Ylläpito onko kiellettyä ottaa kantaa asioihin miksi tuo adressi poistettiin??? teen sen uudestaan. Kysyn nyt ihan suoraan saanko bannin ,jos teen sen uudestaan. Haluan myös suoran vastauksen.
Vastaukset
Kirjoittanut Ravit sydämmen asia
hevostalli.net
Siellä foorumissa ainekin saa ottaa kantaa kaikki sinne , jotka haluavat eläinten potkijan aisoihin. Enempää en sano saatan haluta tänne joskus muutaman rivin kirjottaa , mutta onneksi se ei minulle mikään pakko ole.
Kirjoittanut bluestone
Kantaa saat ottaa
Nimeltämainittua henkilöä vastaan et täällä voi kerätä adressia. Et nimettömänä, etkä vaikka julkaisisit oman nimesi.
Ravia.fi ei ole paikka, missä julkisesti ristiinnaulitaan ihmisiä mielitekojen ja huhujen perusteella. Täällä kukaan ei ole toisen tuomari.
Tämä on paikka,mikä on tarkoitettu kriittisellekin keskustelulle. Tämä ei ole paikka, missä nimimerkin takaa häväistään ja panetellaan nimeltä toisia ihmisiä.
Lainrikkojia varten meillä on erittäin hyvin toimiva oikeuslaitos. Uskon myös Hippoksen rangaistuksiin ja objektiivisuuteen sen määritellessä toimivaltaansa kuuluvia rangaistuksia. En halua täällä levitettävän minkäänlaista lynkkausmielialaa. Uskoin niiden jääneen Golgatalle ja viimeistään hävinneen Kristalliyöhön.
Pesetkö kätesi kuin Pilatus?
Mieti tarkoitusperiäsi ja nimimerkkiäsi. Lue ylhäältä vasemmalta kirjoitusohjeet, myös nettiketti. Samaan kehoitan muitakin kirjoittajia.
Kirjoittanut Ravit sydämmen asialla
bluestone
Asia selvä toivotan sinulle myös entistä parempaa kykyä hoitaa palstaa. Jatketaan keskustelua ystävälliseen sävyyn eikä lynkata täälläkään ketään ei myöskään ylläpidon toimesta.
Kirjoittanut Kysyy vaan
Bluestonelle
Miten mainintasi "missä julkisesti ristiinnaulitaan
ihmisiä mielitekojen ja huhujen perusteella" liittyy tähän hevosen potkimiseen, jonka jokainen terve ihminen näki?
Taitaa taas kerran olla tätä jo Hevosurheilulehdestä tuttua hyssyttelyä eli vaietaanpa nyt kaikki epämiellyttävistä asioista niin ne ikäänkuin katoavat.
Kirjoittanut Juorueukko
Neljän viikon ajokielto tuli huhupuheista?
Turvat vaan kiinni tällaisista ettei vaan kukaan ajattele "miehestä" mitään pahaa.
Sattuuhan sitä, julkisesti pieksetään ja potkitaan, mitä mahtaa olla kotona?
Kirjoittanut hotspur
pitäkäähän
nyt suut supussa. Jos kyseinen herra vaivihkaa vähän ojentaa laiskaa hevosta, niin älkää herranjestas panetelko häntä täällä.
Ihmettelen suuresti, että jos mies julkisesti tuollaista harrastaa, niin minkä takia siitä ei voi jokainen antaa mielipidettään? Tuskin tuollaista eläinrääkkäystapausta tarvitsee maton alle lakaista. Oliko siis ketjun avaajan tekstissä jotain laitonta? Mielestäni ei.
Kirjoittanut bluestone
Tuskin kannattaa
Ei kannata ymmärtää tekstiäni tahallaan väärin. Nimimerkki kysyi, miksi poistin hänen adressiviestinsä.
Adressit siis eivät ole suotavia. Tiedä sitten miten uskottava olisi adressi, jonka on allekirjoittanut joukko punaisia ja mustia nimimerkkejä?
Vastaukseni alkuosassa totesin syyn viestin poistoon. Loppuosa on yleistä kahvikeskustelua aiheesta "Kirjoittaminen ravialle", ei kyseisen tapauksen pohdintaa.
Hevosen potkintaa-keskustelua ravilähdössä voi seurata ja siihen osallistuakin "jossittelut"-osiossamme. Itse ainakin seuraan tuota ketjua suurella mielenkiinnolla.
Kirjoittanut ja
tälläinen ylläpiti täällä
Ravia.fi ei ole paikka, missä julkisesti ristiinnaulitaan
ihmisiä mielitekojen ja huhujen perusteella. Täällä kukaan
ei ole toisen tuomari.
mitä V**** tuo tarkoittaa voitko selventää?Minkä mielitekojen ja huhujen?Eikö enään riitä se ,että itse omin silmin näkee mitä tapahtuu....
Kirjoittanut sippinen
niin on
älkää nyt hermostuko. masi on vanhempi immeinen ja tuntee ravikuviot kuin omat taskunsa.
ei liene lakitekstikään ihan tuntematonta.
masi tarkoittaa vaan teidän parastanne ettei tule mitään herjaus kanteita, ne voivat olla kalliita.
eihän ravia portaali ole koskaan ollut tuomioita julistava , vaan lähinnä keskustelupalsta, tuomiot annetaan oikeus-saleissa ja kenties pohjanmaalla saunan takana.
hyvää miellyttävää syksyä kaikille, aina raamtunpäiviin asti.
Kirjoittanut kyr
bluestone
Olen tiennyt että olet tiukkapipo, mutta että HUHUJA? En arvannut että olet myös sokea? Käy katsomassa videokirjastosta tämä huhu.
Banneja annetaan tällä palstalla monesti aivan ihme syistä. Joittenkin p-puolessa on moderaattorin kieli niin syvällä, ettei sitä uskoisi todeksi. Mutta jatkakaa samaa kommunistista isovelivalvoo linjaanne, mutta tarkastakaa kuitenkin ammattitaitonne riittävyys. Sellaista sontaa täällä välillä näkee, joihin ei puututa, että oksat pois, välillä on taas Breznev vallassa.
* * * *
Moderaattori huomauttaa:
Lue bluestonen myöhempi, selventävä viesti. Missään hän ei väitä, että kyseinen tapaus olisi huhu.
Jouduin muuttamaan nickiäsi, olen pahoillani. Alatyyli ei ole sopivaa. Lue kirjoitusohjeet.
Valvomo
Kirjoittanut jj
Upeaa valvomo
Hyvää huomenta!
Ryhdikästä toimintaa bluestone & valvomo. Joku tolkkuhan se pitää täälläkin olla.