Kirjoittanut

Olenpa hiukan miettinyt

,että miksi iltaravien aloitusaikaa myöhennetään. Mielestäni aloitusaikaa pitäisi päinvastoin aikaistaa puoli tuntia. Ihmiset pääsevät töistä n. 16-17 ja elleivät käy kotona, niin heidän tarvitsee tuhlata aikaa jossain muualla kuin raveissa. Missäköhänne aikansa viettäneekään?

Vastaukset

Kirjoittanut

Niin

Stadissa työmatka kotiin ei kestä 5 minuuttia niinkuin syrjäseutujen klapikylissä!

Kirjoittanut

niin

Eihän stadilaiset ehdi edes Vermoon vaikka aloitusaikaa venytettiin puolella tunnilla. Vermon voisi siirtää huomattavasti pohjoisemmaksi.

Kirjoittanut

Mitä myöhempää alkaa

Vermossa varmaan toivotaan, että kaikki ehtisi alkuraveihin pelaamaan euronsa Haapiaisen kassaan, mutta...jengi lähtee pois 7 lähdön jälkeen ja loputkin troikan jälkeen.

Kirjoittanut

Duunii duunii.....

" Ihmiset pääsevät töistä n. 16-17 ja elleivät
käy kotona, niin heidän tarvitsee tuhlata aikaa jossain muualla kuin raveissa."

Ainakin meikäläisen kaveripiiristä kukaan ei pääse töistä kello 16 ja suurin osa mielummin 17:n jälkeen. Eli jos halutaan palvella tasavertaisesti pelaajia, aloitusajankohtiin ei kannata kajota. Kello 18 tai 18.30 on hyvä, ainakin pääkaupunkiseudulla.

Kirjoittanut

Tyhmä paljon työtä tekee

Mitä te töissä käytte. Onhan ihmiselo niin lyhyt ettei sitä kannata haaskata työntekoon. Jää myös aikaa raveille.

Kirjoittanut

hmm

"Kello 18 tai 18.30 on
hyvä, ainakin pääkaupunkiseudulla."

No miksi Vermo sitten on lähes tyhjillään keskiviikkoisin V5-raveissa ?

Luulisi nyt radalle porukkaa tulevan kun sen ympäristössä asuu miljoona ihmistä vaan ei...

ilmeisesti sellainen urheilulaji joka ei stadilaisia kiinnosta. Pääradoiksi siis ne jonka läheisyydessä hevosia + ihmisiä kiinnostaa tulla seuraamaan raveja myös paikan päälle :)

Kirjoittanut

Romukoppaan

Vermossa aina samat sarjat, samat hevoset, samat voittajat, samat hinnat, samat keskitysleiritasoiset tilat ym. ym.

Kaatopaikka voisi laajentaa Vermon alueelle, olisi sillekkin alueelle hyötykäyttöä.

Kirjoittanut

Joo

No joo...

On siellä Vermossa kuitenkin ylivoimaiset vaihdot kokonaisuutena ja radalla pelattuna. Kamala betonikolhoosi vain ei voi houkutella ketään