Kirjoittanut

Oulun Kärpistä SM -08

Eilen alkoivat vihdoin nämä kaikkien hehkuttamat "tosipelit" eli SM-liigan pudotuspelien puolivälierät polkaistiin käyntiin ja mielenkiintoa riitti jo avauskierroksella, kun vaisusti esiintynyt HIFK nappasi kotiedun Bluesilta.

Itse ikävä kyllä en tv:n ääreen päässyt tuota pääkaupunkiseudun taistoa katsomaan, mutta sen verran pakko ottaa kantaa tuohon pariin, että kyllähän tämä HIFK:n kolmosvahti Jani Nieminen on ottanut aivan ilmiömäisellä tyylillä haltuunsa helsinkiläisten luottamuksen ja joukkueen ykköstorjujan paikan. Jos oikein muistan niin runkosarjan viimeisillä kierroksilla Nieminen laitettiin maalin suulle Lukkoa vastaan, kun kokeneemmat vahdit olivat sairaslistalla ja kaveri piti kylmästi nollat Äijänsuolla.
Lundelin haparoidessa Nieminen kentälle säälipleijareissa TPS:ää vastaan: Nieminen pitää loppupelin ajan maalinsa puhtaana ja HIFK nousee voittoon. Seuraavassa matsissa Nieminen pelaa nollat ja HIFK etenee puolareihin. Itsevarmuus on varmasti noussut huippulukemiin ja sitä vain lisäsi eilinen vierasvoitto Bluesista ja taakse livahti vain yksi maali.
Erittäin mielenkiintoinen playoff-pari. Itse en jaksa uskoa HIFK:n jatkoonmenemiseen, vaikka Niemiseen tämä homma ei kaatuisikaan. Sen verran kurinalaisemmin Blues on pelannut, eikä sattumalta napannut runkosarjan kakkossijaa. HIFK on kuitenkin sellainen seura, että jos siellä päässä saadaan HURMOS päälle, niin voi joukkue yltää ihan mihin vain.


Oulun Kärpät aloittivat oman taipaleensa paremmin kuin loistavasti. 7-1 murskavoitto! Otteluselostuksen mukaan Kärpät jauhoi tasaisesti neljällä kentällä tamperelaiset kumoon ja Jalonen oli tyytyväinen omiensa esitykseen. Kärppien kokoonpanosta oli poissa sairaana oleva pistepörssinkin voittanut Janne Pesonen, mutta se ei hallitsevien mestareiden menoa haitannut. Pesonen saa täydessä rauhassa hoitaa itsensä kuntoon, muut hoitelevat homman kyllä sillä välin.
Ilves on Kärpille vain suupala ja kovasti saavat tupsukorvat rehkiä yhdenkin voiton eteen. Huomenna Kärpät lyttää Ipan jäänrakoon Tampereella!

Mutta miten tulevaisuudessa kun vastus kovenee ja pidot paranee? En itse ainakaan osaa pelätä ketään pleijareissa.
Runkosarjassa Kärppien tavaramerkiksi nousi viimeisen erän huikea nousu pahastakin tappiotilanteesta tasoihin ja jopa voittoon. Tämä voi kertoa kahdesta asiasta, joko Kärppien moottori käynnistyy tosi hitaasti tai sitten joukkue on niin ylivoimainen, että sen tarvitsee pelata täysillä vain tuo viimeinen kymppi ja sekin riittää. Jokainen voi itse miettiä kumpi vastaus kuulostaa järkevämmältä. Pudotuspeleissä ei kuitenkaan ole varaa antaa siimaa, eikä kärpät sille linjalle ekan pelin perusteella ole lähtemässäkään.

Jo kauden alussa ja runkosarjan edetessä vaikutti lähes varmalta, että Kärpät ja Jokerit uusivat viime vuoden takaiset finaalipaikkansa. Molempien materiaali on paperilla hirmuista luokkaa. Jokerit kuitenkin alkoi kompastelemaan ja menetti otteensa runkosarjan kakkossijasta, puristus riitti niukasti kolmanneksi. Jokereilla on edessä hikinen sarja Lahden Pelicansia vastaan, joilla on vihdoin mahdollisuus saavuttaa jotain suurta, eivätkä pelikaanit tule antamaan mitään ilmaiseksi.
Tappara ja JYP on viimeinen pudotuspelipari. Molemmat kuuluvat mielestäni kauden positiivisiin yllättäjiin, itse rankkasin JYPIn kauden alussa Tapparan edelle, kun kirvesrintojen nippu ei paperilla vaikuttanut järin kovalta. Mutta mitä vielä, heistä on kasvanut Joukkue isolla J:llä ja varsinkin hyökkäyspäässä Loistavasti isolla L:llä onnistuneet pakit(Benoit&Salmela) nostavat tamperelaisten osakkeita roimasti. Ylivoimapeli on myös tosi hyvää ja kun viivasta löytyy kaveri nimeltä Teemu Aalto höystettynä Benoitilla ja Salmelalla niin johan siinä mielestäni on kyse liigan vaarallisimmasta ylivoimasta.

Paljon jäi ajatuksia kirjoittamattakin, mutta heitän vielä loppuun omat arviot miten puolivälierissä käy:

Kärpät jatkoon voitoin 4-0
Blues jatkoon voitoin 4-2
Jokerit jatkoon voitoin 4-2
Tappara jatkoon voitoin 4-2

Toiveena olisi mahdollisimmat tiukat ja tunnepitoiset puolivälierät!

Vastaukset

Kirjoittanut

mielipide

kärpät ei ollut eilen mitenkään erikoinen. Aimo annos tuuriakin oli numeroissa. Silti se ei muuta faktaa, että ipa ei tule voittamaan yhtään ottelua. Jypin ja Tapparan uskon vääntävän 6-7 ottelua ja jypin menevän jatkoon. Jokerit voittaa kaikki neljä ottelua. Blues ja Hifk vääntävät kaikki seitsemän ottelua. Ifk jatkanee?

Kirjoittanut

Kärpät

tulee voittamaan huomenna Ipan kotihallissa vähintään 2 maalilla ja veikkaus antaa siitä kivan rapiat 2 kertoimeksi.Kelpaa peleihini.

Ipan konkari-osato hyytyy,liian monta peliä liian useaan päivään,veikkaan minä.

Voin olla kyllä väärässäkin,taas...

Kirjoittanut

Ei taida olla

varjojen pojalla oikein tietua. Tämä homma on sovittu, Kummolan Kale kerto kun oltiin Ohranjyvässä. Ny on narripaitojen vuaro, sano Kale ennen kauden alkua. Mutta tästä oot teppo hiljaa, vannotti perään. Mä sanoin että tottakai enka kirjota lehteen asiasta mitään. Pistä Kale kuitenkin konjakit, mä haen kahvit. Aina sä oot persauki, nauro Kale ja huusi sille isotissiselle tarjoilijalle katsellen kengännauhojaan, et likka hei nää on auki ja mä kompastun kohta.

Kirjoittanut

Harmi

Ulosantisi perusteella lehdet ja niiden lukijat ovat kärsineet vääryyttä, koska et kirjoittanut niihin mitään seikkailuistasi.

Kirjoittanut

Ipa hoitlee

Ilve tulee menemään arvioni mukaan jatkoon voitoin 4-2. Oli epäonninen avauskapinassa eikä koe enää vääryyttä. Raipe heittää lopuissa matseissa 2+7 ja se riittää.

Kirjoittanut

perjantai 14.3.

Ilves-Kärpät 2
-Ensimmäinen matsi päättyi Kärppien 7-1 kotivoittoon, vaikka ottelun kaksi erää ainakin oli tasaista vääntöä Pietilän mukaan. Pesonen ja Jaakola palaavat kokoonpanoon joten Kärppäryhmä on terveenä ja vahvimmillaan. Ilves tulee taistelemaan, mutta joukkueiden tasoero tulee esille jälleen viimeistään viimeisessä erässä.
Pitkävetoon pelaan Kärppien vähintään kahden maalin voittoa, josta jopa Veikkaus antaa yli kahden kertoimen!

Pelicans-Jokerit
Erittäin mielenkiintoinen peli, jossa Jokerit voi jo ottaa henkisen yliotteen lahtelaisista tai Pelicans voi osoittaa olevansa valmis narrien haasteeseen. Onneksi juuri tämä matsi tulee tv:stä. Puurula jatkaa Jokeri-maalilla ja Niemi saa vastuun pelsuissa. Viime ottelussa joukkueet takoivat yhteensä 12 maalia! Niemi vaihdettiin kesken ottelun pois, joten runkosarjassa vakuuttavasti esiintynyt mokke sai painajaismaisen alun tärkeässä pudotuspelisarjassa ja Pelicans ehkä menetti henkisen yliotteen, joka heillä oli maalivahtipelissä. Mielenkiinnolla matsia odottelen ja Jokereita niukkana suosikkina pidän, mutta Pelicansin voittoa toivon, jotta sarja pysyy tasaisena.

HIFK-Blues 2
Tasaista vääntöä luvassa, henkien kamppailu. Milloin Bluesin vahvuus nousee esille vai hoitaako petopaidat sarjan hurmoksen avulla?
Pitkävetoon maistuva merkki 2!

JYP-Tappara
Kotietu painaa paljon, tänään JYPin vuoro?

Kirjoittanut

jee

Kyl kärpät oli ylivoimainen!

Kirjoittanut

On tuo...

tuhero* ihme sälli näitä tietään!

Raipekin sytty heti ja alko iskeen tehoja.

Silti...pikkaset mahkut vielä antasin Kärpillekin:)

Kirjoittanut

pe

Ilves ja Raipe taistelee! :D Jos kaksi voittoa Kärpiltä tässä sarjassa onnistuvat nappaamaan niin kovan työn ovat pojat tehneet.

Todella viihdyttävää kiekkoa pelattiin tuossa tv-matsissa ja Pelicans osoitti olevansa valmis taistelemaan välieräpaikasta tosissaan.

Kaikissa pareissa tilanne 1-1!

Kirjoittanut

su 16.3.

Mielenkiintoinen sunnuntaipäivä tulossa SM-liigan kannalta. Pystyykö kukaan vierasjoukkueista varastamaan kotietua vastustajaltaan tänään? Omasta mielestäni ei.

Kirjoittanut

Kuuluiko Oulusta

jo selkärangan rusahdus? Ihan kuin olisin kuullut.

Kirjoittanut

Ipa vie tiistaina!

Ei voi enää pomppia kiekot Kärpille. Tänäänkin Ilves hallitsi käytännössä koko pelin mutta kun ei pompi niin ei pompi. Pietiläkin sanoi että pomppi oululaisille ekassa pelissä. Pomput pois tiistaina ja oikeus voittakoon!

Kirjoittanut

ah

Tiistaina vihdoin pääsee telkasta tarkastamaan, mikä tökkii Kärppien pelissä.

Kirjoittanut

Hoki

"Tänäänkin Ilves hallitsi käytännössä koko pelin mutta kun ei pompi niin ei pompi.

Niin, varsinkin toista erää jossa torjunnat taisi olla 8-21 Chiodo ensin mainittuna.

Mikä Kärpillä tökkii?

Asenne. Ei ole löytynyt riittävää nöyryyttä oman pään yksinkertaiseen peliin.

Viuhkola ei ole huippuiskussa (vielä).

Haakana. Kädetön ja jalaton pakki.

Puolustus. Yhtä huippupakkia olisi kaivattu, ei Haakanaa.

Tuossa ainakin jotain.

Kirjoittanut

Kärpäthän

on iät ja ajat ollu taitojoukkue eikä niinkään fyysinen. Mutta löytyy sieltä tarvittaessa kovuttakin mm. Antti Aarnio. Toivottavasti sikailemalla ei Kärppiä voiteta

Kirjoittanut

naps?

Kuuluuko tiistai-iltana kotijoukkueiden selkärangasta naps? Vierasjoukkueilla on tänään paikka laittaa vastustaja tosi ahtaalle ja selkä seinää vasten. Kuka siihen pystyykään...

Ilves-Kärpät 2
-Tuomas Tarkki palaa Kärppien veräjän vartijaksi. Ilves pelaa ilman paria ulkomaalaisvahvistusta, mutta ei tuo seikka silti ratkaisevasti heikennä tupsukorvien mahdollisuutta taistella voitosta. Uskon kuitenkin Kärppien ryhdistäytyvän tähän otteluun, sillä jos sama meno jatkuu niin mestaruuden uusiminen ei tule onnistumaan. Pelimielessä lähtisin jälleen kokeilemaan Kärppien vähintään kahden maalin voittoa. ja mikä parasta peli tulee telkasta.

HIFK-Blues
-Blues on odotetusti kerännyt itsensä tuon ekan pelin jälkeen ja viimeksi Espoossa HIFK ji jo aika pahoin jalkoihin. Voi olla ettei punapedot enää saa otetta vastustajastaan ja Blues etenee välieriin, mutta jos HIFK aikoo taistella niin tänään on pakkovoiton paikka. Petosydän täysillä kehiin ja otteluvoitot tasoihin! Näin toivon...

Pelicans-Jokerit 1
-Mielestäni tasaväkisin pari ja kotiedun avulla uskon lahtelaisten tasoittavan otteluvoitot. Puurula jatkaa narrien maalilla ja kaveri saattaa haparoida muutaman ratkaisevan tilanteen, vaikka ei ole toki huonosti pelannut. Pelicans liikkuu hyvin, niin kuin tuosta tv-pelistä oli helppo todeta. Pelimielessä lähtisin hakemaan Pelicansin yhden maalin voittoa jolle Veikkaus antaa kertoimen 6,00.

JYP-Tappara 2
Viime pelin nähneenä voin todeta, että pieni ihme tapahtuu jos JYP tästä otteluparista jatkoon etenee. Dufva ruikutti haastattelussa pelin olleen erittäin tasainen ja Tapparan voiton tulleen vain onnella, mutta itse näin kyllä Tapparan hallinnoivan tuota matsia ja tuon nuorisokentän ja Ojasen kentän suoritukset riittävät siivittämään Tapparan jatkoon. Tässä pelissä voi tapahtua tuo käännöskohta ja Tappara nappaa kolmannen kiinnityksen tasaisen väännön jälkeen. Liikaa on mielestäni Immosen varassa tuo JYPin pärjääminen. Pelimielessä lähtisin hakemaan Tapparan yhden maalin voittoa huippukertoimella tai sitten tasuria.

Pelit(tuplat):
Ilves(+1)-Kärpät 2/

Pelicans-Jokerit(+1) X
JYP(+1)-Tappara X
JYP-Tappara 2

Kirjoittanut

siis

anteeksi piti tulla:

JYP-Tappara X

Kirjoittanut

ilv-kär

Pikaisesti kritiikkiä parin erän jälkeen. Eka erä Ilveksen hallintaa, toisessa tasaista pelailua. Numerot aika lailla oikein tällä hetkellä.
Kärpät pelaa omissa todella laiskanoloisesti, hyökkäyksiin lähdöt ovat hitaita. Vaikealta näyttää aika ajoin tuo keskialueen ylittäminen. Ilveksellä onnistuu paremmin. Hyökkäyspäässä oululaisten liike normaalia luokkaa ja tilanteita syntyy, viimeisessä erässä sitten viimeistellään. Ilves kun puolestaan saa paineen Tarkin maalille, niin Kärppäkalusto JÄÄTYY suorastaan paikoilleen ja pakit SEISOVAT välillä hölmistyneenä 5-5 pelissä, ei näin... Mutta kattellaan vielä viimeinen erä, pienistä asioista on kiinni voitto ainakin tässä ottelussa.
Vielä tuosta 2-0 maalista, että pitäisikö tuollaisia oikeasti hyväksyä? Ymmärrän jos siniviivalta tulee veto ja kiekko vahingossa muuttaa suuntaa ja menee maaliin: maali hyväksytään. Mutta entä tällainen tilanne, että maali todellakin tehdään ihan kunnolla sillä luistimella, muuten olisi kiekko viuhunut ohi maalin. Toki vahingossa osui luistimeen, mutta mielestäni tuollaisia maaleja ei pitäisi hyväksyä.

Kirjoittanut

Junno yössä

Paljon on tehnyt, mutta alkaako mopo lähteä lapasesta?


Kirjoittanut

ke

Keskiviikko päivä ja aurinko paistaa :) Eilisestä nöyryyttävästä tappiosta on selvitty, eikä 100% usko Kärppiin ole kadonnut, vaikka takaiskuja on tullut. Oli tosiaan Kärpiltä eilen huonoa kiekkoa omalla alueella. Oululaiset vain jähmettyivät paikoilleen kun Ilves painoi päälle. Toivottavasti NÄLKÄ, RAIVO ja AGRESSIIVISUUS saadaan loihdittua takaisin tähän peliin, jotta nähtäisiin sitä normaalia kärppää.

Tämän päivän jälkeen tilanteet voisivat olla näin?

Kär-Ilv 3-2
Blu-Ifk 4-1
Jok-Pel 3-2
Tap-Jyp 3-2

Kirjoittanut

Illan peli

"NÄLKÄ, RAIVO ja AGRESSIIVISUUS"

Kunhan kasetti pysyisi kasassa ja luistin liikkuu, siinä voiton AB.

Junnolla alkanut siis eurot polttelemaan näpeissä ja hankinnat ovat olleet sitä ja tätä. TPS meni edellä, onko Kärpät samalla tiellä?

Omia huippuja ei ole näköpiirissä hirveästi. A-junnut suossa, mutta B:ssä ja C:ssä olisi ainesta.

Kirjoittanut

pakka sekaisin

Kärpät jo 80min ilman maalia Ilvestä vastaan,mikäs nyt on? Kärppienhän piti mennä suvereenisti 4-0 voitoin jatkoon,mitä tämä tämmöinen on ;)

Kirjoittanut

kyllä!

Sieltä tuli se vapauttava kotivoitto ja nyt voidaan hyvillä mielin lähteä Tampereelle pitkänäperjantaina, siitä voi tulla Ilvekselle todella pitkä. Janne Pesonen takoi muuten 3+2.

Idea-jaskalle sen verran, että kyllähän Junnon kelpaa jonkun verran laittaa rahaa haisemaan, kun sitä jostain syystä nyt sattuu olemaan. Ei se paljoa lämmitä siellä taskun pohjalla.

Onnea vielä muillekin voittajille, erityisesti Pelicansille.

PS. Lähitulevaisuudessa Junno joutuu kukkaroaan vähän enemmän aukaisemaan, kun TAAS kerran Kärppien parhaat pelaajat suuntaavat maailmalle. :(

Kirjoittanut

Niin

Rahaa ei tarvitse ehdoin tahdoin laittaa haisemaan vaikka sitä olisi miten paljon kertynyt.

Pitkäjänteinen menestyminen lähtee omien junnujen kautta. Jos näille ei anneta mahdollisuuttaa, niin ollaan vaarallisella tiellä. Jos kolmos-nelosketjuihin aletaan tuomaan kotimaan tusinaäijiä niin ei hyvä.

Rahaa on sen verran että sillä mennään useampi vuosi, mutta se ei ole kestävä tie.

Kirjoittanut

Siinä!

Hannes Hyvönen ratkaisee ja Ilves kesälomille, hei hei Raipe. :)

Yllättävän hyvin Ilves taisteli, vaikka Kärppien pelikin oli aika heikkolaatuista. Kaikki kunnia silti Ipalle, HE tekivät tästä hienon otteluparin!
Toivottavasti Pelicans vääntää Jokerit kumoon, muuten tulee Tappara meitä vastaan. Parempi tamperelaisjoukkue pystyy tuolla pelillään passittamaan Kärpät pronssipeliin.

Kirjoittanut

dodi

Kärpät - Tappara
Blues - Jokerit

Kirjoittanut

h

jos janne pesonen on mukana mm-kisoissa niin lupaan kannustaa ruotsia. on se vaan niin ämmä

Kirjoittanut

äkläpä

Voisitko perustella miksi mr. Pesonen on ämmä?

Kirjoittanut

noh

Niin ei niitä perusteluita löydy :)

Turhaa kateelliset Jannea haukkuu, näytöt puhuu puolestaan.

Kirjoittanut

äkläpä

voi muuttaa mun puolesta, vaikka heti Ruotsiin :)Pesonen tulee tekemään mm-kisoissa Suomelle monta maalia.

Kirjoittanut

Välierät

Huomenna välierät paukahtaa käyntiin ja tiukat otteluparit on odotettavissa.

Blues nöyryytti Helsingin IFK:ta ja seuraavaksi vastaan asettuu toinen Helsingin joukkue, eli Jokerit.
Blues jatkoon!

Hallitseva mestari Kärpät saa vastaansa vakuuttavasti esiintyneen Tampereen Tapparan. Pelit Jypiä vastaan, jotka tv:stä seurasin olivat hyviä ja tuolla pelillä Tappara pystyy haastamaan Kärpät tosissaan. Kärpillä oli hieman käynnistymis vaikeuksia Ilvestä vastaan, saadaanko kone nyt käyntiin? Puolueettomana uskaltaisin ehdottaa Tapparaa finaaliin, mutta kun rinnassa sykkii Routasydän niin...
Kärpät jatkoon!

Kirjoittanut

ensinnäkin

olen ifk henkeen ja vereen ja nyt voi aloittaa puolueettomat spekulaatiot.

Blues-Jokerit: Tiukka vääntö luvassa ja luulenkin että seitsämään otteluun mennään tässä sarjassa. Jos/Kun Jokerit saa pelinsä uomiin on se hel***tin vaikea voitettava kotonaan. Ylivoimapelistä Jaffa-areenalla minulla monia traumoja. Se on sellaista myllytystä että ei paremmasta väliä. Tosin Blueskin kotonaan elementissää ja vaikea voitettava siellä. Suht ympäripyöreä pari, mutta sanotaan näin että Jokerit jatkoon jos saa pelinsä toimimaan, muutoin Blues.

Kärpät-Tappara: Kärpät oli alaarvoinen Ilvestä vastaan ja jos taisteluilme ei muutu tulee noutaja Välierissä. Tappara on tasasen tappava, mutta materiaali etu Kärpillä. ratkennee viimeistää kuudennessa pelissä. Jos Kärpät saa asenteensa kohdilleen voittaa sarjan, mutta jos sama ilme jatkuu kuin Ilvestä vastaan voi tehdä finaalipaikka tiukkaa.

Kirjoittanut

Kohti finaalia

Kärpät sai kuin saikin koneensa käyntiin ja Tappara oli lopulta täysi vastaantulija. Blues joutui tiukille Jokereiden kanssa, mutta runnoi vaikeasta asemasta finaaliin, vaikka narrit saivat peärti kolme "ottelupalloa". Tässä tapauksessa voidaan todella sanoa että henki voitti materiaalin.

Tänään sitten alkaa finaalit ja espoolaiset saapuvat Raksilaan. Tuossa ratkaisevassa eli seitsemännessä Blu-Jok pelissä huomasi, miten väsyneitä molemmat joukkueet ovat. Toki Blues on saanut hengähtää, mutta on vaara, että viimeisessä erässä jalka painaa, kun oululaiset vain jaksavat ja jaksavat rummuttaa neljällä kentällä. Ihan hyviä kertoimia Kärppien voitosta tarjoillaan pitkävetomarkkinoilla.

Tappara nappaa pronssia!

Poika pysyy pohjoisessa.

Kirjoittanut

SM

Mestaruussaunat saunottu :)

Kiitos Kärpät!

Kirjoittanut

Onnittelut BFS...

Hienosti haisteltu homma!

Ps. oltiinkohan ainoita jotka tämän suht selkeen homman älysi alun pitäenkin?