Kirjoittanut

Porissa oli Turkua enemmän jengiä?

Viime perjantaina pikku Porissa oli enemmän katsojia kuin isommassa Turussa, mitä turkulaiset sit tekee iltaisin?

Vastaukset

Kirjoittanut

olisko

syynä melko köyhät ravit,tarkoitan lähinnä vajaita lähtöjä.
Eipä silti ihme,aika kova tarjonta suht pienellä alueella tänä viikonloppuna.

Kirjoittanut

Et vaan näe

kun ne Turkkulaiset on nykyään niin mustia.

Kirjoittanut

Katsojamäärä Porissa täysi vitsi

Joka kerta kun Porissa ravataan, katsojamääräksi ilmoitetaan 940-1000 henkeä. Väitän ja tiedän, ettei seiskaviitosia lukuunottamatta Porissa ei ole koskaan yli viittäsataa maksanutta katsojaa. Porin katsojamääriin RATA LASKEE kaikki varikon puolella olevat ohjastajat, apuvalmentajat, omistajatahot ja muu tallihenkilökunnan. Varsinaisia maksaneita katsojia on parisataa eläkeläistä ja saman verran nuorempaa ikäluokkaa. Porin raviradan ilmoittama katsojamäärä on siis täyttä BLUFFIA.

Kirjoittanut

Laskentatapa

Ei ole kaiketi myydyt liput missään paikassa; Kuninkuusraveista alkaen.

Näin saadaan pidettyä lajien katsojamäärien kakkospaikka hallussa vaikka väkisin.

Kirjoittanut

Eipä kerrottavaa

jäänyt näistä kekkereistä, siksi häivyinkin hyvissä ajoin jäätävä tuuli niskassa ainut mikä jäi mieleen, että Akseli kuritti muita sankareita oikein olan takaa. Vorssikin ajoi kuin enkeli.
Ensi vuonna taas Metsämäkeen.

Kirjoittanut

No!

Telkkarin mukaan Turussa ei paljon ketään radan reunalla kun taas Porissa oli aidanvarsi täynnä!

Kirjoittanut

Åbo akademi

Turkkulaiset o simmottiis, tämmöttiis, tommottiis, kummottiis...

Kirjoittanut

Turku?

Miks musta syntyperäsestä stadilaisesta on aina tuntunu et turkulaiset on jotenki omituisia, asia välillä vaivaa, onks siihen mitään lääkettä?

Kirjoittanut

Turku

Olisko hesalaisten turkulaisvihaan syynä se, että turkulaiset ei pidä Helsinkiä sen kummempana paikkan kuin vaikka Pihitiputaata, samalaisia peräkyliä kumpikin. Turussahan asuttiin kaupungissa jo silloin kun helsinkiläiset vielä asuivat luolissa ja risumajoissa.