Lainaten sieltä ja täältä

Vanha pelimies asteli jälleen verkkaisesti kohti kioskia. Kuten tuhansia kertoja ennenkin, pari päivää oli mennyt lähtölistoja ja vanhoja käsiohjelmia tavatessa.
Opettajakin siitä joskus aikoinaan koulussa mainitsi, että älä hyvä poika liikuta huuliasi kun luet itseksesi, mutta se tapa nyt oli vain jäänyt pelimiehellemme. Hassun näköistä, kieltämättä, mutta sitä teki moni muukin eikä ainakaan paikan päällä radoilla kenelläkään ollut aikaa keskittyä seuraamaan toisten pelureiden tai katsojien ilmeitä, siellä on aina muitakin mielenkiinnon kohteita itse kullekin.

Toisaalta, eipä kotona ollut vuosikausiin enää muita ollut katsomassa mitä vanha pelimies siellä touhusi. Lapset olivat jo aikuisia ja asustelivat eri puolilla Suomea, vanhin lapsista, tytär, aina Amerikoissa saakka, asunut siellä jo kolme vuosikymmentä.
Se Liisa oli aina sen oloinen, että sille ei riitä nämä pikkukaupungin ympyrät, näin sanoi talonmiehenkin vaimo jo silloin kun tyttö oli vasta alaluokilla koulussa.Hevosista tai pelaamisesta kukaan lapsista ei ollut kiinnostunut, onneksi, hymähti vanha pelimies, kun muisteli jälleen kerran sitä päivää kun eräänä aamuna vaimo ilmoitti että hän lähtee nyt, saat kulkea rauhassa niiden konien perässä ympäri maata ja tuhlata rahasi ihan mihin haluat.

Eipä siinä mitään, talo myyntiin ja muutto kerrostaloon pieneen yksiöön, mitäpä sitä yksi mies isompaa asuntoa tarvitsee. Palvelut kaikki lähellä ja muutenkin mukava ympäristö.
Töihinkään ei vanhan pelimiehen ollut tarvinnut lähteä enää aikoihin, eläkkeelle laittoivat aikoinaan kun vaivoja alkoi olla enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Viime aikoina oli taas ruvennut pahasti hengästyttämään ihan pienenkin liikkumisen aikana, tympäisi kun piti välillä istahtaa puiston penkille kesken ulkoilun.
Sama juttu nytkin. Alkoi jo hämärtää, mutta kello ei ollut vielä lähelläkään iltaseitsemää, ennättäisi hyvin istahtaa tuohon ja hengähtää pikkuisen, tytöt kioskilla sitten vitsailisivat leikkisästi että täällä jo luultiin ettei se pelimies tulekaan, aina samat jutut mutta mukavahan niitä oli kuunnella.
Puristus rinnassa tuntui hetken niin kovalta, että vanha pelimies ei saanut vedetyksi henkeä.
Hän painoi molemmin käsin rintaansa kunnes olo ykskaks helpotti. Hän nousi seisomaan ja aikoi lähti jatkamaan matkaa kun huomasi lähestyvän miehen, joka heilautti kättään jo kaukaa.

”Terve mieheen! En malttanut odottaa tuolla kioskilla vaan lähdin sinua vastaan! Usko tai älä, siinä meidän kimppalapussa on kierroksen ainoa täysosuma, nyt lähti rahahuolet vähäksi aikaa!”

Vanha pelimies ilahtui, päällepäin sitä ei juuri huomannut, pokerinaama oli kehittynyt vuosien varrella kun välillä tuli mukava lunastus, harmittavan usein vaan meni ohi se päivän suurin panostus.
Toinen kulkija, nainen, lähestyi toiselta suunnalta. ”Ei voi olla totta, vaimo”, ajatteli vanha pelimies.
”Kuule, toivottavasti en häiritse mutta kävin asunnollasi ja et ollut kotona niin lähdin katsomaan, oletko siellä kioskilla. Jos haluat, niin olet tervetullut luokseni joulunpyhiksi ja pitemmäksikin aikaa, jos passaa. Lapsetkin ovat kaikki perheineen tulossa, ajattele, ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin olisimme kaikki yhdessä jouluna!”
Vanha pelimies hymyili. Ehkä sitä pelihommaa voisi koettaa vähentää ja touhuta vaikka lastenlasten kanssa, ei sitä yhteistä aikaa varmaan ole enää montaa vuotta jäljellä.
Lumisade kiihtyi hiljalleen, eipä tullut sittenkään musta joulu, iloitsi vanha pelimies.

Seuraavana päivänä lumitöihin hälytetty puistotyöntekijä pysäytti lingon ja hyppäsi ulos traktorin hytistä. Vanhempi mies hänkin, nähnyt jo kaikenlaista joten penkillä istuva mies ei häntä pahemmin hätkäyttänyt. Penkillä istuvan miehen silmät olivat kiinni ja hänen huulillaan oli vieno hymynvire, lumihiutaleet eivät enää sulaneet hänen kasvoillaan. Puistotyöntekijä kaivoi puhelimen ja ryhtyi näppäilemään hätänumeroa. Kun hän odotti keskuksen vastaavan, hän katsoi penkillä istujaa vielä kerran ja ajatteli:”Kuinka onnellinen ilme hänellä onkaan!”.
Oli jouluaaton aatto.

Hyvää joulua kaikille toivottaa tohtori!