimaassa uusi linjaus tuli voimaan ja jokaisesta taklauksesta jossa taklattava pelaaja loukkaantuu tai esittää loukkaantuvansa, seuraa peli/ottelurangaistus.
Suomen kabineteissa ei vaan oltu otettu yhtä asiaa huomioon.
Ne 25v Hanna-Riikka, 43v Pirjo ja 29v pr-isäntä Andreas, jotka joka kevät päärynäsiideripullo kädessä jännittävät miten niiden meidän Raipen, Temen ja sen ihanan Oululaisen pelaajan käy siellä Ämmämmeissä, eivät osaa nimeltä mainita yhtään SM-Liiga joukkuetta. Eikä heitä moinen voisi vähempää kiinnostaakaan. Ämmämmät kun on kivemmat kun ne on aina keväisin eikä tarvitse maksaa että näkee ne pelit.
Jääkiekko on ollut suosittua aina siksi, että toisin kuin muissa lajeissa, siihen liittyy vaaran, arvaamattomuuden ja rajun fysiisen pelin tunnelma. Tällä sääntömuutoksella kaikki nuo tapettiin. Lopputulos näkyy sitten katsojamäärissä vaikka SM-Liigassa pelaa vuosi vuodelta nimekkäämpiä pelaajia.
Tämä johtuu siitä, että JÄÄKIEKON ystävät sijoittavat rahansa kanavapaketteihin ja katsovat NHL pelejä. Niissä kun edelleen saa taklata.
Kirjoittanut Sääntökirja
Pieni tarkennus
"Tuomarithan eivät enää tuomitse OR:iä, vaan PRK:n, ja videotuomari tekee OR ratkaisun."
Tuomari voi toki edelleen tuomita OR:n sellaisesta rikkeestä, jotsa OR kuuluu viheltää (esim. nyrkkitappelun aloittamisesta tai luistimella potkaisemisesta).