Kirjoittanut

Tähtihevonen kidnapattu

02.11.2007 , päivitetty 02.11.2007
Pohjois-Amerikassa sekä Breeders Crownin että Maple Leaf Trotin kesällä voittanut ja Nat Ray Trotissa toiseksi sijoittunut Equinox Bi hävisi tallistaan torstain ja perjantain välisenä yönä. Hevosen majapaikka sijaitsi Padovan kupeessa Pohjois-Italiassa.

Hevosen ruotsalainen valmentaja Jan Nordin epäili Aftonbladetissa, että Italian mafia on kidnapannut tähtihevosen. Nordin kertoi lehdelle, että hevosen taustavoimat vain odottavat, milloin lunnaita vaativat hämärähenkilöt soittavat heille ja kertovat ehtonsa.

Poliisi tutkii tapahtumien kulkua. Perjantai-iltapäivään mennessä ne olivat vielä hämärän peitossa.

Ensi vuodeksi siitosoriiksi rapakon taakse menossa ollut Equinox Bi, 6, paineli kesällä mailin 09,6. Tuoreiden tapahtumien pelätään vaarantavan sen suosion jalostusmarkkinoilla, koska hevonen ei ole ollut siitä normaalisti huolehtivien ihmisten valvonnassa koko ajan.

Equinox Bi on neljäs huippuhevonen, joka on kidnapattu Italiassa viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Vastaukset

Kirjoittanut

Hölmöjä on makaroonimafian äijätkin

Ennenkin on varastettu mm,huippuperiyttäjä Lemon Dra
jota ei ole vieläkään löydetty.Tarkemmin kuin ajattelee niin mitä pöllityllä hevosella tekee? ei mitään.Jalostukseen ei voi käyttää koska jäisi kiinni rekisteröidessä varsaa.Ainut mahdollisuus lienee myydä hevonen Venäjälle jossa osataan piraatti ja muut jallitushommat.

Kirjoittanut

Hevosvarkaus myös Hyvinkäällä

Eipä se mitään uutta ole tapahtuu sitä myös Suomessakin.Varastettuja hevosia on kaksi kappaletta ja niiden nimet ovat KID STAR ja JET STAR.Molemmat ovat tammoja ja toinen on syntynyt -97 ja toinen 2003. Lisäksi poliisi ei tutki asiaa.Ne varastettiin 2004 keväällä ja ovat edelleen kateissa.Hevoset ovat samaa sukua emäpuoleltaan kuin huippusiitosori DREAM VACATION ja EVER TO EXEL.

Kirjoittanut

Mitä

näillä hevosilla sitten voi tehdä kun ei voi kilpaa ajaa eikä astuttaa? Pullapolleksiko nämä varastetut sitten menevät? Jollei sitten hirveitä lunnaita vaadita ja sitten palauteta jonnekin preerian laidalle..

Kirjoittanut

Mafioso

Jokainen Kummisetä elokuvia katsellut tietää, että hevosen pään löytyminen sängystä ei mafiapiireissä lupaile hyvää.