Kirjoittanut

väki vanhenee katsomoissa...

ja luonnolisen poistuman myötä entisestäänkin vähenee. aikooko fintoto kenties tehdä asialle jotain? muistaakseni kauhanen palkattiin tehtävänään saada pelikansaa myös katsomoihin. näyttää kuitenkin siltä, että hänestä on tehty sujuvasanaisena ja lupsakkana pelkkä fintoton kansikuvapoika paistattelemaan suurkilpailukatsomoissa ihmettelemässä kuinka taas on paljon väkeä liikkeellä. kymmeniä vuosia raveja seuranneena en voi olla huolestumatta katsomoiden vääristyneestä ikäjakaumasta. eipä ole juuri näkynyt parikymppisiä miehiä porukalla seuraamassa raveja, vaikka muiden urheiluitapahtumien katsomoissa taitavat olla suurin kuluttajaryhmä. kymmenen vuotta vielä ja voidaan ajella tyhjille katsomoille.

Vastaukset

Kirjoittanut

Näin on

Mutta myös pomot vanhenee ja siirtyvät eläkkeelle samaa tahtia, joten ei heillä mitään hätää ole. Jää seuraajien kontolle kun nyt ei tehdä mitään. Kauhasen palkkaus kyllä vuosisadan raviteko.

Kirjoittanut

Fintoton rooli

Eikö Fintoton roolin pitäisi olla ravipelimyynnin lisääminen kokonaisuutena - tuli lisäys sitten verkkopelistä tai pelien lisätarjonnasta? Olen ymmärtänyt työjaon sellaiseksi, että eri raviradat vastaavat omalla alueellaan "katsojahankinnasta". Vermon uusi markkinointiguru on siis avainasemassa pääkaupunkiseudulla, Lahdella on omansa, Teivossa omat mesarinsa jne jne.. Keskeisenä pitäisin Vermon katsojamäärien lisäämistä. On häpeällistä, että pääkaupunkiseudun talousalueella, jossa on 50 km säteellä eniten katsojapotentiaalia, ei pystytä paremmin houkuttelemaan katsojia ravitapahtumiin. Homma on pahasti pielessä. Nykyiset toimijat ovat pahasti epäonnistuneet.

Kirjoittanut

Kaikki

vanhenee, seon fakta.

Kirjoittanut

elämää

Kyllä Homosabiens vanhenee joka paikassa, siis muuallakin kuin katsomoissa ja se on hyvä meille kaikille.

Kirjoittanut

Kylmä totuus

Isot tapahtumat kuten kuninkuusravit, St. Michel ym. saavat katsojia paikan päälle. Miksi juuri nämä? Koska näissä tapahtumissa on urheilullinen puoli(St. Michel) ja perinteet(Kunkkarit)kunnossa mitkä kiinnostavat.

Niin sanotut normaaliravit eivät houkuttele yleisöä, koska pelaaminen netin/etäpelipaikkojen kautta on paljon helpompaa.

Itsekin kävin 70-luvulla 3-4 ravit viikossa paikan päällä, mutta eipä enää viitsi lähteä räntäsateessa satoja kilometrejä ajelemaan.

Raviyleisön väheneminen on yleismaailmallinen ilmiö ja näin se on suomessakin.

Kirjoittanut

Vermo + muuta turhaa löpinää

Vermo hakee näköjään markkinointitiimiinsä markkinointiassistenttia. Käytännössä tuskin tulee parantamaan Vermon näkyvyyttä, koska markkinointipäällikön vastuulla kuitenkin ulostulo on. Nuoria kannattaisi ehkä houkutella raveihin esim. opiskelija-alennukset,vaparit jne. Leppävaarassa on kuitenkin kauhea määrä potentiaalia. Isot ammattikorkeakoulut (Laurea, Ewtek) eikä Otaniemi ole myöskään kovinkaan kaukana (TKK). Lisäksi muualla koulussa käyviä nuoria asuu lähiseudulla tuhansia.

Suurin ongelma on lajin huono imago nuorten keskuudessa sekä lajin vaikea sisäistäminen. Kaupunkilaisia ei yksinkertaisesti kiinnosta pussihousujen puuhastelu, jossa eläimiä kiusataan rahan takia. Imagon parantaminen on pitkä prosessi ja siinä Fintoton ja Hippoksen rooli pitää olla yksittäistä rataa suurempi. Urheilullisesti menestyvä hevonen auttaisi tietysti asiaa (BWT Magic 2001 veti Vermoon yli 10 000 katsojaa), koska suomalaiset on urheilukansaa ja mikään ei kiihota kansaa kuten kansainvälinen menestys ja gloria. Vielä sopivan mielenkiintoiset ja räväkät taustajoukot niin kansaa suorastaan tulvisi radoille.

Huippuhevosen tuleminen on kuitenkin aina onnenkauppaa, joten Fintoto/Hippos akselilla pitäisi olla muitakin ässiä hihoissaan. Ässistä päästään aasinsiltana pelimaailmaan, joka kiinnostaa erityisesti nuoria miehiä, joita radoille kaivataan, jotta peli tulisi pyörimään jatkossakn. Fakta on, että ravipelit eivät pysty kilpailemaan palautus prosenteissa pokerin ja kv.vedonlyönnin kanssa, koska ravipeleistä pitää jäädä jaettavaa edunsaajille. Ravipelejä ei kannata markkinoida rahasampona pelaajille, koska sitä ne eivät ole. Ravipelit/ ravilähtö on ennenkaikkea elämys, johon kuuluu etukäteisspekulointi, lähdön aikana tapahtuva spyykkaus sekä ankarat jälkipelit. Ravilähdössä tapahtuu paljon enemmän kuin keskimääräisessä jalkapallopelissä, tämä tekee siitä niin mielenkiintoisen vedonlyöntikohteena ja urheilutapahtumana.

Tärkeintä olisi saada siis ihmiset kokeilemaan ravipelejä, mieluiten paikan päällä, koska ravit ovat parasta paikan päällä, kuten slogan sanoo. Onnistunut ravitapahtuma saa 9 ihmistä 10:stä tulemaan myös uudestaan radalle hakemaan sitä samaa tunnetta mitä me heavyuserit haemme joka päivä. Radoilla on vastuu järjestää tapahtuma, jossa yleisö viihtyy. Hyvää ravitapahtumaa alkaa ystävällisistä järkkäreistä portilla ja sopivalla pääsymaksulla. Tunnelmaa luova ja sujuvasanainen selostaja sekä kuuluttaja kuuluu onnistuneeseen ravitapahtumaan, mielenkiintoiset lähdöt varsinkin hieman kokeneimmilla kävijöille ovat plussaa. Radan yleisilme ei saisi olla kuin Neuvostoliitossa 90-luvun alussa (tämä ei kovin monen radan kohdalla toteudu). Oheistuotteiden hinnat tulisi olla järkevissä mitoissa( ei esim. kahvikuppi 2€). Ohjatut tallikierrokset ovat ok++, koska sitä kautta aloittelijat pääsevät kurkistamaan esiripun taakse, missä päätähdet ovat ja valmistautuvat päivän koitokseen. Yleinen positiivisuus pitäisi paistaa koko tapahtumasta ja kaikki se lähtee raveissa työskentelevästä henkilökunnasta. Koska jos henkilökunta on kuin perseeseen ammuttu karhu se tarttuu 100% varmasti myös asiakkaaseen.

Vastuuta on myös meillä aktiiviharrastajilla. Jos jokainen harrastaja toisi yhden uuden pelaajan lajin pariin/vuosi, lajin tulevaisuudella ei olisi mitään hätää. Kaikkihan tietää, että jos kerran hevoskärpänen puraisee, siihen ei auta mikään muu kuin raveissa käynti.

Kirjoittanut

Joo

Palautus kaksari 90% ja V4 80% niin alkaisi peliä ja pelaajia tulla. Pokeri vaikkapa 5% rakella palauttaa hyville pelaajille niin paljon helpommin yli 100% rahaa kotisohvilta käsin joten miksi matkata raveihin Fintoton riistopalautuksella pelaamaan, kaksari jätettiin tässä uudistuksessa rauhaan kun suojatyöpaikoillaan pomot ovat sitä mieltä että 79% on kilpailukykyinen.

Kirjoittanut

Paavali

vastata väärään kysymykseen.

Kirjoittanut

20 vuotta ja ravit ...

loppuu ja perusteluna on ihan paikallisesta ravikuppilasta katottuna ikäjakauma.Itse n.35 vuotta raveja seuranneena olen monena iltana nuorin siellä.20 vuoden päästä potentiiaaliset ravipelaajat n.50 vuotiaat miehet ovat korviaan myöten asuntoveloissa toisin kuin tämän päivän 50 vuotiaat miehet.

Kirjoittanut

Kyllä

Se vaikeaa tulee olemaan ihmisiä radoille. Kuten jossain edellisessä viestissä mainittiin kuka?? viitsii ajaa sohjossa paskan lentäessä lasiin esim.200km yhteensä?? Kun netin ja television kautta se on huomattavasti mukavampaa!Itsekkin olen aikaisemmin käynyt huomattavasti enemmän raveissa paikan päällä, nyt harvemmin..Ihminen on vaan nykyään NIIN PIRUN laiska :) On kiireitä ym ym..Pitää ehtiä enemmän..Näin isänä voin kertoa, että lapsiperheiden huomioon ottamiseen voisi todellakin panostaa! Eihän se paljon tee mutta kaikki on aina plussaa++++Asioita on monia joita voisi nostaa pöydälle, mutta en tässä jaksa vuodattaa ajatuksia.."Viisammat" tekee linjauksia! HEHE! Että tällästä....

Kirjoittanut

Pelipuoli merkkaa myös

Raveissa paikanpäällä oleminen oli vielä 3-4 vuotta sitten oleellisen tärkeää peleissä menestymisen kannalta. Nyt kaikki informaatio lämmityksiä myöten kailotetaan kaikille totoverkkoon. Paikanpäällä olemisesta ei saa enää juuri mitään lisäarvoa..

Kirjoittanut

Paikalla vai ei?

Nykyaikana ei tarvitse itse asiassa olla paikalla missään. Kaikki näkyy paremmin tv:n välityksellä. Maalit jalkapallossa ja jääkiekossa kerrataan monia kertoja, asiantuntijoita haastatellaan, informaatiota tulee vaikka kuinka paljon - jos pelejä ajattelee. Mikäli raviradoille halutaan paikanpäälle enemmän ihmisiä, niin lähtökohta ei voi olla jokin tv:n kanssa kilpailu. Tarjolla pitää olla jotain muuta - josta ihmiset kiinnostuvat. Pelurit, jotka operoivat netissä, tuskin koskaan palaavat raviradoille. Kohderyhmänä pitää olla jotkut muut.
Ketkä? Ja miten? Siinä on haastetta näille erilaisille markkinointiguruille, joita Vermoonkin nyt palkataan lisää.
Vermon pitää todella uudistua - se on nykyisellään paikalleen jämähtänyt monumentti kekkoskauden pysähtyneisyyden ajalta. Ympäristö masentavan synkkä. Eivät city-ihmiset, joilla on rahaa sinne tule. Ei siellä ole heille mitään tarjottavaa. Jos ravit haluavat uutta rahaa, niin kannattaisi katsoa mistä sitä löytyy ja mitä nämä ihmiset haluavat. Ja rakentaa tämän ympärille tarjonta.

Kirjoittanut

Kävin viidet ravit viikossa

paikan päällä noin 20 vuotta.Nyt on kohta kymmenen vuotta mennyt yhdet ravit paikanpäällä/vuosi(ja ne ei ole kuninkuusravit).
Laitoin aikanaan (1980-luvulla) aloitelaatikoihin lappuja joissa ehdotin 6 lähtöä/ravit.Mallin näin ulkomaiden laukkakisoista).Taso nousisi ja palkinnot paranisi mutta eihän hippolan porukka ymmärtänyt.
Puolet radoista harjoituskäyttöön ja lopuille parempaa palvelua.
Nykyajan ihmiset ei pidä pitkäveteisistä tapahtumista.
Lämmittelylenkki hevosille voisi olla erikseen ettei tarvitsisi venytellä raveja lämmitysaikojen takia.

Kirjoittanut

Kolestrooli 6,5

Ei kai sitä raviradalle viitsi lähteä värjöttelemään kun ravit voi katella kotisohvaltakin.

Kirjoittanut

niin

jos asuu vähän kauempana radoista niin aikaa ja polttoainetta kuluu...netin kautta voi heittää pelit sisään ja tehdä samalla jotain kotihommia..ei siis tarvi laikuudesta olla kysymys..

Kirjoittanut

Yksi

ravijuhla pohjoismaissa on Elitloppet, sielä ei ole noussut niin sisäänpääsyjen kuin makkarankaan hinta joka vuosi kuin täällä Suomessa. Ja mikä tärkeintä siellä on joka vuosi 30 000 katsojaa satoi tai paisto.

Kirjoittanut

Mielestäni

Tämä ongelma on pelkästään raviratojen harteilla, kuinka tehdä raveista niin mielenkiintoinen tapahtuma että sieltä ei voi olla pois? Fintoto on tehnyt kaikkensa sen eteen ettei ihmiset menisi radoille, koska ovat pommittaneet raviratojen vieressäkin olevat kioskit täyteen etäpeli laitteita. Toki ravit pyörivät pitkälti totovaihtojen avulla mutta ei tämän tyyppiset ratkaisut ainakaan helpota katsojakato ongelmaa.

Kirjoittanut

Pelaisn kotoa käsin mieluummin

Ruotsin raveihin.Siellä on enemmän rahaa jaossa.Jos ei ole paikanpäällä on aivan sama missä hevoset juoksee.
(Pitäisi vain käydä Haaparannassa avaamassa pankkitili.)

Kirjoittanut

harmillista...

sillä ennen ravit olivat ennenkaikkea sosiaalinen tapahtuma, kun aina tapasi paljon tuttuja saman asian äärellä. nykyisin kaikki makoilee vaan sohvalla, missä ei tarvitse jutella kuin kännykkään. kohta ollaan varmaan siinä tilanteessa että pelataan virtuaalihevosiakin. ei kai entiseen sit ole paluuta...

Kirjoittanut

ei

ehkä niin käy niin huonosti mutta harvemmin tapaa livenä ravituttuja, se on tosiasia.

Kirjoittanut

huolestunut

Raviurheilulla on Suomessa tällä hetkellä kaksi suurta ongelmaa:

1. ravipelien liian pieni palautus prosentti

2. ravilähtöjen/hevosten heikko taso

Kirjoittanut

Yksi keino saada lisää näkyvyyttä

Olisi ilmainen Toto-tv. Kun useampi näkee lajin ensin helposti tv:stä, useampi tulee paikankin päälle. Mitä enemmän katsojia, sitä enemmän katsojia.

Jenkit tekivät maanpäällisten kasinoiden aloitteesta rahansiirrot nettipokerisaiteille kieltävän lain, että väki tulisi paremmin kasinoille. Seuraus? Väkeä käy kasinoilla jenkeissä nyt VÄHEMMÄN kun rahansiirrot nettipokeriin on estetty. Out of sight, out of mind. Ilmankos koko lakia ollaan jo kumoamassa.

Tietysti Toto-tv:n pitäisi olla hieman nykyistä laadukkaammin toteutettu. Sitä aikaa ei kuitenkaan saada koskaan takaisin jolloin ravipelit olivat ainoa tarjolla ollut taitopelien muoto Suomessa.

Palautusprosenttejakin pitäisi luonnollisesti nostaa, mutta se vaatisi verotuksen muuttamista siten, että vero menisi pelien tuotosta, ei pelivaihdosta. Jos vero menisi tuotosta, palautusta voisi hilata ylöspäin ihan vapaasti.

Kirjoittanut

Ei se ei käy

"Olisi ilmainen Toto-tv. Kun useampi näkee lajin ensin helposti tv:stä, useampi tulee paikankin päälle. Mitä enemmän katsojia, sitä enemmän katsojia.

Tietysti Toto-tv:n pitäisi olla hieman nykyistä
laadukkaammin toteutettu."

Ensimmäinen ei voi pitää paikkaansa ja toinen pitää paikkansa ja siksi lähetystä ei pidä laittaa ilmaiseksi. Siis köyhät ei näitä pelejä pelaa eivätkä siis pelaisi ilmaisella kuvallakaan. Mistä tämmöinen ajatus edes voi tulla.

Siinähän menisi samalla kultakaivos ja tulojen päälähde.

(§-:

Nettipelaaminen hiipuu ja taantuma vie ylimääräiset rahat pelaamisesta. Sen jälkeen ei ole enää paljon tehtävissä.

Kirjoittanut

Ravit parasta kotikoneella

Se on yhtä säästöä kun ei mene paikanpäälle.
Lipunhinta,pakolliset kahvit,makkarat ==> näillä kulujen säästöllä tekee jo mukavan kokosen V4 lapun.
Kotona pystyy tekee jotain aina lähtöjen välissä.Raveissa paikan päällä turhaantuu aikaa monta tuntia.

Kirjoittanut

muistot vanhenee

ensimmäisen v5 voittoni ja oli myös aloittelian tuuria 1100mk voitto 8mk rivillä 80luvulla.keystone mermaid,munter,raketus,hybrid rose,ja oliko vielä aro valo.maaseudun tulevaisuudesta otettu rivi jota hiukan muutin.

Kirjoittanut

Näin

PILOT, olen eri mieltä. Kyllä ilmainen tototv saattaisi olla jopa ongelman ratkaisu. Nykyihminen (homo modernis) surffailee tv-kanavilla. Sitten joskus, kun tototv löytyy, siinä voi jopa jäädä koukkuun.

Siis voi jäädä, jos ohjelma on hyvin tehty. Nyt se ei sitä ole.

Kirjoittanut

Pilkettä silmässä ja kulmassa

Kyllähän se näin on, että parhain mahdollinen markkinointikeino olisi ollut ja olisi nykyäänkin ilmainen toto-tv nimenomaan oiken markkinoituna.

Mitä samalla pitäisi tehdä ja toteuttaa onkin vain ammattitaitoisten markkinointimiesten hyvistä ideoista kiinni.

Nyt kun tuo paras "ase" on käyttämättä, niin tyydytään joka taholla vain näihin "normaaleihin" markkinointitoimiin, jotka tuottavat panostukseen nähden varmasti aivan liian vähän.

Kirjoittanut

trav

Vermo hakee seuraneitiä vieraileville ryhmille jne. Päälliköllä pitää niin kovaa kiirettä ravien aikana, sillä pitäähän sitä peräti jokunen pysti käydä jakamassa. Eli sarjassamme turhaa, aivan turhaa...

Nyt kun vielä on mahdollista tehdä asioiden eteen jotain, niin täytyisi tehdä. Edellyttäisi täydellistä remonttia asioista vastaavien puljujen johtoihin. Ovat jo osoittaneet kykenemättömyytensä tilanteen vaatimiin radikaaleihin ratkaisuihin. Palstalla esitetty hyviä toimenpiteitä.

Piiri pieni pyörii. Hallituspaikat jaetaan kavereille.

Tarjontaa lisätään ja haetaan kasvua. Vaihtuvakertoimisiin peleihin (roskaprosenteilla) ei riitä jaettavaa per ravit eli ei houkuta pelaamaan.

Alkakaa opiskelemaan Ruotsin hevosia.... Fintoto pelaa homman pitkässä juoksussa ATG:n käsiin.

Kirjoittanut

Kenen on vastuu tehdystä virheestä?

Oli selvä virhe lähteä maksulliseen Toto-Tv:seen tätä mieltä on ollut moni arvostettukin ravipäättäjä, vaan nyt kun vyyhtiin on kytketty Maxisat ja kaapelitvoperaattorit on tuon maksullisen muuttaminen ilmaiseksi vaikea yhtälö.

Kirjoittanut

Vastuu

Vastuu lienee yrityksen toimivalla johdolla.

Miten toteutunee...

Kirjoittanut

Remontti

Todellakin uutta verta puikkoihin ja pian!

Taitaa olla käytännössä mahdotonta toteuttaa.

Fintoto organisaatio täysin uusiksi ja Hippos tj vaihtoon.

Kirjoittanut

Toto-tv

Ei voi olla kuulemma ilmainen, koska eu-jäsenvaltiot (uet) vaativat lähetyksiä salatuiksi.
Ne ovat joka jäsenmaassa salattuja lähetyksiä jonkun ihmeellisen sopimuksen mukaan.
Voisi olla Soinilla asiaa muuttaa tätä käytäntöä. Miksi helvetissä Suomalaisten pitää joka helvetin leikkiin ryhtyä, jos jossain muualla sovitaan asiasta.
Kansallisen edun mukaista olisi tuo ilmainen lähetys, tai käy niin, että ei kohta tarvitse pelata mitään.
Tuon kaltaisen vastauksen sain Fintotolta kun asiaa sähköpostitse tiedustelin.

Kirjoittanut

Osataanko Fintotossa tehdä mitään oikein?

Aikoinaan Fintoto/Hippos perusteli maksullisuutta mm. sillä, että lähetyksen tasoa nostetaan, kuvan laatua parannetaan ym. Mitä on tapahtunut? Jotain marginaalisia ja satunnaisia grafiikoita lukuunottamatta ei yhtään mitään. Suurella osalla radoista kuvauksen taso on edelleen syvältä. Tototv-lähetys on surkea tekele kun vertaa vaikkapa Ruotsin vastaavaan.

Samaan aikaan on kuitenkin varaa maksaa isoa rahaa olemattoman ravistudion tekemisestä. Ravistudio on nykyisellään niin turha kapistus, että sen lopettaminen olisi automaattisesti vuoden raviteko. Lähtöjen analysointi on olematonta, mikä johtuu tietysti tekijöiden vihjepuhelinkytköksistä. Lämmitysraportit on parasta antia, mutta ei niiden tekemiseen ravistudion organisaatiota tarvita.

Valitettavasti tähän ei ole tulossa muutosta. Piiri pieni pyörii edelleen. Kavereille keksitään hommia ja pientä tekemistä, itse tuotteen parantamisella ei ole mitään väliä. Uusien asiakkaiden hankkimiseksi ei tehdä mitään konkreettisia toimia, Fintoton markkinointiosasto on huono vitsi.

Ravit on hyvin äkkiä kuollut laji, jos uusia pelaajia ei saada haalittua nuorten joukosta. Markkinointitoimet pitäisi kohdistaa sinne, mistä näitä nuoria petsarinalkuja voisi löytää. Riku Raketin patsastelu torilla ennen lauantain 75-kisoja ei oikein riitä.

Kirjoittanut

hehe

"Lähtöjen analysointi
on olematonta, mikä johtuu tietysti tekijöiden
vihjepuhelinkytköksistä"

Käsittääkseni asia ei johdu tästä, vaan "analysointi" toteutetaan Fintoton,ei tekijöiden, haluamalla tavalla. Eli siis varsinaisesti ei oteta kantaa mihinkään :)

Ravistudio nykyisellään on, kuten todettua, tällaisenaan täysin hyödytön lisä raveihin. Se puolustaa juuri ja juuri paikkaansa Kuninkuusraveissa, St. Michelissä ja Suur-Hollolassa, mutta muualta sen voisi lopettaa saman tien. Ravistudion hyödyllisinkin osa, lämmitysinformaatio, on omasta mielestäni hyödyttömimmillään juuri näissä raveissa missä se annetaan.

Ravistudion voisi tehdä hyödylliseksikin, tekijöiden asiantuntemus riittäisi kyllä.

Kirjoittanut

..

Blck on täysin oikeassa siinä. Ravistudiota ei tarvita , koska esim Kouvolan ILTAraveista saa parempaa infoa nykyään kuin suurkilpailuista koskaan. Ratojen olisi nyt herättävä tähän palvelumuotoon jossa Hyvönen ja Jokinen jakaa informaatiota lähes joka hevosesta joka lähtöön. Se on pelajien PALVELUA , ei se että joogaillaan ravien alussa puku ja kravatti päällä sanoen muutamasta hevosesta OMAT näkemykset.