Aikoinaan lienee keskusteltu loppuun se, että kuninkuusseppeleet ratkaistaan 3 matkan hyväksyttyjen juoksujen yhteisaikojen perusteella. Tätä tapa vie kuitenkin mielenkiintoa 1609 m:n ja 2100 m:n matkoilta, joilla periaatteessa tarvitsee vain peesailla ja säästellä voimia 3100 m:lle, jolla sitten helposti kuittaa peesaillessa syntyneen parin-kolmen sekunnin tappion. Tällä nyk. tavalla on periaatteessa mahdollista voittaa seppele sijoin 12-12-1 ja jäädä hopealle sijoin 1-1-2. Seppele on siis mahdollista voittaa epävarmalla ja tasavauhtisella stayerilla varma ja taistelevan jokamatkan hevosen "nenän" edestä.
Mielestäni oikeudenmukaisempaa olisi ratkaista seppele sijapisteillä, joiden mennessä tasan osakilpailuvoittojen määrä ratkaisisi ja niidenkin mennessä tasan esim. yhteisaika ratkaisisi.
Nykyistäkin tapaa oikeudenmukaisempaa olisi laskea yhteisaika siten, että 3100 m:n aika otettaisiin mukaan puolitettuna. Näin esim. 1,5 sekunnin tappio ennen päätösmatkaa pitäisi kuitata päätösmatkalla 3,1 sekunnin voitolla.
Mitä mieltä sinä olet? Vai onko tätä asia loppuun keskusteltu "maailman tappiin asti"?
Vastaukset
Kirjoittanut Hauen Jölli
Oikeus
Ihan hyviä pointteja Matteuksella. Itse kuitenkin näkisin mieluusti systeemin, jossa voittoaika suhteutettaisiin rataennätykseen ja sitä kautta annettaisiin pisteitä. Toki tämä ajatus on mahdoton toteuttaa, sillä se on monille ihmisille liian vaikea ymmärtää.
Sijoituksiin perustuva rankkaaminen on OK, mutta matkajako voisi olla vielä raaempi. Päätösmatkana pitäisi olla 3600m, ja sen pitäisi olla päivän ainoa kilpailumatka. Lauantaina voitaisiin juosta maili ja 2100. Näin juostavaa tulisi molemmille päiville saman verran, ja jyvät erottuisivat akanoista. Toki tämäkin suosisi hieman stayereita, mutta pisteyttämällä tulokset tuota jännittävän ja nykyään ratkaisevan merkitystä voitaisiin tasoittaa.
Kirjoittanut TOLIP
Onhän näistä turistu ennenkin
Olikohan viimeksi silloin kun Saran Salama voitti vaikka ei voittanut yhtään osakilpailumatkaa.
Tosin sijapisteitä laskiessa juuri näin voisi käydä useamminkin kun esim. sijoilla 1-8-1 olisi heikommalla kuin sijoilla 3-3-3.
Mutta tämä nykyinen systeemi on ollut jo niin kauan käytössä, että sitä lienee turha lähteä muuttamaan. Kun sen aukottomampaa systeemiäkään ei tilalle oikein olisi. Nyt kun kaikilla on tämä kokonaisaikakisa tiedossa, niin kokonaiskisan voittoa ajatellen hevosta voidaan myös treenata sen mukaan.
Harvoin kai tällä nykysysteemillä on ns. "vääriä" kuninkaita tai kunigattaria tullut.
"Seppele on siis mahdollista voittaa epävarmalla ja tasavauhtisella stayerilla varma ja taistelevan jokamatkan hevosen "nenän" edestä."
Tästä jonkin verran eri mieltä eli en nyt ihan heti muista koska näin olisi käynyt; kokonaiskisassa toki on mahdollista saada hyviä sijoituksia, mutta voittoa ei varmaankaan. Ja jos on "taisteleva jokamatkan hevonen" niin eiköhän niillä avuilla olla jo aika liki voittoakin.
Kirjoittanut chaos
ei muutoksia
nykyinen systeemi on ainoa oikea.
nykymuotoisen kilpailun tarkoitus aiemminkin on ollut viedä läpi kaikki kolme matkaa jolloin AINA se päätösmatka on ollut suuressa roolissa.
pisteytys ei ole vaihtoehto, koska tällöin seppele ja muutkin sijat ollaan helposti ratkaistu jo kahden matkan jälkeen. toisin kuin nyt, jolloin jokaisella hyväksytyt juoksut tehneellä on edes teoriassa vielä mahdollisuus voittaa. on selvää, että pisteytyssysteemin myötä päätösmatkalle starttaisi vain 4-6 valjakkoa.
mitkään "aikatasoitukset" ja sekuntien lisäilyt eivät myöskään kuulu raviurheiluun tai mihinkäänm muuhunkaan urheiluun.
näin mennään ja muista muodoista haaveilu on aina huonomman vaihtoehdon fantasiointia.
Kirjoittanut -k-
On kahdella ekalla matkalla merkitystä
Kuninkuusravien yhteydessä hieman liioitellaan 3 kilsan merkitystä. Tietysti se on tärkein matka ja matka, jolla tulee suurimmat erot. Mutta esim V.H Suvittaren sijoitukset 3100m matkalla kunkkareissa olivat 9,5,1,7,2,4,8 ja silti se on 3-kertainen ravikuningatar. Saran Salama on voittanut päätösmatkan vain kerran ja silläkin 3 titteliä.
Kuten Matteus kirjoitti stayer-hevonen voi peesailla kahdella ekalla matkalla ja yrittää ratkaista peliä päätösmatkalla. Mutta yhtä lailla sprintteri voi tehdä eroa avausmatkoilla ja vain peesailla tittelin itselleen pitkällä matkalla. Yksi kunkkareiden mielenkiinnosta onkin jännityksen säilyminen loppuun asti ja aikaeroilla spekulointi.
Muutenkin aika turhalta tuntuu Matteuksen spekulointi, koska viimeisen 25 vuoden aikana taitavat vain Milia ja Vipotiina olla ainoat kuninkaalliset, jotka eivät ole olleet totossa jommalla kummalla ensimmäisellä matkalla.
Eiköhän kauden aikana ole riittävästi mailin ja 2100m kilpailuja puhtaille sprinttereille, jotta saavat niistä riittävän tilin itselleen kauden aikana.
Kirjoittanut ajattelua
-k- erinomaista
Eiköhän ole nyt taputeltu.
Kirjoittanut Orvokki
Minulla
on kyllä sellainen muistikuva, että näitä titteleitä joskus ratkottiinkin noiden sijalukujen perusteella.
Vilkaisin noita Lappeessa toteutuneita tuloksia. En poistanut hylättyjä Helmiinaa ja Kromia enkä keskeyttänyttä Maijulia tuloksista. Jos oikein laskin, Velin Vinke olisi voittanut 11 pisteellä, Marimin ollut toinen 12 pisteellä, Oktaavia kolmas 13 pisteellä ja I.P. Vipotiina neljäs 14 pisteellä.
Ajatellaampa hypoteettisesti, että Marimin olisikin sijoittunut sijoille 2-3-6, mikä olisi ollut aivan mahdollista. Tuolloin se olisi voittanut paremman yhteisaikansa perusteella. Melkoinen älämölö olisi syntynyt, jos molemmat sekä Velin Vinke että I.P.Vipotiina olisivat jääneet paitsi tittelistä, jonka olisi voittanut hevonen ilman yhtään lähtövoittoa ja vasta kolmanneksi nopeimmalla yhteisajalla.
Kuninkuuksista on ajettu pian 80 vuotta. Eiköhän uskota, että nykyinen systeemi on paras, on tässä matkan varrella niin monia variaatioita kokeiltu.
Kirjoittanut chaos
jep
"Ajatellaampa hypoteettisesti, että Marimin olisikin sijoittunut sijoille 2-3-6, mikä olisi ollut aivan mahdollista. Tuolloin se olisi voittanut paremman yhteisaikansa perusteella..."
Ajatellaanpa lisää hypoteettisesti.
pistelaskusysteemi aiheuttaisi sen, että jollain matkalla hylätyt eivät voisi jatkaa seuraaville matkoille.
Jos lasketaan mukaan ne hevoset joilla olisi pistesysteemillä vielä kahden matkan jälkeen mahkut kokonaiskilpailun mitalisijoille TAI päätösmatkalla totoon niin montako tammaa olisi ollut ylipäänsä mukana? 4? 5? 6? En sano että niin olisi käynyt nyt, mutta useana vuona voisi käydä.
Olisiko Velin Vinke voinut edes teoriassa menettää titteliä? Entä olisiko tällainen lähtö ravikilpailusääntöjen puitteissa ns pelikelvollinen, jossa Velin Vinkeen ei tarvitsisi ajaa mistään muusta sijoituksesta kuin pitää huoli siitä, että Marimin on max yhden sijan maalissa edellä?
Spekuloinnit sikseen. Nykyinen systeemi on paras ja ainoa mahdollinen tähän kyseiseen kilpailuun.
Kirjoittanut PLÖRÖ
Yksi vaihtoehto
olisi sekin, että säilytetään nykyiset matkat. Muutos tehtäisiinkin miten matkat ajetaan: Eli lauantaina 1600m ja 2100m, ja jätettäisiin sunnuntaille vaativa 3100m.
Kirjoittanut Retu
Eräs vaihtoehto
Lauantaina 2100 ja sunnuntaina ensin 1609, mutta toisena matkana olisi 3100 sijaan 2600.
Näin ei päätösmatka olisi liian ratkaiseva tekijä, mutta paras hevonen voittaisi silti, eikä nähtäisi viimeisen viiden sadan karmeita "konttaamisia".
Kirjoittanut Saapikas
Voisi rakentaa uuden
kisan oikeasti jaksaville hevosille.
Mikä hevonen jaksaa pisimpään juosta rataa ympäri alittaen tietyn ajan ja lopettaa nuo kunkkarit kokonaan.
Kirjoittanut tragedian
eräs keino
Yksi vaihtoehto näiden konttaamisten välttämiseksi olisi valita kilpailuun mukaan ne hevoset jotka sinne mukaan kuuluvat ja ovat näyttöjä antaneet.
Kirjoittanut ehdotus
yksi
Voitta voitais ratkaista kilometriaikojen yhteen lasketulla summalla?
Kirjoittanut Pool
Pitemmän kaavan mukaan...
Todellinen kestävyys voitaisiin punnita järjestämällä kisoista pitemmät.
Aloitettaisiin maanantaina maililla. Tiistaina 2100. Keskiviikkona jo 2600. Torstaina sitten huipennuksena 3100.Perjantaina sitten uusiksi 2600. Lauantaina v-75 yhteydessä 2100.
Kaiken kruunaisi sunnuntaina tulinen mailin pyrähdys.
Näin olisi saatu tasoitettua tuo kolmen kilsan etu juoksemalla muut matkat kahdesti. Toki stayeria taas suosisi tuo että kisamatkoja olisi seitsemänä päivänä peräkkäin. Vaatisi hevosilta muutakin kuin pelkkää nopeutta.
Vielä kovempi testi tämä olisi perinteisille kunkkarikävijöille. Jossain vaiheessa viikkoa oluessa voisi väljähtänyt sivumaku jo olla. Kotoakin matkatiketin saaminen voisi oleellisesti vaikeutua, jos parempi puolisko ei hepoista niin kiinnostunut olisi:)