Kirjoittanut Hidastus näytti
Pysyvä linkki tähän keskusteluunSerbi voitti Phelpsin
Mitä fittuu?? Ihan selvä
Mitä fittuu?? Ihan selvä
Joskus epäilimme voimakkaasti, kävikö Neil Amstrong kuussa. Tänään epäilemme silmiämme. Serbin kädet liukuvat kohti altaan päätyä kun Phelps vielä kauhoo käsiään takaa eteen. Uintiasiantuntijat tulevat selittämään, että serbin liuku epäonnistui.
Itse ihmettelen enemmän miksi USA ME-mies (Crockett tai jotain) ei onnistunut kunnon ajoituksessaan samalla matkalla ja putosi jopa mitaleilta.
Sen tiedän että kisoissa on kyse isoista rahosita kun legendoja synnytetään. Siinä ei pienet serbit paljon paina. Remember Wag the Dog !
Oli Phelps voittaja. Phelpsin käsien syliväli on kaksi metriä. Sillähän on kropan malli kopioitu apinalta. Pitkät kädet ja alimittaset jalat.
Vastustaja oli liukumassa kädet ojennetuna kohti mittaussensoreita,mutta Phelps ojensi vauhdilla kätensä täydestä liu'usta ja tietojen mukaan 3-4 senttiä oli Serbin sormenpäät irti kun Phelpsin sormet kosketti sensoriin.
Ainut vika Voittajalla et oli Serbi..
Serbin sormet jo irtosivat kaakelista, kun pelpsi vasta iski omat sille.
Tsekatkaa.