Kirjoittanut kuinka
Pysyvä linkki tähän keskusteluunLintulauta
pihalla paljon enemmän voi olla vai suomen pakit?
pihalla paljon enemmän voi olla vai suomen pakit?
sarjasysteemi on sellainen, että Suomi pelaa vielä ensi viikollakin. Puolustus on todella helteessä kun Usa ja Kanada tulevat vastaan.
Ihmettelen myös miten NHL.ssä hyvin menestynyt O.Jokinen on noin surkea ? Pihalla kuin lumiukko, virheitä, kiekonmenetyksiä ja surkeita syöttöjä.
Millä ilveellä nämä kasi mikkiä on mahdutettu Suomen joukkueeseen (7 Niemi, 19 Luoma). Ukkoja viedään koko ajan. Samoin ihmettelen millä kyvyillä O.J: (12) on kasannut niinkin suuren määrän pisteitä NHL:n runkosarjassa. Mieshän luistelee ja sekoilee kuin KOOVEEn C junioirit.
Suomi on ensi viikolla kusessa eli hyvä ohipelikohde.
miten riittää kanukeille, mutta eilen oli taas hieno peli. Alivoima oli sellaista että saa hakea. Kolmas erä oli taistelun voitto!
Suomi on kyllä ollut selkeesti parempi mitä odotin ja Sakun mukaantulon jälkeen sen kun paranee.
Ruotsi sensijaan tuntuu olevan onneton ja tämäkös meille maistuu makialle:)
voi olla vaikka miten paska, siitä ei ole mitään iloa, kun Kanada pudottaa Suomen välierässä, ellei Usa ole jo sitä aikaisemmin .
Mutta sullehan Pool toi vahingonilo onkin aina maistunut :)
Vaikka Jalonen asettelikin hienosti sanojaan todeten ettei tässä maailmassa kukaan tiedä ketkä ovat ne kuusi pakkia, jotka jatkossa pelaavat, niin totuus on se, että jokainen pelejä nähnyt tajuaa Luoman ja Niemen siirtyvän sivuun. Nyt vain toivotaan, että Jalonenkin vielä tajuaa tämän.
Kaupunkilaista on pakko kompata sen verran, että Luoma on tosiaan ikävä kyllä ollut yksi kisojen huonoimpia puolustajia ja se on jo kohtuullinen meriitti, Slovenioiden ja Ranskojen seassa.
Edelleen olen sitä mieltä, että jäljelle jäävä puolustaja-kuusikko (Lepistö, Väänänen, Salmela, Niskala, Jokela, Koistinen) on ihan riittävä näihin kisoihin, kunhan peluuttaminen onnistuu ja Shedden saa koko joukkueen pelaamaan.
Tähän mennessä saldona on hyvä avausottelu, tahmea ja täysin lataukseton ottelu Norjaa vastaan, sekä niukka taisteluvoitto kisapaikastaan karsimaan joutuvaa Slovakiaa vastaan. Puolivälierässä vastaan tulee USA, jota ajatellen voidaan todeta että onneksi Suomella on hyvin liikkuva puolustus.
Muuten näyttää hieman tukalalta tässä vaiheessa. Tosin kolme ottelua on aikaa saada peli uomiinsa.
Vahingonilo on minulle tuntematon käsite.
Mutta poikkeus vahvistaa säännön.
Ja se on se poikkeus mikä on 98 % suomalaisista.
Nimittäin vahingonilo kun ruotsalainen epäonnistuu jossain urheilukisassa. Meidät on opetettu jo pienestä asti siihen että tärkeintä on ettei hurri pärjää:)
Varmaan tämän homman juuret juontaa tuonne vuosikymmenten taa suomi-ruotsi maaotteluihin. Niissähän oli älyttömän kuumia tilanteita ennenkaikkea noilla keskimatkoilla. Päivärinta ym. sai kokea miltä maistuu kyynärpää. Protesteja sinkoili. Kaiken lisäksi ruotsalaiset suhtautui 60-luvulla maahan tulleisiin itänaapureihinsa kuin halpaan makkaraan. Tämähän nosti suomalaista sisua ja maaottelu oli ladattu täyteen tunnelmaa. Parhaimpaan aikaan Suomi-ruotsi yleisurheilumaaottelu ajoi jo EM-kisojenkin ohi!
Vahingonilo ei ole ollenkaan hyvä piirre mutta ruotsin kyseessä ollen se sallittakoon. On meitä niin paljon aikojen saatossa kryssattu. Ja homma jatkuu edelleen esim. pakkoruotsin syöttämisenä kouluissa.
pohjaton poolilla kun Ruotsi on kyseessä.Sekä tietenki alemmuuskompleksi.Ruotsi on hieno maa.Kekkosen aikaan Suomesta lähti miljoona ihmistä Ruotsiin töihin.Kekkonen ja kepu oli tappava yhdistelmä
vaan ennemmin sanoisin perinteiden vaaliminen.
Tämä "hurriviha" (heittomerkeissä koska en tykkää yhtään tuosta sanasta) on imetty meillä jo äidinmaidossa sukupolvien ajan.
Se on sitä samaa perinnettä mistä meidät tunnetaan ja mistä Suomi on tehty. Metsäläisinä meidät tunnetaan ja olkaamme siitä ylpeitä. Meillä ei kekkuloida ja hienostella vaan polkastaan reteesti pappis käyntiin ja nostetaan homelite takkarille ja eikun menoksi pölyävälle maantielle suon ja aapojen keskelle.
Levitetään sontaa pellolle, suoritaan paperisäkki komsun päälle ja syödään eväät 20 asteen pakkasessa takuulla ekologisessa ympäristössä.
Viritetään valkeat alkusyksyn yönä ja toivotaan ettei halla pane satotoiveita murskaksi.
Näistä Suomalainen on tehty. Näihin ruottalainen ei pysty. Eläköön se ero!
Ruotsissa.
Missä pelaa ??