Kirjoittanut

Miksi kultapotta annettiin porolle?

Mieluummin vaikka Jarmo Saarelalle, Kari Venäläiselle, Seppo Markkulalle tai Dimitri Grönstrandille.

Vastaukset

Kirjoittanut

Ihan ok

Hajasijoituksesta oli kysymys, rutinoituneen superministeri Kiviniemen idea.

Kirjoittanut

Kulta-kypärä kilpailu

Ajatelkaas nyt njärjellä tätä touhuajos kisa kuukausia on kymmenen niin väkisinkin tulee näitä vähemmän hyvin onnistuneita. Ei Tapsa kuitenkaan ohjastajana kuulu siihen ihan terävimpään kärkeen,mutta ehdottomasti tähän kyseiseen Top-kymppiin,siksi Porolla kypärä kultainen. Kai sen nyt tyhmemmätkin tajuaa että kisan Akun,Andyn ja ikävä kyllä Fogen kauppa,ellei sitten ainut haastaja Axeli saa juuri sopivaista kuukautta. Mistä juolahtikin mieleen toinen ylläriehdokas eli Hartsa Koivunen,mikä sekin riippuu kuukaudesta,mutta jos juuri silloin sattuu Forsassa,Turussa,Porissa ja kenties vielä Kokemäellä kulkemaan niin voinee hasstaa "suosikit". Tuurin kauppaan miksi voittajan arvioiminen yllättävän hankalaa.

Mutta jees että porollakin kypärä. Kauhee vaarallista muuten ois. Illan jatkoja vaan.

Kirjoittanut

Buli53 kysymys sulle

Mitä mielenkiintoa on seurata sellaista ohjastajaa kuin esim. poro joka ei osaa voittaa ei sitten millään? Eiköhän tämän kisan seuraaminen lopahtanut tähän kuukauteen.

Kirjoittanut

potta ?

Huomaa kyllä että Oikeudenmies on vielä poikanen. Aikoinaan Perttunen oli useasti ajajaliigan kärkisijoilla. Eli osaa kyllä ajaa ja voittaakin mutta ikävä kyllä ajamansa hevoset eivät ole tällä hetkellä ihan voittokunnossa.

Ja miksi kisaa pitäisi seurata jos se ei kerran kiinnosta ? Itsehän vähättelet muutenkin jo koko kisaa rienaamalla sen nimeä.

Kirjoittanut

oikeudenmies

Perttunen ajanut urallaan 38174 starttia josta voittoja 4597 voittoprosentin ollessa noin 12%

Vertailuna edellinen kultakypärä. Startteja 9373 josta voittoja 973 voittoprosentin ollessa reilu kymmenen.

Kummallekohan kuuluu näistä kahdesta ennemmin kultakypärä?

Kirjoittanut

palikka- nimensä veroinen

Jos sinä olet ollut viisitoista vuotta nopea juoksija niin et sitä silti kokoikääsi ole. Kuten vedonlyöntiguru Jorma Vuoksenmaa(joka on hyvä ystäväni)aikoinaan sanoi osuvasti K.Tervon haastattelussa: Tilastoihin ei kannata tuijottaa lainkaan eikä historialla ole näissä asioissa mitään tekemistä vai väitätkö että Lasse Viren voittaisi olympiakultaa edelleen 10 000 ja 5000 metrillä, ei varmasti.

Kirjoittanut

Vastausta..

jonnekin oikeustalon nurkille.. Käsittääkseni Perttunen on jonkun ravilähdön voittanut. Joo,kyllähän se on..eli osaa ja pystyy voittamaan.

Mutta kuten sanottua tuossa toistenkin suusta, suurin osa omilla valmennettavilla,(toisin kuin esim. Foge viime kuussa, valmennettavat perin vähissä).. Mutta Poron kalusto ei vielä aivan tikissään eli kuten Poro itsekin todennut että hivenen huonoon saumaan hänen vuoronsa. Mikä taas tukee ajatusta hienosta kilpailusta koska yllätykset ovat mahdollisia,ja sehän tekee kisoista aina mielenkiintoisia,niin hyvä kuin Vieskerkin oli,kaikki kunnia mutta se alkoi puuduttamaan 20 voiton jälkeen(vai kuinka monta niitä nyt olikaan).. Paljon samaa asiaa mutta anyway. Porolle potta kuuluu ja hyvä niin! Tsemiä Tapsa!

Kirjoittanut

Ikämies

Tapsa synt. -56
Mika synt. -68

Kirjoittanut

jännää

Ihan oikeastiko Oikeudenmiehellä oli vilpitön tarkoitus seurata tätä kisaa 10 kuukautta, mutta nyt Tapsan vuorolla kiinnostus lopahti. Älä hätäile, hiekkalaatikolle pääsee jo neppailemaan!

Kirjoittanut

melkosta soopaa taas kerran.

kyllähän palikka puhuu ihan asiaa. turha siinä on sönköttää vastaan.
tapsa on kuskina vähintään samaa tasoa kuin forssikin.

harvoinpa näkee tapsan hölmöilevän samalla tapaa radalla kuin forssin. tietysti startti määrät ovat ihan eri luokkaa niin mikalle sattuu noita virheitä muita enemmän. siinä herääkin kysymys, että kannattaako ajlella niin paljon jos ei pysty keskittymään lähtöihin niiden vaatimalla tavalla.

jos tapsa olisi ajanut pashan tämän vuoden startit niin se on bombsäker että ainakaan vähempää ei oisi tapsa rahaa sisään ajanut.

sisärinki ja tämä jorman kaveri voivat alkaa seuraamaan raveja ja katsomaan mitä hevosia tapsa ohjastaa ja mitä mika. jos ette muuten ymmärrä niin seuratkaa vaikka voittajakertoimia ja peliprosentteja.
on vähän eritason kalustoa. montaako ykkössuosikkia viikossa ajaa tapsa ja montaako mika?

ja jottei herkimmillä mene herne nenään niin sanotaan niin että mikan tilalla vertailussa voidaan käyttää myös muita kuskeja kuten moilasta,lahtista ja kumppaneita. ei se tapsa paljoa näille herroille ajotaidoissa häviä jos ollenkaan.
ja tuskinpa se ikä vielä painaa 50 kymmpisenä näissä hommissa.

Kirjoittanut

Tuplakyssäri...

Pakko puuttua vielä tähän keskusteluun vaikkei huvittaisi. Tuohan on jossittelua parhaimmillaan kun laitat Perttusen ajamaan IIP:llä samat startit kuin Forss. Lopputulosta ei voi tietää. Minä tarkoitan sitä, että Tapsa ei ole aikaisempien vuosien iskussa monestakin syystä, mutta en ala niitä täällä yksilöimään(menee liiaksi henkilökohtaisuuksiin). Vielä yksi pointti: Miksei Tapsan hevoset sitten ole tähän aikaan kunnossa(kun muiden ovat) ja älkää vastatko että on huono kalusto. Koska siihen on hevosenomistajien taholta varma vastaus miksi ei anneta enää hyviä hevosia Tapsalle vrt. esim. Rambo Rollax. Enkä usko Saran Salamankaan tänä vuonna pärjäävän.

Kirjoittanut

Joo o

No nythän on käpysillä ja kakaroilla oikeen kimppakivaa, kun pääsevät aiheetta parjaamaan, paitsi ohjastajia, myös kanssakeskustelijoita.

Kirjoittanut

Valoa pimeyteen

Ei kiinnosta ottaa kantaa tähän tämän ketjun varsinaiseen aloitusaiheeseen.

Sen sijaan on syytä hiukan valottaa faktoja:
Ei tosiaankaan voi puhua Perttusesta ja Mäkelän Tommista samana päivänä. Tommi oli Suomen absoluuttisella huipulla yli 20 vuotta. Ajajaliigan voittojakin on 4. eniten, vaikka suurin osa urasta on siltä ajalta, kun mitään ajajaliigaa ei seurattukaan. Ensimmäisenä kuskina yli 100 voittoa vuodessa.

Perttunen on ehkä ollut yhtenä vuonna kakkonen ajajaliigassa.

Kirjoittanut

Kultakypäräkisa

ei voisi itseäni vähempää kiinnostaa.

Mutta kai Poro tohon kisaan kuuluu, koska oli viime vuonna kymmenes voittojen määrällä ja kahdeksas sisäänajetun rahan määrällä mitaten.

Jampan pudottaminen kisasta hiukan ihmetyttää. Oli sentään kahdeksas viime vuoden ajajaliigassa. Rahatilastossa vasta sijalla 13, mutta kypäräkisassahan lasketaan vain voitot.