Jälleen on yksi iso askel otettu aluepolitiikan saralla. Näin sen pitääkin mennä. Eri virastojen pääkonttorit kannattaa hajauttaa ympäri maata. Ne luo hyvinvointia ympärilleen. On myös kriisitilanteissa järkevää, ettei kaikki munat ole samassa korissa. Turhan helppoa olisi vihollisen koneille pommittaa pientä länttiä missä kaikki elintoiminnot.
Pool? Tuohan on ihan karma moka jonka kaikki asiantuntijatkin myöntävät. Mutta minkä teet, kirjattu tietämättömänä hallitusohjelmaan ja siitä sitten pidetään ilman järjenhäivääkään kiinni.
Faktat kuitenkin on:
- paras asiantuntemus karkaa parempiin töihin, laitokseen otetaan sitten mitä saadaan tilalle
- kallis, tule maksamaan ainakin 50 milj. jo vuokra/rekrytonit jne. kuluina, tästäkin on olemassa hallituksella tarkat laskelmat
- Kuopio on Euroopan näkökulmasta "huisinvitussa" jonne ei alan paras tietämys koskaan tule kasaantumaan
- silkkaa Kepun ja tässä tapauksessa valtiovarainministerin aluepolitiikka ilman ainuttakaan oikeaa perustetta
Asiaa kuvaa hyvin laitoksen eronneen johtajan kommetti:
Miksi ihmeessa polittisen päätöksen synnyttyä keksitään asinatuntijaryhmä joka tutkii asiaa vuositolkulla ja tulee juuri siihen tulokseen kun tilaaja haluaa?
Kyllä se Merenkurkulaitoskin tulee samaisten selvitysihmisten selvityksen perusteella siirtää Rovaniemelle, näihän naama perusilmeellä ovat ehdottaneet!
Mutta, mitäs tästä, Eiköhän PK-Seudulle perusteta joku yksityinen alan laitos jolta valtio sitten ostaa nämä palvelut kun Kuopiossa opiskelijat puuhastelevat!
Kirjoittanut Pool
Heh...
teki kyllä hyvää katsella kun Kokoomuksen Sarkomaa ja Vapaavuori vaatii naama punasena asian uudelleen käsittelyä:)
Suurin syy tuollakin kaksikolla on se ettei nämä Helsingissä töissä olevat lähtisi Kuopioon vapaaehtoisesti. Sitä on aina pidetty selviönä että perustetaan Hesaan pääkonttoreita ja sinne pitää maaseudulta töihin tulla. Joko asuun etelään tai sitten hirmunen työmatka.
Mutta annas olla kun mennäänkin toisinpäin. Johan poru nousee.
Kyllä se Kuopio euroopasta katsellen on ihan samaa jääkarhujen maata kuin Hesakin.
Ja eiköhän näitä laitoksia tulla hajasijoittaan tulevaisuudessa entistä enemmän maaseudulle. Keskusta kun suurimpana sanelee marssijärjestyksen.
Kirjoittanut Ahatova
Pool
Elämme juuri nyt käänteen aikoja, epäilen ettei kepu ole suurin enää tällä vuosisadalla. Eiköhän tässä tullut jo näkemystä. Vanhanen meni eilen melkoseen miinaan ja PS vie loputkin. Sinäkinhän olet jo takin kääntänyt, varo ettet vie PSsääkin mukanasi laskuun :)
Otatko kymppitonnin vedon mikä on suurin puolue seuraavissa edareissa?
Joo, no sen verran korjaan, mitä agneskin sanoi, että toivottavasti keskustelu ei mene linkkien varaan. Linkkihän koskee Keskustan kannatuksen laskua, siitä sain kiksit.
Kirjoittanut Pool
Heh heh..
Nuo ovat vaan galluppeja jotka on vielä tilastojakin suurempia harhaanjohtajia.
Ettekö ole kuulleet.....valhe, emävalhe, tilasto, GALLUP:)
Vasta vaaleissa mitataan todellisuus. Aika moni täälläkin uskoi ennen viime eduskuntavaaleja, että Kokoomus ykköseksi menisi. Noo...ei ihan riittänyt.
Voi hyvinkin olla seuraavan hallituksen muodostaa Kesk, PS ja SDP runkopuolueina. Ehkä kristilliset ja ruotsalaiset vielä antamaan taustatukea.
Kirjoittanut Ahatova
no
Mutta kun tietoa on, niin eiköhän lätkäistä veto kiinni?
Kirjoittanut done
Tahtoo mukaan..
tuohon Ahatovan esittämään vetoon..
Toivottavasti Ahis ei tykkää huonoa mutta mä annan kepun suurimman paikasta kertoimen 1,45 ja Vanhanen saa seuraavana Pääministerinä vielä kertoimen 1,7.
Minkäslaisia summia Pool ehdottaa?
Kirjoittanut Pool
Heh Ahis...
ei kukaan niin hullu ole että tässä vaiheessa löisi vetoa jostain vuosien päästä pidettävistä vaaleista!!
Kerkeää vielä monenlaista tukiaista tuleen sekottaan pakkaa sitä ennen. Tai jos tuo rajan pinnan pyhä mies/nainen vaikka iskee itselleen seuraa ihan absoluuttiselta huipulta? Silloinhan ruusujen suosio pomppaisi taivaisiin kertaheitolla:)
Kirjoittanut tragedian
Pool
Pakko kysäistä teikäläiseltä kahta asiaa ihan oman ihmetykseni vuoksi liittyen tähän kommenttiisi:
"Ettekö ole kuulleet.....valhe, emävalhe, tilasto,
GALLUP:)"
1.Vilkaisit ilmeisesti tuota uutista ja kuittaat sen tällä ylläolevalla lauseella. Kysymykseni onkin, etkö siis todellakaan usko Perussuomalaisten lisänneen kannatustaan, kuten tuosta gallupista ilmenee?
2.Väität siis tosissasi, ettei tilastoihin ole mitään uskomista? Eli ne ovat valhetta ja emävalhetta räikeämpää totuuden vääristelyä? Kysynkin siis miksi tästä huolimatta perustelet erään kannattamasi jalkapallojoukkueen asemaa saaren valtiaana VAIN ja ainoastaan tilastoilla? Eli perustuvatko siis kaikki argumentointisi tällä saralla OMASTA MIELESTÄSI valheeseen?
Kirjoittanut Ahatova
sepä se
Tämähän olisikin oikein mielenkiintoista kun saisi joka päivä katsella mitä rintamilla tapahtuu. Toki jos epäilet että peli olisi kohta jo menetetty, toisin kuin nyt puhelet...mutta silloinhan se olisikin valehtelua..
Kirjoittanut Pool
Tragedian...
pitää tietää mihinkä uskoo ja mihinkä ei.
Poutiainen lienee Sinulle tuttu juttu ja hänen maaginen kykynsä ennustaa ihan nappiin paikkamäärä -70 vaaleissa. Olisi siihen aikaan saanut kertoimeksi satoja, koska gallupit näytti kahta paikkaa.
Legendaarinen juttu. Uskon kyllä että PS on vahvassa nousussa. Oma ennuste on että parikymmentä paikkaa nappaa tulevissa vaaleissa. Vähintään.
Kirjoittanut Nipa
Pool
Ei ollut "Poudiaisen roknooseissa" paikkamäärää. Hyvä haju kyllä oli.
Kirjoittanut vivahteita
Yhtäläisyyttä löytyy
Poutiaisen Eino puhui haaveestaan, joka ihme kyllä toteutuikin silloin, alamaki alkoi sitten aikanaan.
Samalla lailla Pool puhuu haaveestaan (valioliigan mestaruus), joka ei ole vieläkään toteutunut, alamäki senkuin jatkuu.
"vai että oikein Lissu, no tietenkin sinulle"
Kirjoittanut Pool
Nipa...
Kyllä Poutiainen julisti jossain vaalikeskustelussa että SMP tulee saamaan 18 paikkaa. Ihan tarkan luvun heitti kehiin. SMP:llähän oli vain Vennamon paikka ennestään. Gallupit ennusti yhtä lisäpaikkaa.
Mutta Einopa ajeli pappatunturilla Pohjois-Karjalaa ristiin rastiin ja teki ennennäkemättömän kenttätyön. Mahtava äänivyöry vennamolaisille. Johtuen puolueen johtajien kemioista, ei kuitenkaan kestänyt pitkään kun hajaannus iski. SKYP peliin ja puolet porukasta kilpailijaleiriin.
Kirjoittanut Nipa
Pool
Niin, vaalikeskusteluista en tiedä. Tuota tarkkaa paikkamäärää ei Poudiaisen suusta tullut Yleisradion vaalivalvojaisissa, vaikka muuta leppoisaa juttua "roknooseista" kylläkin.
Oli mukava mies tämä Eino, haasteli sujuvasti hevosistakin, vaikka itse mopolla ajeli.
Kirjoittanut Pool
Jeps...
pitää tuo "legenda" tarkistaa vielä joltain kovalta ässänpeeläiseltä:) Oma muistini on kyllä hyvä mutta hatara. Ja lyhyt:)
Kirjoittanut Nipa
Pool
Älä kovalta "äsämpeeläiseltä" kysy. Siinä kyllä aika kultaa muistoja. Muuttuvat velatkin saataviksi.
Kirjoittanut vivahteita
Satakunta
Satakunta ja Varsinais-Suomi oli Pohjois-Karjalan ohella SMP:n vahvoja alueita, joten kyllähän Poolilla sieltä tuttuja löytyy. Taisi olla silloin SMP:n miehiäkin, samanlainen provokaattori vieläkin. :))
Kirjoittanut Älä Mölö
Hmm
"Vasta vaaleissa mitataan todellisuus. Aika moni täälläkin uskoi ennen viime eduskuntavaaleja, että Kokoomus ykköseksi menisi. Noo...ei ihan riittänyt."
Pool varmaan ihan vahingossa unohti, että tässä oli jo kuntavaalit. Siellä mitattiin myös todellisuutta. Ja Kepu putosi suoraan kolmokseksi. Tuskin gallupit kauhean pielessä on :)
Kirjoittanut tragedian
pool
Tulkitsen vastauksesi niin, että gallupin ja tilaston uskottavuus on mielestäsi suoraan verrannollinen omaan mielipiteeseesi asiasta.
Oli mielipiteesi laita sitten miten tahansa faktaan yms nähden.
Kirjoittanut T ujunen
Einolla oli ransistoriratio mukana
Sitä Eino kuunteli toisella korvalla tv-stutiossa. Ja sieltä Eino taisi saata sen 18 ennen muita.
Nuo vanhan ajan puoluesihteerit Eino etunenässä tiesivät käsittämättömän tarkasti tilanteen. Ei ollut tietokoneita eikä kännyköitä vaan mopo ratio ja kauhea kiertäminen. Oli Einolla tarkemmat tiedot vaalipaikoilta kuin tv:n ja muilla asiantuntijoilla.
Mittauksissa pienten puolueitten virhemarginaaleihin taisi hukkua tuolloin vielä melkoiset voitot. Nyt on tarkkaa. prosenttiyksikön vierhemarginaali merkka tietysti enemmän SKP:lle kuin Kokoomukselle.
Hallituksen päätös on aika käsittämätön. Mikähän on lehmänkaupan hinta. Mitä saa Kokkarit vaihdossa.
Kirjoittanut Nipa
No tulihan se ...
... sieltä T ujuselta. Radiotapa Poutiainen vaali-illan edetessä kuunteli ja paikkaluku omien hyvien tietojen perusteella vahvistui ennen muita. Asiantuntijathan olivat yössä lähes laskennan loppuun saakka.
Eino tunsi kentän, mikä oli puoluesihteereille siihen aikaan hyve. Nykyisinhän asetetaan kai akateeminen loppututkinto käytännön osaamisen edelle.
Nykyisistä puoluesihteereistä taitaa kenttänsä tuntea parhaiten Kepun Korhonen. Tosin pallo hukattiin viime kunnallisvaaleissa häneltäkin. Taitaa kuitenkin olla niinkin, ettei puheenjohtajaa Korhoselta vaihdeta - ellei hän ole itse vaihdossa mukana.
Kirjoittanut -yesse-
Slogan
Muistatteko SMP:n vaalisloganin?
Sehän oli:
Lihaa, limppua,
piimää, pimppua - SMP!
Kirjoittanut järvelä
joo
on se poolin mielestä hienoa kun näin toimitaan.
mikäs siinä. omakotitalot, lasten koulut ja urheiluseurat ja koko elämä on kirkkonummella ja nyt sitten työpaikka karkaa jonnekin satojen kilometrien päähän.
no vaihtoehtoja jäi tasan yksi, haistattaa pomoille pitkät, irtisanoutua ja etsiä toinen työpaikka.
ja se työpaikka johon nyt sitten siirryn on pois joltain nuorelta joka on ammattiinsa juuri valmistunut.
mutta sellainenhan tämä maailma on. kukaan ei ajattele muita, kaikkein vähiten nämä poolit jotka tuijottavat maailmaa oman mahansa takaa mutteivat näe omaa napaansa pidemmälle.
jaa että näin se pitääkin mennä?
haista paska
Kirjoittanut Pool
niin järvelä....
järkeileppäs montako ihmistä on työn perässä lähtenyt etelä-suomeen tai ruotsiin viime vuosikymmeninä. Ei taida enää eka miljoona riittää. Kyllä heidänkin on kaikki tarvinnut peräänsä jättää. Sillä erotuksella ettei niillä paikkakunnilla ole kummostakaan hintaa omakotitalosta saanut sen jälkeen kun paikkakunnan suurin työllistäjä lyö kakkosneloset firman ikkunoihin. Vrt. Kaskinen lähiaikoina.
Nyt kun yksi laitos on lähdössä savonmaalle etelästä, niin siitä nousee kauhea parku.Ja kun ajattelee että minkä hinnan nämä lähtevät saavat taloistaan, ei pitäisi olla syytä itkuun. Niin monta vuotta aikaa, että taas kerkee pirttien hinnat nousee tasolleen.Ja ylikin. Onhan pk-seudulla asuntojen hinnat noussut periaatteessa viimeiset sadat vuodet. Tuskin se siittä muuttuu, vaikka pieniä hyppäyksiä tuleekin välissä.
Että eiköhän tässä nyt olisi syytä katsoa järvelänkin peiliin.Ja jos ei halua muuttaa keskemmälle suomea, niin etelässä on työpaikkojakin tarjolla ihan eri malliin kuin rintamailla.
On vahva tunne, ettei ihmiset pk-seudulla korvaansa lotkauta esim. Kemijärven ongelmille. Ei siellä kiinnosta miten työpaikat pohjoisessa säilyy. Ei hetkauta yöjunien lopettamiset, kunhan vaan omilla reiteillä kulkee.
Miksei ihmiset nouse parrikaadeille nyt hesassa sen vuoksi että eteläsuomen kananmunien ja sianlihan tuottajat on pulassa? Miksei näy mitään isoja joukkomielenosoituksia? 300 000-400 000 ihmistä voisi jo kääntää aikalailla päättäjienkin ratkaisuja.
Se siitä omaan napaan tuijottamisesta.
Kirjoittanut tragedian
niin
Mielestäni tässä nyt on pidettävä pari asiaa selkeästi erillä toisistaan.
Eli se, että Lapista siirretään työpaikkoja Helsinkiin kannattavuuden takia / ne kuihtuvat kokonaan ja se, että Helsingistä siirretään työpaikkoja maalle ja samalla lisätään kustannuksia.
Toisaalta jos ajatellaan, että esim. valtion työpaikkoja pakkosiirretään maalle, niin ymmärrän kyllä, että maalla asuvat voivat hymyillä tyytyväisenä. Sillä pääkaupunkiseudun veronmaksajathan nekin turhat lisäkustannukset maksavat.
Kirjoittanut Pool
Hymyssä suin...
voi seurata kun Kokoomuksen kettutyttöä a-talkissa höykytetään:)
Eikä ihme. Tämän mummoikää lähentelevän blondin kommentithan oli lääkelaitosjuttuun jotain: ihan hölmöä, idioottimaista.
Ei kovin fiksuja kansanedustajaksi päässeeltä. Näkyy olevan että löytyy niitä tolauttelijoita muualtakin kuin ruusuilta ja vihreiltä.
Kirjoittanut Älä Mölö
Huh
Onneksi Hyssälää ei päästetty ruutuun. Niitä narinoita ei olisi kukaan jaksanut kuunnella.
Tämä esitys on taas yksi aivopieru entisten joukkoon. Kolmas lukukausi yliopistoihin ja viinapakkausten kylkeen varoitusmerkinnät oli niitä aikaisempia "älynväläyksiä". Onneksi ne eivät menneet läpi.
Hyssälä on looginen jatko sarjassa kykenemättömiä sosiaali- ja terveysministereitä. Edeltäjinään huikeat Tuula Haatainen ja Sinikka Mönkäre :D
Kirjoittanut Ahatova
yleensähän
Mikähän siinä oli syynä ettei lissu tullut lähetykseen, yleensähän se on hyvää mainosta ;)))
Nyt lähinnä säälittää tämä emämoka. Ei lähe ammattimiehet kuopijoon ei, töitä riittää lähempänäkin.
Poolhan ei ole sitä ymmärtänyt että ammattimiehet päättää itse missä asuvat ja tekevät töitä. Ei heitä siirrellä ku shakkinappuloita. Eikä ammattilaiset jää välttämättä kototaloon asumaan loppuiäkseen, jotkut haluavat nähdä muutakin ainoassa elämässään..
hehe, hyvä kuinka kemijärveläiset ei pääse kotoaan mihinkään, mutta stadilaiset oltaisiin laittamassa pakolla johonkin kuopioon. ei onnistu, mitä lie maajussikeput kuvitellu??
noo, kannatus on turvallisesti alle kahdessakympissä ja siellä lepää!
Onhan tämä täysin järjetöntä. Lääkelaitos kusee kintulle ku hommiin tulee jotain törttöjä.
Kirjoittanut Asklepios
Siirron
järkevyydestä viis, mutta suurin syy tuollekin ohjelmalle oli että ne nostivat älämölön ketkä eivät halua muuttaa.
Silloin ollaan valmiit kyllä kyseenalaistamann kaikki selvitykset ja vedotaan ties mihin uhkakuviin ikäänkuin ei niihin voisi varautua.
Kirjoittanut Pool
Hyvin todettu Asklepios...
kyllä jokainen joka maailman menoa on pikkasen pidempään seurannut, on todennut sen että kun jossain rintamailla jotain lakkautetaan tai pääkonttori siirretään etelään, pidetään luontevana että immeiset perässä tulee.
Mutta auta armias kun näitä valtion virastoja ollaan siirtämässä hieman keskemmälle suomea...Kuopiokin on paljon keskemmällä kuin nämä ääripäät...hesa,hanko ja nuorgam...niin johan mekkala syntyy! Ei kukaan pysty tässä vaiheessa sanomaan kuinka hyvää väkeä siellä tulee olemaan. Kyllähän savolaiset aina työnteossa etelän ihmisen hakkaa 6-0. Kolmostietäkin tekeen piti hommata väki pohjois-karjalasta asti, kun ei homma käynyt paikkakuntalaisilta.
Ei sinne mitään törttöjä töihin oteta. Eikä tule vaihtuvuuskaan oleen samaa luokkaa mitä viime ajat on olleet.
Eiköhän se eduskuntakin ajan myötä likemmäs kansaa saada...ja keskemmälle suomea. Jyväskylä olisi sijaintinsa vuoksi oiva paikka pääkaupunkiksi.
Kirjoittanut Älä Mölö
Voi itku
Kyllä joskus ihmetyttää ihmisten yksikertaisuus. Tai sitten nämä täytyy olla provoja. Eihän kukaan voi olla noin pihalla kaikesta :)
Miettikääpä nyt hetki miksi pääkonttorit, eduskunta, suurlähetystöt ym. on Helsingin alueella eikä missään keskellä Suomea Kuopiossa. Tai miksei Suomen pääkaupungiksi ole aikoinaan laitettu Jyväskylää. Ehkä se siitä vähitellen aukeaa...
Ei ihme että kepulaisten kannatus laskee kuin oman Mansikin häntä. Eihän fiksu suomalainen äänestä jauhopäätä, joka ei tajua edes perusasioita.
Kirjoittanut tuplakyssäri
rasistiko?
poolista tulee mieleen tummaihoinen henkilö joka pitää kaikkia valkoisia rasisteina.
pool luulee että kaikki kaupunkilaiset vihaavat tai pitävät maalaisia pelkkinä juntteina. tästä syystä pool inhoaa kaikkia kaupunkilaisia ja kaikkea sitä mitä suurkaupungit edustaa
kaupunki paha maaseutu hyvä.
mutta tähän kyllä helposti törmää pienissä pitäjissä jossa kaikki stadilaiset ovat v.tun lesoja hesalaisia vaikka ei olisi vielä keritty edes päivää sanoa.
ja heti perään nöyrimmät anteeksi pyynnöt poolilta jos olen väärässä, mutta tuolta nuo jutut vaan vaikuttaa.
Kirjoittanut T ujunen
Alamäki jatkuu
Tämä järjettömän siirron aiheuttaa naispappeuden hyväksyminen sekä kepun ja kokoomuksen lehmänkaupat.
Mikähän on kokkareiden vaatima hinta? Täytyy olla kova näin pölöstä siirrosta.
Kirjoittanut Tarmo
Tajuatko Pool
itsekään mitä kirjoitat.
"Ei kukaan pysty tässä
vaiheessa sanomaan kuinka hyvää väkeä siellä tulee
olemaan.
"Ei sinne mitään törttöjä töihin oteta. Eikä tule
vaihtuvuuskaan oleen samaa luokkaa mitä viime ajat on
olleet."
Ei pysty kukaan sanomaan, paitsi sinä heti seuraavassa kappaleessa ja määritelmä ei-mikään-törttö sekin aivan nappiin.
Tiedäthän toki tulevan vaihtuvuudenkin yhtä hyvin kuin nuo jalkapalloasiat.
Kirjoittanut Nipa
Juu, mitäpä jos
Mitäpä jos alueellistamispolitiikan seuraavana askeleena siirrettäisiin seuraavaksi eduskunta jonnekin Itä-Suomeen sillä perusteella, että sieltä olisi suorempi linja kumartua Mekkaan päin. Siinä olisi kestävän kehityksen visio tulevaisuuteen eikä aina kieriskeltäisi nykypolitiikan vanhoissa pahnoissa.
Kirjoittanut agnes
Muikkukukko aspiriinilla
Kannatan hajasijoittamista - kunhan se ei koske omaa työpaikkaani.
On helppo ulkopuolisena nähdä hajasijoittamisen hyvät puolet. Jos se kuitenkin tarkoittaa täysin toimivan ja suuren laitoksen, jossa on pitkälle koulutettu, ammatitaitoinen henkilökunta, siirtämistä satojen kilometrien päähän, näen asian aivan toisin.
Henkilökunnan mahdollisuudet muuttaa perheineen Kuopioon ovat useimmille mahdottomat, ehkä sinkkuja lukuunottamatta. Ajattele omaa perhettäsi vastaavassa tilanteessa. Tätä tilannetta ei voi verrata siihen, että työttömyysalueilta väki joutuu lähtemään leivän perässä etelään. Sieltä on loppunut työ. Tässä työ halutaan keinotekoisesti, poliittisella päätöksellä viedä pois. Ja millä hinnalla.
Tällä muutolla ei myöskään ole mitään tekemistä suomalaisen lääkealan, lääkkeiden suurkäytön yms. parantamiseen, tutkimiseen tai kehittämiseen. Kuopiolaisissa ei tässä suhteessa ole tälle asialle erityistä lisäarvoa.
On luvattu VIIDEN VUODEN siirtymä aika. Mitä se tulee maksamaan, kun siihen lasketaan aivan kaikki muutosta aiheutuvat kulut. Tulee muutolle hintaa! Tällä rahalla olisi Kuopioon voitu perustaa jotain ihan muuta tai tukea siellä jo toimivaa laitosta tms.
Aiemmissa ketjuissa on perusteltu, miksi pääkaupunki on useimmiten järkevä paikka erilaisille keskusvirastoille ja -laitoksille. Kun perustetaan uusia tai laajennetaan entisiä, tutkitaan silloin entistä tarkemmin, vosiko nämä sijaita muualla kuin Helsingissä.
Tämä ei ole hajasijoittamista. Tämä on väkivaltainen pakkosiirto. Köyhän miehen tanja karpelaa eli Lissua olen monessa asiassa pitänyt ihan järkevänä,nyt meni metsään että raikaa.
Kirjoittanut TOLIP
Samaa mieltä
Harvinaisen selkeästi kerrottu homma ja moni muukin on varmasti asiasta samaa mieltä.
Eikä vaatine kai muuta kuin sitä kaikenkuulun "maalais"järjen käyttöä.
Kirjoittanut Älä Mölö
Harmi vaan
että näiltä maalaisilta, tai siis kepulaisilta, on se maalaisjärki loppunut kokonaan :D
Kirjoittanut Orvokki
Ymmärrän kyllä
lääkelaitoksen työntekijöitä yksityishenkilöinä. Ei ole helppoa ryhtyä suunnittelemaan muuttoa pois pääkaupunkiseudulta, jos lasten ja puolison työ, koulu ja perheen ystävät ja harrastukset on jätettävä.
Kemijärveläiseen paperityöläiseen verrattuna heidän asemansa on kuitenkin oleellisesti parempi. Heiltä ei todellakaan lopu työ pääkaupunkiseudulla. Käsittääkseni lääkäreillä, proviisoreilla ja farmaseuteilla on erinomaiset ja jopa loistavat työmarkkinat kaikkialla Suomessa.
Lääkelaitoksen koko henkilökunnasta 37 % on ollut nykyisessä työpaikassaan alle 3 vuotta. Vaihtuvuus on ollut todella suurta.Nämä lyhytaikaisissa projektitöissä olevat/olleet työntekijät saattavat haluta hyvinkin muuttaa Kuopioon ja saada sitä kautta vakinaisen työn. Monet heistä ovat opiskelleet Kuopion yliopistossa, joten Kuopio on asuin- ja opiskeluympäristönä tuttu.
Asunnon Kuopiosta saa lähes puolta halvemmalla kuin pääkaupunkiseudulta.
Harrastusmahdollisuudet Kuopiossa ovat varmaan kaikilta osin lähellä pääkaupunkiseudun tasoa, talviurheilulajien osalta erittäin paljon paremmatkin.
Rissalan lentokentälle ajaa Kuopion keskustasta 20 minuutissa, mikä ei onnistune välttämättä Helsingin keskustasta Seutulaan. Muutoinkin Kuopion yliopisto on nimenomaan lääketieteen ja lääketutkimuksen alalla saanut paljon kansainvälistäkin tunnustusta.
Näin ollen kansainväliset yhteydet eivät Kuopioon muuton takia katkea.
Tämä alueellistamispäätös on tehty kaikkien hallituspuolueiden yhteisellä päätöksellä. Näinollen kaikkia risuja ja ruusuja ei pidä antaa keskustalle vaan koko hallitukselle ja edellisellekkin, jossa myöskin demarit hääräsivät :)
Siirtymäaikaa on annettu viisi vuotta. Sinä aikana on ennättänyt tapahtua paljon Suomessa ja maailmalla. Jos pahimmat ennustukseni toteutuvat, lääkelaitoksen muutto Kuopioon on vähäinen huoli muiden rinnalla.
Muuttouhan alla oleville sanoisin, että ottakaa nyt rauhassa tuumaustunti tämän asian suhteen. Jos ette todellakaan halua muuttaa tänne keskemmälle Suomea niin varmaan teille löytyy ihan mielenkiintoisia ja tyydyttäviä työpaikkoja sieltä etelästäkin. Täällä valmistuu koko ajan huppuammattilaisia teiltä vapautuville paikoille. Heidän ei tarvitse muuttaa työpaikan perässä etelään eikä teidän tänne. Ratkaisu on loppujen lopuksi kaikille osapuolille ihan hyvä.
Kirjoittanut Pool
Orvokille ten points...
Erittäin hyvin muotoiltu juttu, missä kaikki oleellinen tiivistettynä. Loistavasti sanottu!
Katselin tuota lähetystä pätkän livenä ja nyt osan jälkilähetyksenä.
Eniten siinä kaihersi tämän kokoomuksen naiskansanedustajan lausahdukset. Varsinkin lopussa.
Tämä naikkonen heitti ihan pokkana että jätettäisiin hesaan nämä tärkeemmät jutut ja työllistettäisiin maakunnissa puhelinhommilla ihmisiä, niin ei tarvisi kenenkään muuttaa työn perässä! Suunnilleen noin se meni tai ainakin tarkoitusperät tuli selväksi.
Tämä pimatsu tarkoitti sitä että Hesassa olisi enempi tietotaitoa ja Kuopiossa ja muualla maakunnassa hoideltaisiin sitten jotain puhelinvaihteita! Niinkuin nykyään tehdään vaikka virossa.
Ei ihme että alkaa maakuntien väki lämpenemään! Eipä paljon suoremmin voisi sanoa, että etelässä ollaan viisaampia kuin maakunnissa. Vaikka varmaan monessa asiassa on just toisinpäin. Tälläisten lausuntojen jälkeen ei tarvi ihmetellä jos ikuinen hesa-lande suhde jatkuu ja jokrut, ifk ja klubi saa aina erikoisvastaanoton maalle saapuessaan.
Kirjoittanut Älä Mölö
Järjetön päätös
kuten tuossa edellä jo ansiokkaasti todettiin.
Tuhlataan veronmaksajien rahoja toimivan laitoksen pakkosiirtämisellä. Kuten tässäkin ketjussa on todettu, on tosiaan eri asia kun työ loppuu kannattamattomana kuin että se pakkosiirtämällä lopetetaan. Ymmärtäisin siirron, jos maaseudulla olisi paremmat edellytykset laitoksen toimimiselle. Nythän niin ei ole. Kallis ja idiottimainen ratkaisu.
Tuskin täytyy olla hyväkään ennustaja jos arvailee, että tämä tempaus laskee Kepun kannatusta entisestään. Se on ainoa hyvä asia, mikä tästä tempusta koituu.
Kirjoittanut agnes
Tämä on meidänkin päänsärky
Näin tulevana tämän ruljanssin viulujen maksajana vielä sananen.
Orvokille: Ei asunnon saanti ja mukava ympäristö ja harrastusmahdollisuudet paljon paina vaakakupissa jos joudut jättämään mummot ja papat, ystävät ja kaverit, omat harrastuksesi, puoliso joutuu etsimään työpaikkaa, joka ei ole mitenkään taattu sekä jättämään vaikkapa talosi, jonka olet kodiksi huolella rakentanut. Miltä se itsestäsi tuntuisi lähteä nyt sieltä kotikonnuiltasi muualle?
Perusteluna on käytetty sitä, että muutkin ovat joskus joutuneet kärsimään työn loppumisesta. Aika kummallinen ajatus! Tämähän se helpottaa kemijärveläisten ahdinkoa. Tämä pakkosiirto on huonosti tehty poliittinen päätös, johon Siilinjärven omalla pojalla varmaan on suuri osuutensa.
Voi olla, että pääkaupunkiseudulta löytyy työpaikka niille, jotka eivät halua lähteä. Se ei kuitenkaan ole näinä aikoina ollenkaan varmaa. Työntekijöitäkin Kuopiosta ainakin aikaa myöten laitokseen löytyisi.
Ydinkysymys kuitenkin on: Miksi viedä valmis, toimiva laitos Kuopioon, kun sen pakkosiirto tulee niin kalliiksi? Kuinka paljon palaa rahaa viiden vuoden aikana jo pelkästään muuton aiheuttaman työn määrän takia ja monenko henkilön työn se sitoo vuosiksi pelkästään tähän muuttoon? Entä suoranaiset muuttokulut? Erilaiset tukitoimet? Koulutus? Perehdyttäminen? Toimitilojen hankinta ja muutokset? Perheiden tukitoimet? Nämä kulut on ensin maksettava verovaroin, ennenkuin Kuopiossa saataisiin mitään aikaan. Järjetöntä varojen haaskausta.
Alueelliset tukitoimet ja hajasijoittaminen ei voi olla tätä. Sen pitää olla järkevää taloudellisestikin.
Kirjoittanut TOLIP
Niinpä miksi?
Laskettaisiin koko homman tuottamat sivukulut ja samalla rahalla pistettäisiin (saman tien aloitettaisiin) sitten Kuopion alueelle pystyyn tai pidettäisiin pystyssä jotakin muuta kannattavaa teollisuus- tai tutkimus/kehitystyötä.
Tässä tilanteessa kaikki olisivat kai tyytyväisiä?
Kirjoittanut Orvokki
Agnekselle
ja muillekkin
en ehdi nyt kovin syvällisesti uppoutua tähän keskusteluun mutta otan esille yhden täysin perustavaa laatua olevan asian, joka ei ole käynyt nyt tässä asiassa vielä selväksi.
Täysin toimivaa ja valmista laitosta ei Suomen lainsäädännön mukaan siirretä mihinkään, ei edes alueellistamisen nimissä. Lääkelaitoksen siirto tuli ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun sen toiminta oli oleellisesti muuttumassa.
Tarkkaan ottaen Liisa Hyssälä ei päättänyt Lääkelaitoksen siirrosta vaan uuden Lääkealan keskuksen perustamisesta sijoituspaikkana Kuopio.Lääkelaitos siirtyy kyseisen Lääkealan keskuksen alaisuuteen viiden vuoden siirtymäaikaa noudattaen.
Toiminta Kuopiossa on tarkoitus aloittaa 1.9.2009 alkaen. Alkuvaiheessa Kuopiossa keskitytään lääkealan tutkimukseen ja kehittämiseen. Uuden Lääkealan keskuksen alaisuuteen kootaan tätä nykyä hajanaista lääkealan toimintaa ja organisoidaan toimintoja uudelleen. Lääkealan osaamista vahvistetaan mm palkkaamalla uutta henkilöstöä tämän vuoden aikana. Tämänkin vuoksi päätös oli syytä tehdä nopeasti, jotta edessä oleva muutto olisi jo uuden palkattavan henkilöstön tiedossa. Ja onhan epätietoisuus tulevasta toki raastavaa Lääkelaitoksen nykyisillekkin työntekijöille.
Kirjoittanut agnes
Kyllä näin
mutta käytännössä se tarkoittaa, että Lääkelaitoksen koko toiminta siirretään tällä päätöksellä Kuopioon. Mitä muuta siirretään ja mitä uutta tulee tapahtumaan Lääkealan keskuksessa, siitä ilmeisesti vasta keskustellaan ja suunnitellaan. Tässä on nyt kysymys tämän laitoksen siirrosta KÄYTÄNNÖSSÄ Kuopioon, eikä se muuta aiemmin sanomaani. Tästä on tehty päätös.Syvätietoa minulla tästä ei ole, mutta näin olen asian ymmärtänyt.
Kirjoittanut Pool
Jeps...
ja moni muu laitos tulee ajan myötä maakuntiin siirtymään.
Tämähän on ollut viime vuosien poliittinen linjaus, josta kaikki suuret puolueet ovat olleet yksimielisiä. Joten tätä kehitystä ei tule miksikään muuttamaan tulevien eduskuntavaalien tulos. Ei, vaikka täällä osa tuon kokoomuksen daamin kanssa samaa mieltä olisikin.
Ainoa järkevä keinohan on hajauttaa laitoksia ja virastoja ympäri suomenniemen, että se suhtkoht tasaisesti asuttuna pysyisi. Ei meillä ole siihen varaa että suuri osa maasta näivettyisi ja osin autioituisi.
Ihan jo sotilaallisen puolustuksen vuoksi maa pitää olla tasaisesti asuttu.
Kirjoittanut Älä Mölö
Ehei
"ja moni muu laitos tulee ajan myötä maakuntiin siirtymään."
En olisi tuosta niin varma. Kun tämän päätöksen lasku on näkyvissä, niin meteli tulee olemaan sitä luokkaa että muut siirrot jäävät tekemättä. Jos uusia laitoksia perustetaan, niin niissä maakunnat on samassa kilpailuasemassa pääkaupunkiseudun kanssa.
"Ainoa järkevä keinohan on hajauttaa laitoksia ja
virastoja ympäri suomenniemen, että se suhtkoht tasaisesti asuttuna pysyisi."
Ei muutaman laitoksen tai viraston pakkosiirto auta yhtään mitään sen tosiasian edessä, että työpaikat karkaa isompiin asutuskeskuksiin. Tämä on vain fakta, minkä kanssa on opeteltava elämään.
Sotillaallisesta puolustuksesta sen verran, että jos se halutaan laittaa kuntoon, on liityttävä pikimmiten Natoon.
Kirjoittanut Pool
Eiköhän nuo..
Nato haihattelut kannattaisi kerrasta unohtaa.
Suomalaisista vielä kohtuu suuri osa on valmis tarvittaessa lähteen itärajalle torrakan kanssa, mutta luulenpa olevan joukon pienen jos helikopterilla haetaan ja määränpää olisi vaikka joku Irakki.
Tämä Nato jäsenyys kun velvoittaisi lähtemään jenkkien tueksi minne päin maailmaa sotimaan.
Voisi motivaatiot olla koetuksella, kun makaisi jossan hiekkabunkkerissa ja muslimia karkaisi edessä ja takana.
Kirjoittanut Aa-Meid A-Do
Eikös
se olisi sulle sitten ihan omiaan.
"Voisi motivaatiot olla koetuksella, kun makaisi jossan
hiekkabunkkerissa ja muslimia karkaisi edessä ja takana."
Pääsisit vääräuskoisia vähentämään.
Kirjoittanut Nipa
No johan nyt
Tästä Poolin kepulaisittain avaamasta Lissu-keskustelustahan on kehkeytymässä ainakin osin palstan parhaita keskusteluja pitkään aikaan.
Agneksen ja Orvokin panoksin tähän saatiin sellaista puhtia, että vähän hävettää, kun ehdin maalailemaan eduskunnasta seuraavana aluepoliittisena siirtona Mekan maantieteellisen sijainnin mukaan.
Kovin pitkäjänteistä aluepolitiikkaahan ei Suomessa ole harjoitettu kai koskaan. Oli Kepu sitten hallituksessa tai ei, aina on maalta paettu ja tuskin kannettu vesi pysyy kaivossa jatkossakaan. Pidän silti tärkeänä, että Suomi on asuttu ja että olemme elintarvikkeidenkin suhteen omavaraisia silloin kun niiden tuonti syystä tai toisesta ehtyy. Työtäkin olisi hyvä olla maan joka niemessä, notkossa ja saarelmassa, mutta kuka kertoisi sen talouselämälle.
Talouselämä se on siitä pirullinen, että se hakeutuu sinne, missä taloutta on halvinta tehdä. Sinne siirtyvät työt ja työntekijät johonkin mittaan saakka, mutta kehitysmaihin ei siirry mielellään kukaan niitä töitä tekemään. Talouselämää ja politiikantekoa hallitsevat eri lait ja silloin, kun ne eivät kohtaa, menee osakkeenomistajilla ja ministereillä ehkä vielä hyvin, mutta työntekijöillä ja työnperässäjuoksijoilla huonosti. Nyt tätä tapahtuu koko maailman tasolla.
Mitä tulee tähän Lääkelaitos Kuopioon-tapaukseen, en sano mitään, kun se on uutisoitu toistaiseksi epäselvästi. Poliittista tarkoituksenmukaisuutta? Veronmaksajien rahoista piittaamatonta valtapolitiikkaa en tue. Politiikanhan pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista, meidän kaikkien yhteisten asioiden. Onko se tässä sitä, se ei tässä ketjussa ratkea.
Ymmärrän täältä Helsingin seudun näkökulmasta agneksen viestit ja myös Kuopion kupeella alalla olevan ammattilaisen kimppakaverini Orvokin puheenvuorot. Kummallakin heistä on huoli ihmisistä.
Hommat pitkää hoitaa kuitenkin ilman lyhytnäköistä poliittista kähmintää. Jos munaa Kemijärvellä, ei pidä yrittää möhläyksen paikkaamista Kuopiossa. Sulat hattuun maksavat aivan liikaa veronmaksajille, vaikka verotusta toisaalla luvataan keventääkin.
Kirjoittanut agnes
Iltalääkkeiden aika
Nipan kanssa ihan samoilla linjoilla.
Orvokin napakat vastaukset pakottivat etsimään vähän lisätietoa:) Alla olevasta linkistä löytyy tietoa siitä Lääkelaitoksen johtajan arvostelemasta raportista ja Lääkealan keskuksen tulevista asioista. Kaikki on siis hyvin auki vielä.
19.1. tehtiin päätös, että Lääkelaitoksen toiminta ja 200 työpaikkaa siirtyy Kuopioon. Se, että toimintaa harrastetaan kahdessa kaupungissa usean vuoden ajan, lisää vain aiemmin luettelemieni kustannusten listaa.
En epäile, etteikö Lääkealan keskuksen kaikki toiminnat(mitä ne sitten tulevat olemaankaan)tule aikoinaan toimaan Kuopiossa hyvin. Ihmettelen vain sitä, miten kalliilla hinnalla tämä aluepoliittinen pakkosiirto tehdään.
Offtopiccia tähän ketjuun, mutta todettakoon että haihattelua on myös kuvitella että Suomi omalla armeijallaan yksin pärjäisi tiukan paikan tullessa. Nyt ei olla enää missään 40-luvulla kun kiväärilläkin vielä teki jotain.
Nato-jäsenyyden myötä Suomi voisi siirtyä osittain ammattiarmeijaan.
Kirjoittanut Pool
Just joo...
se oliskin viimenen työ, jos Suomesta lopetettaisiin yleinen asevelvollisuus. Sen jälkeen vois kyllä sanoa...hyvää yötä hanna ja lapset.
Ammattiarmeija on varmaan ihan hyvä systeemi, mutta ei sen vuoksi ole varaa lopettaa tätä nykyistä käytäntöä.
Armeijahan on tänä päivänä ainoa instanssi jossa edes pikkusen opetetaan nuijille mitä on kuri. Monihan ei tätä käskytystä ole sitä ennen kohdannut missään vaiheessa elämää. Vanhemmat ei välitä/ymmärrä/viitti ja opettajilta on viety kaikki valta oppilaan suhteen.
Kyllähän nytkin pahimmat lusmut pääsee kuin koira veräjästä, mutta toivon mukaan tähän tulee ajan myötä muutos. Eiköhän sekin aika vielä koita.
Ymmärrettävää on että palveluksesta vapautetaan, jos fyysisesti ei ole täyskuntoinen tai päässä kiertää isoa lujaa. Mutta se on ihmeellistä, että alokkaita kotiutetaan viikon jälkeen kun niillä on liian huono kunto!
Sitä vartenhan intti on että just siellä se kunto nousee. Kyllä normaalilla parikymppisellä jannulla fysiikka paranee kun tarpeeksi monta kertaa juoksutetaan saunan ympäri ja etunojapunnerrusta teetetään. Joku hyvä porkkana vielä täkyksi. Esim. ettei lomille asiaa jos cooperissa ei mene kahta ja puolta kilsaa. Uskoisin että olisi motivaatiot kohdallaan.
Mutta pahasti on intinkin kuvioihin kukkamekot sotkeutuneet. Pikkasenkin ylimäärästä rumbaa, niin johan kirjoittaa iltikset....simputusta!
Kirjoittanut Älä Mölö
Niin
Kuten itsekin huomasit, ei Suomen nykyisellä armeijalla tee mitään. Korkeintaan kodinturvajoukoiksi.
Otetaan rinnalle jonkinlainen ammattisotilaiden joukko, liitytään Natoon ja muutetaan asevelvollisuus puolen vuoden maanpuolustuskurssiksi. Kurssin käytyään voi sitten halutessaan jatkaa uraa palkka-armeijassa.
Nykyäänhän saa vapautuksen armeijasta, jos niin vain haluaa. Eikä armeijasta ole nykyisellään kasvattajaksi. Nuokin verovarat voisi käyttää fiksummin.
Kirjoittanut tragedian
Pool
"Tämä Nato jäsenyys kun velvoittaisi lähtemään jenkkien tueksi minne päin maailmaa sotimaan."
Otetaan sen verran takapakkia, että tämähän ei pidä käytännössä alkuunkaan paikkaansa. Nato-maat eivät ole sotineet Yhdysvaltojen rinnalla, eivätkä edes yksimielisesti hyväksyneet Yhdysvaltojen terrorismia ja hyökkäyssotaa maailmalla.
Totta kai Yhdysvalloilla on nämä uskolliset sätkynukkensa (Iso-Britannia, Turkki, jne) joilla on omia intressejään USA:n myötäilyyn (Kuten Turkin Yhdysvaltojen tuella edelleen harjoittama Kurdien kansanmurha), mutta yleistäminen kaikkiin Nato-maihin on lähinnä naiivia.
Ainoa asia jonka Nato tuo mukanaan, on selkeä imagollinen liittoutuminen Yhdysvaltojen kanssa ja tätä eivät ne kansat, joita USA on terrorisoinut taloudellisten ja imperialististen motiiveidensa vuoksi, eivät katso hyvällä. Kysykää vaikka tanskalaisilta tai espanjalaisilta.
Ja totta kai Naton mukana tulee myös hädän hetkellä (lue : Venäjän käynnistämä sota) tukea, mutta sillähän ei ole enää sinänsä merkitystä, jos Venäjä on jo pommittanut Suomen rekkojensa parkkipaikaksi.
Kuten Älä Mölö jo sanoikin niin nykysodissa suurvaltoja (jollainen Venäjäkin on) ei kivääreillä tee yhtään mitään. Taivaalta kun sataa viikon sisään miljoona tonnia köyhdytetyllä uraanilla varustettua metallitavaraa, niin siinä ei rajalla seisominen rynkyn kanssa auta.
Kirjoittanut Pool
Tässä juuri..
tietämättömyys nostaa monen kohdalla päätään.
Luullaan että nykyään ei normaalia sotaa käytäisi ja suurvallat tuhoaisi pienempänsä atomiaseilla.
Se nyt ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Ei nekään sellaseen voi ryhtyä, tai sitten olisi pian iso rytinä päällä.
Kyllä tuota rajaa vaan pitää edelleen tarkasti puolustaa. Sieltä ne tulee jos on tullakseen. Toivotaan että tuleva pressakin on Urkin linjoilla, niin saadaan rauhasta nauttia. Nykyinen onneksi on niin saamaton, ettei vaaraa ollut.
Kirjoittanut Nipa
Jaa-jaa
Tämä Lissu-ketju onkin näköjään siirtynyt jo Nato-vaiheeseen. Seuraavaan vaiheeseen, joka on ilmeisesti naispappeus siirryttäneen nykyistä naispresidenttiämme tölväisevän lausuman "nykyinen on onneksi niin saamaton, ettei vaaraa ollut".
Jospa Pool jotenkin perustelisit ulkopoliittisella tietämykselläsi tuon lausuman oikeellisuuden. Vai onko tulkittava niin, että tietämättömyys nostaa päätään myös omalla kohdallasi. Paskaahan voit aina jauhaa, mutta kepulaisuuden arvostusta se ei nosta tälläkään palstalla.
Ole hyvä, perustele lausumasi, niin jatkan.
Kirjoittanut tragedian
Pool
"Luullaan että nykyään ei normaalia sotaa käytäisi ja suurvallat tuhoaisi pienempänsä atomiaseilla."
Ei kukaan mitään mistään atomi- tai ydinaseista ole puhunut.
Jos olet seurannut maailman tapahtumia viimeisen 20 vuoden aikana niin pommittamalla ne sodat nykyään ratkaistaan, kun suurvalta on kyseessä.
Kirjoittanut Älä Mölö
Sodankäynnistä
En tiedä, missä poterossa pool on viime vuosikymmenet asunut, mutta sodankäynti on radikaalisti muuttunut.
Irakin sodassa jenkit tuhosivat vastarinnan täsmäohjuksilla ja -pommituksilla. Samaa harrasti Venäjä Georgiaa vastaan. Ei siis atomiaseilla kuitenkaan.
Oma uskomus on että jos Venäjä haluaisi Suomeen tulla, niin ei siinä auttaisi yhtään mitään rajalla seisoskelu rynkkyjen kanssa. Ensin Venäjä lamauttaisi Suomen ilmapuolustuksen täsmäpommituksilla ja ohjuksilla. Kun ilmaherruus on hankittu, niin sen jälkeen maajoukot saisivat niskaansa helikoptereista ja lentokoneista ohjuksia ja muuta tavaraa. Siinä menisi tankit ja muut vermeet. Viimeistään tässä vaiheessa olisi Suomi lyöty.
Ei suurvallat käy mitään mies miestä vastaan sotaa. Vihollisen niskaan laitetaan niin paljon tavaraa, että maajoukkojen hyökkäys on lähes paraatimarssia.
Erittäin heikko tilanne olisi, jos Suomi ei olisi edes EU:n jäsen. Nyt sekin jo hiukan auttaa, jos tulee kärhämää maailmanpolitiikassa. Yksin ei tässä maailmassa parane olla näin pienen kansan kuin Suomi.
Kirjoittanut Pool
Ei tänne...
karjalan korpien läpi millään paraatimarssilla tulla vaikka kuinka olisi etukäteen pommitettu. Kerran naapuri sitä jo koetti ja selkäänsä otti. Toki Suomikin taipumaan joutui, että saatiin homma ohi ja päästiin rauhaa rakentamaan.
Nipalle...kyllähän pressan valta tänäpäivänä varsin minimaalista on ja sen huomaa. Niissä jutuissa missä voi vaikuttaa...nämä nimitykset...niin aina päänsä pitää. Vaikka kuinka menisi ohi asiantuntijoiden suositusten.
Ei kovin suurta arvostusta nauti, kun ei jenkkiläänkään kutsuja ole sadellut. Ike sentään pääsi jo kosketteluetäisyydelle:) Bonusta ei ollut tuokaan, ettei Nobel bileisiin kutsuttu.Noo...siinä kyllä oli kyse vaan henk. koht. kemioista.
Ehkä tänä päivänä tuo ulkoinen olemus on sitten niin tärkeä juttu. Harmi sinänsä, koska kyllä pään sisällä tapahtuva tärkein juttu on.
Kirjoittanut Nipa
Pool
Ei tuosta mongerruksestasi ulkopoliittinen tietämys ja ymmärrys vielä paista edes risukasaan.
Vaastaa siis tiedon tasolla, mistä Halosen vaarattomuudesta on kysymys. Aika vaarallinen hän oli aikanaan Esko Ahon ja Sauli Niinistön pyrkimyksille, mutta tämäkin menee asian ohi.
Halosta voit toki nälviä täällä mielesi mukaan. Täällähän ihmisten halveeraaminen onnistuu ja saa siitä helposti hauskan miehen maineenkin. Älä kuitenkaan kuvittele, että puolueesi mittaa sinua saman mittapuun mukaan.
Kirjoittanut T ujunen
...ja selkäänsä otti?
Olen aina ymmärtänyt, että Suomi hävisi viimeksikin. Silloin ei oltu edes yksin. Itse Aadolf oli kaverina.
Ei sillä, voihan se Pool torrakkoineen ja aatevelineen rajalle seistä. Varmaan venäläinen sitä niin säikähtää, ettei tule tänne.
Täällä kun on noita naispappeja ja vääräuskoisiakin.
Kirjoittanut Pool
Heh Nipa...
mistäs nyt noin lämpöä otat kun pikkasen istuvaa johtoa arvostelen. Et kai vaan Tarjan kannattajakuntaan kuulu. Siihen en toki jaksa uskoa:)
Sitähän tuossa lähinnä tarkoitan, ettei naispresidentti koskaan voi itselleen sitä uskottavuutta saada meidän maassamme kuin vastaava miessellainen. Tämän varmaan Halonenkin on ymmärtänyt ajoissa, ja pysynyt...sinänsä viisaasti...vaiti. Näin ei suosio ole päässyt pahasti putoamaan. Joka ei mitään sano, ei voi vääriä päätöksiäkään tehdä.
En kyllä oloani turvalliseksi tuntisi, jos puolustusvoimain ylipäällikön varassa olisin kriisin sattuessa. Onneksi siihen on olemassa pätevät kaverit. Niin hallituksessa kuin armeijakunnassakin.
Eiköhän Tarja kritiikkiä kestä kohtuuhyvin. Senverran liukas käärmeenkieli kun tuntuu olevan itselläänkin:)
Kirjoittanut Nipa
Pool
Niin, kyllähän minä Tarjan aika pitkältä ajalta tunnen, hän on minua kolme vuotta nuorempikin. Tavallaan työkavereitakin joskus oltiin ja myöhemmin oikeus- ja ulkoministeriaikoinakin nähtiin. Olin minä Tarjan seurueessa Vermossa ennen hänen ensimmäisten pressanvaaliensa toista kierrostakin. Aho oli kutsuttu sinne taktisesti ennen ekaa kierrosta, mutta putosi kyvyttömämpänä kuin eno veneestä.
Mitä tulee tuohon Ahtisaareen ja Nobeliin, pitihän Matin Tarja seurueesta pudottaa, kun Tarja pudotti hänet toiselta kaudelta pressaksi ja mitä tulee noihin Amerikan kutsuihin, Tarja ei Bushia ja tämän politiikkaa hännystellyt niinkuin täällä monet muut. Obamallahan on juuri nyt noita kiireitä Bushin möhläysten paikkaamisessa, mutta kai sinnekin vielä kutsu kuuluu.
Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä, kun suutahdin tuohon typerään lausumaasi. En ole aikanani maata kiertäessäni mitään noin typerää mm. Kemiran piirissä kepulaisiltakaan kuullut, vaikka järkipetejä eivät ole kaikki heistäkään. Ei tuommoista poliittisesti valveutunut selvinpäin laske suustaan eikä kynästään. Olisit edes reilusti myöntänyt puhuneesi paskaa. Nyt se on myöhäistä. Olet leimannut itsesi.
Aiheetta enempää tässä asiassa. Kieri pahnoissasi.
Kirjoittanut Nipa
Korjaus ikään
kolme kuukautta nuorempi
Kirjoittanut Ronnie
Se,että
kutsuja Usa:n ei tullut rouva presidentille,johtui yksinomaan siitä Halosen puheesta YK:ssa.Siinä hän tuomitsi Usa:n hyökkäyksen Irakiin.Kaikki Usa:n perustelut ovat osoittautuneet puhtaiksi valheiksi.
Kirjoittanut Pool
Nipalle...
syvimmät anteeksipyyntöni.
En tiennyt että kyseessä perhetuttusi.
Toin ehkä liiankin kärkevästi esille ympäristöni mielipiteet. Sitä joskus innostuu...
Kyllähän meillä täällä Suomessa kelpaa elää ja oleilla. Rauha maassa ja kaikilla hyvä olla. Ainakin pääosin.
Arvostan kokemustasi eri elämän saroilla niin paljon, että tunnen kyllä olevani anteeksipyynnön velkaa. Suuren sellaisen.
Kirjoittanut T ujunen
Oikein Pool
Kerrankin!
Kirjoittanut Demokraat
Kun on
perhetuttu, niin pitää pyytää anteeksi
niinkö, pool
ja jos ei olisi niin käärmeenkieli on oikea ilmaus ?
Tekopyhyyyden ruumiillistuma.