Kirjoittanut

Porin tuomarit

aivan yössä! Hylkäsivät Oton hevosen kymppilähdössä heppoisin perustein. Konjakki laukkasi omia aikojaan ja Otto vaihtoi vasta sen jälkeen kaistaa ulommas. Korkeintaan sakot olisi voinut antaa. Haiskahtaa pahasti syrjinnältä! Jos olisi ollut kyseesssä kotiradan mies tai joku ajajaliigan kärkinimistä, ei olisi hylätty!

Vastaukset

Kirjoittanut

Samaa mieltä

Aaivan perusteeton hylky! Ei voi todeta muuta kuin, että tuomaristolla oli varmasti oma peli, jossa ei ollut Oton hevosta. Törkein tuomarivirhe moneen vuoteen oli tämä.

Kirjoittanut

Samaa mieltä

Olin juuri itse avaamassa samasta aiheesta ketjua. Täysin KÄSITTÄMÄTÖN hylky. Verrataan vaikka tapaukseen Honey Evelyn viime sunnuntaina Jyväskylässä.

Tässä tilanteessa voisi joku paremmin säännöistä perillä oleva valaista hylyn mahdollista syytä. Konjakin häirinnästähän hylky siis 100% varmasti ei voinut tulla, koska se laukkasi selvästi jo ennen "murtautumista" ja laukkaavaa hevosta ei käsittääkseni voi loppusuoralla häiritä?


Kirjoittanut

Vielä

Oikeastaan ensimmäistä kertaa koskaan todellakin ihmettelin tuomiota. Samoin ensimmäistä kertaa teki oikeasti mieli käydä tuomaritornissa kyselemässä että "mitä v*ttua!".

Ja eihän mulla tossa vaiheessa raveja rahaa ollut enää euroakaan joten omista peleistä ei asia lämmitä :)

Kirjoittanut

hv

Itsellä tuota hylättyä paria olisi löytynyt ja tätä toista ei. Aika perseraiskattu fiilis tällä hetkellä. Eksoottista tosiaan, että jo laukkailevaa hevosta on mahdollista vielä häiritä.

Kirjoittanut

Minulla ei

tuota paria olisi ollut. Oli kyllä 5 € voittajaa LEEVI LUIKERIlle joten omien pelien vuoksi en ketjua avannut. Omistajaporukka sen sijaan menetti hylkäyksen takia kakkosrahat jotka sille olisi tullut.Minusta haiskahti vain siltä, että hevonen hylättiin koska kuski on tumma. Ottoa itseään tämä ei varmaan yllättänyt, on jo ikämies joka on laittanut ja ajanut hevosia ikänsä. On varmaan kohdannut vastaavaa kohtelua aiemminkin raviurallaan.

Kirjoittanut

väärä hylky

En pelannut mutta katsoin monta kertaa sen lopun eikä olisi minkään säännön mukaan pitänyt hylätä.Jos noilla perusteilla aletaan hylätä niin joka lähdöstä saa hylätä hevosia!! Ei muuta kuin otto ottaa nauhan ja lähettää hippokseen uskon että asia korjataan siellä.

Kirjoittanut

Ihan totta meinaat?

Ai Hippoksessa? :D

Kirjoittanut

Nastis

Onhan Otto voinut tehdä kilpailutuomaristolle vastalauseen heti hylkäyksestä kultuaan. Silloin tuomarit voivat vielä tarkistaa kantansa. Jos tuomarit eivät korviaan lotkauta vastalauseesta, ei asiaa kannata viedä Hippokseen. Murtautumista koskevassa säännössä sanotaan näet mm.:

Murtautunutta ohjastajaa rangaistaan aina kilpailukiellolla. Kilpailutuomariston on hylättävä juoksu, jos valjakko on murtautumisella vaikuttanut tulojärjestykseen. - Hylkäämisestä ja EP-tuomiosta ei voi valittaa.

Valituspykälästä voi todeta, että tietenkin voi valittaa! Mutta Hippos ei ota valitusta käsiteltäväkseen. Saattaa jopa langettaa lisärangaistuksen!

Kirjoittanut

Anteeksi

tuli katkos. Edellisen otsikon piti olla Hippos ei noteeraa.

Kirjoittanut

hei pojat haloo!

Onhan se nyt joka äijälle selvää ettei se hylyn syy näkynyt esim. TotoTV:stä! Raippa varmaan kävi naapurin naamaan tai vähintään naapurin hevoseen!

Puolustan toki "oikeata" tulojärjestystä sillä naapurilla oli 8 euroa paria Leevi Lukerilla, MUTTA luotan kyllä tuomareihen paljon enemmän kuin tototv-kuvaan.

Aika turha on näitä asioita puida täällä, soittakaa torniin jos on nokan koputtamista, se on jokaisen kansalaisen oikeus.

Hylätty on, ja varmasti ansaitusti.

Kirjoittanut

Springi hei

Onko sulle tietoa että jotain kuvaamasi kaltaista olisi tapahtunut vai veditkö hatusta? Jos oikein kuulin niin hylyn syyksi ilmoitettiin murtautuminen. Jos kuski olisi tehnyt jotain tuollaista mitä epäilit, niin hylyn syyksi olisi ilmoitettu kanssakilpailijan häirintä, epäasiallinen ajotapa tms.

Kirjoittanut

Rovaniemen 75

En tietenkään muista mikä Salmelan laukkaherkkä tykki oli Aslakin kanssa samassa lähdössä ja se piti olla hylätty jo ennen loppukurvia, mutta eiköhän vaan joku nostanut tätä Kontion pollea ja eikun hylkyyn vaan nostaja.

Voin muistaa koko homman väärinkin, mutta mielestäni hylättyä hevosta tms. pitää voida nostella jne.

Kirjoittanut

Edelleen samaa mieltä

Jos tulee eteen esimerkiksi tilanne, jossa lähdön pitkästä laukasta hylätty hevonen ajelee porukan mukana ja kirivaiheessa peittää toisen valjakon mahdollisuuden kääntää kolmannelle radalle. Eikö tätä valjakkoa silloin saa muka nostattaa?

Springi: Varmasti hylättiinkin ansaitusti, mutta tätä syytä ei toto-lähetyksessä esitetty vaan joku ihan toinen syy :D

Kirjoittanut

sitä

Edelleenkin muistaakseni perusteltiin silloin ettei hylättyäkään saa nostella, koska siitäkin aiheutuu yhtälailla vaaratilanteita.

Tottakai saa nostella ja murtautua jos hylätty toikkaroi edessä ja itse ollaan kisassa sentään mukana.

Kirjoittanut

Vellihousuille:

Ottakaa nyt puupäät joskus tuomaritorniin yhteys ja kysykää ja huudelkaa siellä. Täällä itsensä fiksuksi tekeminen ei auta ketään, eikä varsinkaan muuta mitään.