Hyvää päivää mitä vihjeitä kansalle syötetään mediassa. Seuratkaapa huviksenne koska joku rivi jollain osuu ja sitten kun se osuu niin mitä sillä saa? Aivan tyhjänpäiväistä palstatilan hukkaamista. Esim. HU:n eilinen ideapiikki Erotic Lady oli jo alkujaankin erittäin hupaisa. Jos rivissä on yksi oikein ja sekin suosikki kahteentoista merkkiin niin kyllä hattua pitää nostaa. IS Veikkaaja sentään tulitti 130e:n lappuun kaksi oikein. Tuskin UK:lla kahta enempää myöskään oli. Eilinen oli vain esimerkki ja rivi vaikeahko, mutta tätä tapahtuu päivästä toiseen. Kansa lukee ja puree nielemättä jatkuvat epäonnistumiset. Itse sensijaan tunnen jokusen pärjäävän petsarin minun lisäksi joilla osuu kiitettävästi. Näistä kukaan ei ikinä menisi lehtiin huutelemaan näkemyksiään ellei sitten sumutusmielessä. Taitaakin olla niin että mitä huonompi peluri sitä suurempi mahdollisuus olla vihjaaja. Esim.toinen UK:n keskiviikkolähetyksen vetäjistä veti aikoinaan viiden markan ristipistoksia ja tukki jonot Forssan raveissa useaan otteeseen. Ja nyt sen jotkut ottavat vielä tosissaan. Enkä tarkoita että aina pitäisi osua, mutta eikös näiden kavereiden pitäisi olla juuri eliittiä eli muiden yläpuolella. Niinhän tami ja apekin ovat kisastudiossa.
Vastaukset
Kirjoittanut seuraaja1
ihan ei pidä paikkaansa
Tunnen muutaman rehellisen vihjaajan. Eivät työskentele 7 oikein lehdessä. Vaikka varmasti ovat rehellisiä hekin.Nämä osuu aika hyvin ja ei kuseta kansaa.Esim ,kun seuraa ph tiettyjä vihjaajia he ovat ihan ok.Voin sanoa , että on olemassa sellasiakin joille on kunnia asia vihjata mitä itse pelaa.
Kirjoittanut Ahatova
täysin selvä homma
Mutta toisaalta eivätpä toimittajat edes väitä missään osaavansa pelata, saati pelaavansa voitollista. Perustelut ja kommentit vain ovat vakuttavan oloisia ja sekin on päivänselvää onhan toimittajien ammattina toimittaja :)
Mielestäni Suomessa on hyviä ravitoimittajia, huonoja ei muistu mieleen oikein ensimmäistäkään. Pelaaminen vain on täysin asia erikseen. Tässä on vähän sama asia kuin kaupankäynnissä että tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Kansahan se urpoa on kun lähtee kelkkaan eikä ymmärrä ookkemaiseen tapaan mistään mitään. Toki Ookke on vielä tyhmempi kuin kansa keskimäärin, joten kansallekin jopa kehut.
Kirjoittanut Juhis
Tuheron turha arvostella muiden vihjeitä...
.. kun omat ovat kaikkein luokattomimpia.
"Taitaakin olla niin että mitä huonompi peluri sitä suurempi mahdollisuus olla vihjaaja"
Naulan kantaan, ainakin tuheron kohdalla.
HU:n vihje Erotic Lady oli ennen sun vihjettä Les Croisosia maalissa että se siitä(kin).
P.S Eräs kaikki viikon käsiohjelmat sisältävä julkaisu, ei kuitenkaan 7 oikein, oli tipsannut kyseisen lähdön suoraksi pariksi Animal-BWT Olly
Kirjoittanut tuhero
Niinpä
Mutta jos ovat hyviä toimittajia eivätkä osaa vihjata niin eikös vihjeosion voisi poistaa. HU on enempi hevosihmisten lehti mutta taas IS Veikkaja on täysin peliriippuvainen lehti, joten eikös siellä ainakin pitäisi perehtyä pelipuoleen eikä toimittajuuteen? Ja juhikselle tiedoksi että en minä ole kenenkään palkkalistoilla. Siksi heiltä voisi vaatiakin jotain. Ja kun toimittaja muka saa vihjata vaikka ei osaa niin ei itseäni paljoa lohduttaisi istua lentokoneessa jonka ohjaaja teoriassa osaa lentää ja oikeasti ei.
Kirjoittanut bobior
vihjeet
bobiorin vihjeet tuottivat eilen Vermossa 220% voittoa. (4 kaksaria ja troikka L8). Tosin nuo vihjeet on pelattivissa vain pienen piirin sisällä.
Jos ei itse osaa lukea tilastoja tai lähtölistoja ja pelaa sumeasti toisten näkemyksillä, niin en kehtaisi kyllä sitä täällä julki tuoda ja ssamalla puhua olevansa ravimies/nainen.
Kirjoittanut sivusta seuraaja
Juhikselle
tuli nyt huti!
Kirjoittanut tuhero
Hei bobior
Kuka niiden vihjeillä pelaa?? Minäkö?? Missä vaiheessa väitin niin että niitä kopion?? Never!Luetunymmärtämistä lisää, please!
Kirjoittanut Juhis
Palkkalistoilla tai ei
Ei sillä ole väliä onko kenenkään palkkalistoilla vai ei, sinä tuhero vaan esität täällä palstalla vihjeitä joiden perustelut ovat niin hataria, usein jopa täyttä puppua, että lienevät tarkoituksenmukaista harhaanjohtamista. Lisäksi puhut monikossa aivankuin olisi olemassa joku lähtöjä psyykkaava osaava ryhmä. Joku satunnainen palstan lukija saattaa jopa uskoa juttuihisi ellei niitä korjata. Kaikki raveja/hevosia vähänkin aktiivisesti seuraavat toki ovat tämän huomanneet.
"Lopun tulisesti spurttaava Pajaukko"
"Hyvän selkäjuoksun saava Dream Believer"
Tässä vain muutama lähiaikojen ylilyönti.
Kirjoittanut hervanta
tuhero kuumentaa
JA TUULIPUKU KANSA EI KUN KUUMENEE!JATKA TUHERO SAMAA RATAA!!!!!!!
Kirjoittanut tuhero
Uk:n kaksikko
Eilisessä lähetyksessä herrat J-PR ja JH olivat kuin puulla päähän lyötyjä kun Chip Cowboyland voitti. "Miten on mahdollista, ei ole esittänyt mitään" jne... Tästä näki heti että lähtöjä ei edes pahemmin seurata. Okei, viimeksi oli pehmeähkö lopussa mutta avaus kasiradalta keulaan kyllä verotti aika paljon. Sitävastoin Vermon Finlandia-raveissa jos vähänkin oli hereillä, näki kun CC syöksyi loppusuoran "nollanollaa" neljänneksi. Ja ilman typerää nostoa takasuoralla (Argon vei paikan) olisi ollut luultavasti toimem Paladin Novemberin jälkeen. Kukin voi tämän tarkistaa videokirjastosta vaikka heti! Tästä ei esim. Juhiskaan voi olla eri mieltä.
Kirjoittanut Juhis
Chip Cowboyland
Vihjasitko CC:tä ennen lähtöä?
Miten sä sillä nyt elvistelet?
Muistaakseni eiliset jäätävät vihjeesi olivat Pajaukko ja Les Croisos.... :-)
Kirjoittanut bobior
jäätävä 0,80 €
Jokimaalle ja hyvä palautus%
Tuhero, en minä pahalla...
Kyllä vihje osion UT parasta antia on ne videot ei ne vihjeet. Videotkin vain siksi ellei satu olemaan lähellä tietokonetta jolta katsoa itse. Samalla tavalla voi sanoa vihjepalvelujen joskus hypettävän jotakin hevosta ja näin ollen jonkun muun kerroin menee ylikertoimeksi. Niitä on mukava sitten pelailla ja katsoa kuin kävi. Tietysti täytyy muistaa omat rajallisuutensa ja oppia virheistä joita vetoja tehdessä tekee. Lopuksi sanon vielä että tarjosin lämmitystietoja tässä joskus taannoin ilmaiseksi soittoja tuli V75 raveissa tasan ei yhtään!
PELAILLAAN!
North-Carelia
ps. voipi olla ettei kukaan uskaltanut luottaa meikeläiseen vaan omapa on ennakkoluulo!
Kirjoittanut kirjailija
viimeaikojen
ehkä suurin median "tekemä voittaja" oli tietysti Killerin Eliitin helposti hävinnyt Blue Mac Lad.
Jos järjellä ajatellaan: hevonen juossut kolmevuotiaana viimeksi kilpaa ja takana vähän kaksijakoinen koelähtö. Lehdistö laittaa ykkössuosikiksi ja valmentaja ja kuskikin vähän sekoavat pasmoissaan, tuloksena vaatimaton kolmonen, edellä hevosia joita ei Hamboissa ole nähty.
Osoitus vaan Suomalaisen hevosmedian asiantuntemuksesta!!
Kirjoittanut Oikea Joopajoo
Lehtien vihjaajat
Eiköhän nuo lehtien vihjeet ole tarkoitettu vaan suuntaa-antavakssi, eikä mitenkään varmoiksi tulojärjestyksiksi. Tämän palstan aivokuolleet idiootit ulvoo "kusetuksesta" kun tulojärjestys ei mennytkään niin kuin lehdessä luki. Se on turha ruveta arvostelemaan muita kun ei itse tajua mistään mitään.
Kirjoittanut Samurai
Valkeakosken Haka
Pakko todeta, että näin tänään paikallisen R-kioskin seinällä ehkäpä huonoimman koskaan julkaistun "pelivihjeen": IS-VIHJAAJAN NÄKEMYS Honka-HAKA 2 sekä siihen kylkeen vielä tasoituksellisena kakkosta. Nice Work!
Kirjoittanut ylppö
IS arvaaja
Samalle tuli tänään naurettua..
Eihän tuo toinen ideoista eli Haka(-1) mennyt ohi kuin vaatimattomasti 9 maalilla! Toinen olikin sitten jo huomattavasti lähempänä...
Kirjoittanut niinpä
on olemas
"laji"jossa te kaikki ootte hyviä.toisten arvostelussa ja haukkumisessa.siinä osutte hyvin.
Kirjoittanut jjkkll
joopa joo
niinpä-nimimerkille:
"eiköhän itketä maailman vääryyttä yhdessä"
nyyh,nyyh,nyyh....
Kirjoittanut jänispatti
Vihjeen varma
Jos jostain löytyy \"vihjaaja\", joka osaa kertoa tulojärjestykset etukäteen niin sittenhän varsinaiset ravit voidaankin tarpeettomina lopettaa.
Koko homma siirretään lopullisesti bittiavaruuteen, jossa virtuaaliset hevosmiehet ilmoittavat virtuaaliset hevosensa virtuaalisiin raveihin ja joku auktorisoitu \"vihjaaja\" kertoo sitten tulojärjestyksen ?
Vihjeet ovat aina yhden ( toivottavasti asiaan paneutuneen ) ihmisen ennakointeja ja oletuksia ja niihin pitää osata suhtautua sen mukaisesti.
Raviurheilun viehätys on juuri siinä, että \"varmoja\" ei loppujen lopuksi ole olemassakaan;
jokainen mestari kukistuu aikanaan ja pisimmätkin \"tolppaputket\" katkeavat ja toisaalta \"puskista\" voittajarinkiin kurvaa kerta toisensa jälkeen hevosia ja ohjastajia joille \"kukaan\" ei ole etukäteen osannut menestystä ennakoida.