Kirjoittanut Kallis ostos
Pysyvä linkki tähän keskusteluunMihin FC Lahti tota Littiä tarttee?
FC Lahti tuntuu parjäävän mainiosti ilman jäähdyttelijä-Littiäkin, no seuran kassa ainakin tyhjeni?
FC Lahti tuntuu parjäävän mainiosti ilman jäähdyttelijä-Littiäkin, no seuran kassa ainakin tyhjeni?
yleisölle,valmennukseen,fanipaitojen myyntiin,KUNINKAAKSI ja junioreiden esikuvaksi.Niin ja juomapullojen täyttöön jonkunhan sekin on tehtävä.
Kenelle Lahden piti maksaa Litistä. Valaise tyhmää, kun en tiedä. Palkka tuskin on kovin korkea. Tärkeintä Litille lienee tällä hetkellä peliminuutit. Luulisi hänellä olevan Suomessa vielä aika kova mainosarvo, joten sponsorineuvottelut sujunevat jatkossa Lahden kannalta suotuisasti. Edellyttäen, että Litti jatkaa seurassa pidempään.
Litti on ammattilainen ja tuntee arvonsa, tuskin ihan voileipäpalkalla pelaa ja riskeeraa joka pelissä kuluneita polviaan!
Katsomon täyttämiseen Lahti littiä tarvii.
30min kentällä tehot 2+2 ja hankki yhden ulosajon
lahti 8 - kups 1
Ei tietenkään ilmaiseksi, mutta viime vuosien palkkatasosta on tultu varmasti huimasti alas. Kysyntää hänen palveluksille ulkomailla ei varmaan kovin paljoa enää ole, joten Veikkausliiga on varteenotettava vaihtoehto, jos hän haluaa pelata vielä maajoukkueessa. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, eiköhän Lahden ole helpompi käydä sponsorineuvotteluja, kun joukkueessa on Litin kaltainen supertähti. Eli Lahden kannalta katsottuna Litin saaminen joukkueeseen on kaikin puolin positiivinen asia.
tehothan ois ollut 2+4 ilman linjamiehen sekoilua.
Onhan Litti puolivaloillakin kova sana huonotasoisessa Veikkauliigassa, tosin Kups ei ole mikään mittari!
suunnittelee elokuvaa nimeltä POIKA ja ESIKUVA.
Eikös siellä potki palloa mys tämä ilves poika?
Tuskinpa tarvitsee FC Lahden hirveästi Litmasella maksella, eiköhän herra ole viimeisen reilun 10 vuoden aikana ollut (pl. NHL-jääkiekkoilijat) TOP 5:ssä, kun lasketaan vuositasolla kovinta korvausta nauttineet suomalaisurheilijat.
Konsta Hietasen pelityyliä ja liikehdintää tarkastellessa ei tarvitse olla suuri jalkapallonero ymmärtääkseen, kuka on esikuva...ja hiustyylinkin suhteen esikuva löytynee vanhoista pelikavereista.
nostaako edes palkkaa?