Kirjoittanut

Pekka putsaa pöydän

Huomisessa ravigaalassa todennäköisesti.Ei voi kun todeta että mies hallitsee kasvatuksen,ohjastuksen ja omistuksen yms.Täytyy sanoa että ansaitusti miestä sanotaan kultasormeksi.J.Kontio teki aika kovan ryöstöretken viemällä Finlandian,Hollolan ja Derbyn,toivottavasti saa jonkun tunnustuksen noista tempuista, mutta kyllä Pekka oli kokonaisuutena murskaava.Mielenkiintoista on nähdä kuka näitä palkintoja pokkaa 10-15 vuoden päästä? Paraneeko pojista polvi vai onko uudet isännät asialla? Tai ehkä täälläkin eletään tallien välistä isännyyttä niinkuin,esim Italiassa?

Vastaukset

Kirjoittanut

arvatkaapa

Kukahan on vuoden ohjastaja? ei pekka ainakaan.

Kirjoittanut

Pekka kuskina

Minä en voi ymmärtää, miksi Pekka Korpi on noin vahvasti esillä puhuttaessa vuoden ohjastaja-tittelistä.

Suomessa on mielestäni monia parempia kuskeja kuin Pekka. Hyvällä on helppo päästää, mutta myös taktinen silmä ja kyky ajaa realistisesti täytyy näkyä palkinnonsaajan valinnassa.

Valmentajana, kasvattajana ja omistajana Pekan meriitit ovat täysin ylivertaiset, mutta vuoden ohjastaja-tittelin vieminen Antti Teivaiselta olisi vääryyttä!

Kirjoittanut

Vuoden ohjastaja on eittämättä Antti Teivainen

Mutta hyväksytään, jos valinta kohdistuu Mika Forssiin, tai Akseli Lahtiseen.

Teivainen on ajanut yli 200 voiton vuosia vuodesta 1986, joten "sehän ei ole enää mitään" :D. Akseli varsinkin omilla valmentamillaan on ollut rakettinousija ajajatilastossa ja Forssin ajotehtävät kielii suosion kovasta noususta, joten palkinto voi "lipsahtaa" jommallekummalle heistäkin. Minulle on periaatteessa aivan sama, kuka tuon pystin pokkaa. Kyllähän jokainen on ansainnut tunnustusta tästä kaudesta.

Kirjoittanut

Tosin Pekka

Ei kyllä olisi hassumpi valinta vuoden kuskiksikaan. Paras voittoprosentti ja sijaprosentti kärkikuskeista. Tosin startteja "vain" reilut 600, mutta rahaa lähes miljoona.. Huh huh, mikä tilasto. Varmasti yksi voitontavoittelijoista myös.

Kirjoittanut

Samaa mieltä

Meinasinkin laittaa, että Mika Forssin tai Akseli Lahtisen valinta olisi ihan OK. He ovat ilman muuta Suomen toiseksi ja kolmanneksi parhaat kuskit ja kun ottaa huomioon heidän räjähdysmäisen nousun kuskihuipulle, voisi jommankumman valinta olla ihan paikallaan.

Pekka tulee ilman muuta saamaan täysin ansaitusti tittelin ainakin vuoden valmentajana ja kasvattajana sekä todennäköisesti myös omistajana. Pitäähän muillekin jättää jotakin;)

Kirjoittanut

Huomennahan olemme viisaampia

Korjattakoon että ohjastustittelissä on kyllä muitakin tavoittelijoita ykköstilasta, mutta otsikko tarkoitti lähinnä kokonaisuutta.Yritin ehdoittaa J.Kontiolle tätä titteliä kautta rantojen,mutta onhan siellä muitakin esim, yllämainittja ehdokkaita.Valitettavasti tilastojen valossa palkittavat ovat yleensä eniten rahaa tuoneita ohjastajia vaikka ohjastustaidon kanssa niillä ei olisikaan mitään tekemistä?Silti olisi mielenkiintoista tietää kuka tai ketkä ohjastaa ykkösiä 10-15 vuoden päästä?

Kirjoittanut

Ketäs muita siellä on?

Ohjastajatitteliä tavoittelemassa? Onko jossain listaa?

Kirjoittanut

Se on siinä Kollille

Vuoden raviohjastaja ja vuoden raviveikkausohjastaja on ANTTI TEIVAINEN.

ja Kollia kyrsii.

p.s.

Vuoden valmentaja: Pekka Korpi
Vuoden kasvattaja: Pekka Korpi