Kirjoittanut

Saako Aslak keulan?

Neloselle joutui mikä on kohtalainen lähtöpaikka. Sisäpuolelta lähtee Express Merett ja Citation. Muistaakseni Citation lähtee aika haipakkaa. Niinkuin tietenkin Aslak myös. Voisiko päästä ulkopuolelta keulaan? Siitä voisi voittokin olla mahdollinen. Kai tämän kaikki keulasta tahtovat ajaa jos sinne pääsevät. Paitsi ehkä Pekka Express Meretillään voisi päästää jonkun eteensäkin.

Vastaukset

Kirjoittanut

- -

"Voisiko päästä ulkopuolelta keulaan?
Siitä voisi voittokin olla mahdollinen."

Mä en taas usko että Aslak ainakaan keulasta tätä voittaa, enemmin jos olisin Joki harkitsisin lähdössä kiinniottamista, sillä minimoitaisiin lähtölaukan vaara ja mun mielestä tosta saattais hyvinkin päästä toiselle radalle 2u/3u jos pekka tiputtaa Meretillä sisäradalle. Jos tässä lähdössä keulaan joutuu, tulee ulkoa taatusti painetta tältä ranskikselta + opalilta jolla ei peruutella vaan tullaan etiäpäin. Silloin on vaara että alussa mennään liian kovaa ja liian pitkään ja puutuminen tulee. Toisesta tai kolmannesta ulkoa Aslak saattaisi ylikovan matkavauhdin jälkeen yltää jopa totoon, sillä Aslak jaksaa myös pikkasen kiertää kuten Helsinkiajossa nähtiin.

Kirjoittanut

jaded

pitää keulat ykkösradalta.

Kirjoittanut

Saako Simo KP.n

Onko tietoa ajetaanko Simolla eteenpäin kun on saatu vauhti päälle ? Milestäni Aslakilla on mahdollisuudet olla toisessa ulkona, kohtuu tasaisella kiihdytyksellä jos vain toteutuu näkemykseni että kuolemanpaikalle on halukkaita. Kuka juoksee kuolemassa ???? Simo vai jokin Fransmanni ?

Kirjoittanut

Express Merett pitää Aslakin ulkupuolella

Jos Ruotsin herkut eivät sorru laukkoihin, niin jompikumpi niistä on tietysti keulassa ja toinen sen peesissä. Ongelmallisinta Aslakin kannalta lieneekin se, että Aslak ei luultavasti pysty kiihdyttämään Express Merettistäkään ohi, jos Pekka haluaa pitää sen ulkupuolellaan. Aslak voi siis isona hevosena jäädä kokonaan parijonon ulkopuolelle. Jos Aslak pääsee alussa johtavan rinnalle, niin eiköhän maailmanluokan hevosista Opal Viking ilmesty sen eteen. Sitä sopiikin toivoa, ettei OV pääse laukkojen myötä keulaan, koska sen ohittaminen olisi mille tahansa näistä hevosista tekemätön paikka. Tietysti 0,5-avaus riittäisi kääntämään kentän kokonaan.

Kirjoittanut

Aslaj

Kyllä Aslakilla on nahdollisuudet keulaan. Jaded lähtee kyllä periaatteessa tosi kova, mutta sitä on hieman epävarmuus vaivannut ja kun se tulee myös takaa niin tokkopa sillä kaikkea satsataan starttiin.

Express Meretistä ei todellakaan ole Aslakin haastajaksi ja Citationkaan tuskin riittää.

Siis Aslak keulaan aluksi ja mutkan jälkeen Opal Viking hakee keulat.

Kirjoittanut

alkukiihdytys

ruottalaiset avaavat riittävän kovaa sisäpuolella ja jos pekka lähtee myös pellit auki niin siinä on tosiaan se vaara että aslak jää roikkumaan parijonon ulkopuolelle.

no nythän petteri joki voi näyttää kuinka hyvä kuski hän on!! ei tosin ole mikään helppo valinta miten tuossa alussa kannattaa ajaa.

Kirjoittanut

ei vai?

"Express Meretistä ei todellakaan ole Aslakin haastajaksi"

johan tämä piti jo kerran aslakin ja paschan ulkopuolella. ja siinä lähdössä aslak ei ollut lähelläkään keuloja.
mielestäni pascha ja aslak ovat yhtä nopeita startissa, joten todennäköistä on että halutessaan pekka pitää aslakin ulkopuolellaan myös finlandiassa
mutta kuten sanottua eiköhän siellä jompikumpi svnskeistä keulassa roiku

Kirjoittanut

Ken keulat katsoo.

Olisko ehkä näin,Aslak ottaa alussa keulat,haastamaan tulee Jomppe. Ehkä Petteri joutuu antamaan keulat,ja joutuu ajaan kuolemasta,tai selästä,jos tilaa tulee lopussa se spurttaa voittoon.Tällainen arvoitus?

Kirjoittanut

yhtä nopeita

"mielestäni pascha ja aslak ovat yhtä nopeita startissa"

No niinhän ne viimeksi olivat ja Aslak piti sisäradan turvin piikin. Vastaavasti Express on kanssa pitänyt jos on lähtenyt sisempää, eli kaikki yhtä nopeita. Ja Pekalla on mieli varmasti sisäradalle ja yrittää sinne aluksi. Se miten ylimieliseksi Pekka sitten keulasta heittäytyisi onkin eri asia. Jos tahtookin välttämättä ulkomaalaisen eteensä voi molempien juoksu mennä pieleen.

Kirjoittanut

voi hyvä...

...v...u sentään. Finlandia ei ole mikää hopeadivari. Voittaja kellottaa 10 alkuisen ajan ja siihen ei jumalauta Simb Chaplinia lukuun ottamatta pysty yksikään toinen suomalainen!!

Kirjoittanut

turhaa

turhaan te täällä spekuloitte.

Jaded avaa keulaan.

Sen jälkeen Örjan SAATTAA antaa keulat pois jollekin muttei TIETENKÄÄN millekään ö-luokan express merretteille tai aslakeille joista ei ole koskaan kuullutkaan. Örjan tuntee myös Citationin joten senkään selkä tuskin kelpaa.

vaihtoehdot ovat siis:

a) jadedilla ajetaan keulasta
b) opal viking pääsee nopeasti kuolemaan ja örjan päättää antaa keulat sille.

muita mahdollisia skenarioita ei yksinkertaisesti ole olemassakaan. haluistte tai ette.

Kirjoittanut

yksi skenario

Jaded laukkaa pitkäksi ykkösradalta

Kirjoittanut

juurikin näin

Olisihan se hienoa, jos Aslak vähän menestyisi, mutta nämä keulaspekulaatiot lienee aika jättää omaan arvoonsa. Itsekin näen tasan kaksi vaihtoehtoja Aslakin (ja samalla Express Merettin) suhteen.

Todennäköisintä on kaikesta huolimatta se, että Jaded avaa keulaan ja ajaa siitä. Elitloppettiin tähtäävä Jaded taitaa tosiaan olla parhaimmillaan keulasta tai kuolemasta, joten tämä puoltaisi keulasta ajamista.

Mahdollista on myös, että Citation tai Opal Viking saa keulat Jadedilta painostettua, mikäli prässäämään lähtevät.

Aslakin ja Express Merettin tilanne on käytännössä molemmilla samanlainen. Yhdeltäkään lähdön hevosista ei keuloja saa kysymällä ja kukaan mukanaolijoista ei tule Aslakia tai Express Merettiä päästämään keulassa juoksemaan.

Eli jos jonkinasteinen ihme tapahtuisi ja Aslak alussa keulaan pääsisi, niin siihen asti, kunnes Joki ne pois luovuttaa, matkalla mennään miljoonaa.

Aslakin keulahulluttelu tietenkin nostaisi molempien ranskalaisten, sekä Camilla Highnessin ja Simb Chaplinin osakkeita tuntuvasti.

Mutta siis sekä Aslakille, että Express Merettille optimaalinen paikka olisi jossain sisäradan suojissa Jadedin takana.

Kirjoittanut

Ei saa mitenkään

Jaded pitää sisältä leikitellen keulat. Vastailee Citationille ja Opal Vikingille. Kilometri mennään ylikovaa. Loppusuoralla joku paremman ja säästeliäämmän juoksun saanut kirii voittoon, Camilla Highness?

Kirjoittanut

Kova maili tulossa

Jaded pitää keulan ehkä maaliin asti. Citation on Stigun mielestä nyt parempi kuin alkustarteissa tänä vuonna. Lienee sitten kohtuullinen koska meni jo 11.7 kuolemasta.
Kyllä tuo lauantainen maili on alussa ikävää katseltavaa todennäköisesti ainakin Aslakin kannattajille, eli meille. Kyllä sillä pitäisi nyt malttaa, nimittäin piikkiin ei ole mitään mahdollisuuksia ja kolmatta pitkin lopputulos on aika lohduton.
Ekalla 700m:llä ratkaistaan sen lähdön voittaja, alkurevitys ja juoksupaikat ratkaisevat koko kisan.
Kun lähdössä on kuskeina Kontionkin parhaana pitämä Kihlström, sekä Goop ja Bazire niin kokemattomalle Joelle ei kyllä helposti hyvää mestaa tarjota. Toivotaan parasta!!!

Kirjoittanut

Startti

Miten joku voi edes pahimmissa unelmissaan ehdottaa että aslak pääsisi ratojen 1-3 ohi alussa, ei sitten ikipäivänä pääse.

Kirjoittanut

Aslak on kyll nyt vähän väärässä sarjassa

Eikä voita tätä lähtöä, vaikka salama iskisi muihin hevosiin kilpailun aikana.

Kirjoittanut

jos sata salamaa iskee..

niin sitten voittaa.

Kirjoittanut

Kyllä

Näin on...Ei paljon noilla porin väliajoilla
tarvi lähtee pullistelee paitsi ekal kiekal.Ikävä kyllä, mutta kyllä vieraat vie
rahut.

Kirjoittanut

aslakki...

...ei riitä kolmas tai neljäs sitäratajuoksulla. Voi juostakin aikansa keulassa, pari kolme painaa ohi loppusuoralla ruotsalainen - ranskalainenen?

Kirjoittanut

harppoja

Pitiköhän Petterin passata aslakilla kaarteessa vauhtia, näytti kuin ravi olisi hieman sekottunut.