Kirjoittanut

ehdotus uusien pelaajien

hankkimiseksi. Laittakaa pelitisivulle leikkipeli-osio. Jokainen saa päivää kohden 50 euroa leikkirahaa. Pidätte tilastoa ja päivitätte pelit päivittäin. Kuukauden kolme parasta leikkirahapeluria saisivat 50 euroa pelitililleen oikeaa rahaa. Näin ne pokerifirmatkin menettelevät
ja suosio valtaisa...

Vastaukset

Kirjoittanut

Onko todellakin

näillä muilla yrityksillä tällaisia leikkidemoja esim. faveista, futiksesta tai jääkiekosta. Eli tällaisista muuttuvakertoimisista peleistä ? Aika hienoja sovelluksia jos livepelejä voisi pelata leikkimielellä siten että leikkirahan pystyisi ohjelmoimaan varsinaiseen peliin ? Ideahan on hyvä, itse olen nähnyt vaan näitä ns.demopelejä !½

Kirjoittanut

Leikkipeliosioko?

Josey, eikös meillä ole jo nyt sellainen täällä? Ainakin itse olen ottanut varsinaisten asiantuntijoiden ensin kadottua omiin ketjuihinsa ja sitten koko saitilta tämän enemmän leikin ja ajanvietteen kannalta.

Kirjoittanut

en usko että

leikkitoto-ohjelma olisi mitenkään vaikeaa toteuttaa. Leikkirahavedot muodostaisivat omat kertoimensa. Esimerkiksi Paffilla leikkirahapelit
pyörii oikean rinnalla ja varmaan monella muullakin. TotoTV:stä seurattaisiin kuitenkin oikeaa kuvaa jossa ihka elävät hevoset juoksisivat
leikkitoton kohteina.

Sitten kun pystyisi pelaamaan voitollista peliä leikkirahalla voisi alkaa pelaamaan oikealla kuten pokerissakin. Näin säästyttäisiin monilta
ongelmapelaajilta...

p.s. Nipa -olen samaa mieltä...

Kirjoittanut

TT

Mitenkäs sitten pelaisit sitä leikkipeliä, kun täälläkin leikkipelisi perustuivat jälkikäteen laitettuihin lipastopeleihin.

Ei mitään leikkiosioita ravipeleihin.

Kirjoittanut

Hyvä idea

On supisuomalaista olla tyrmäämässä uusia ideoita, hyviäkin. Minusta Joseyn idea on hyvä. Toteutus vaan pitää olla toimiva. Pokeri-demoilla on paljon käyttäjiä, niistä moni astuu askeleen eteenpäin eli oikeaan pelaamiseen. Ja onhan meillä näitä Habbo-hotelleja ja muita. MTV3:n päätuote tuntuu olevan tällä hetkellä iltapäivän puhelinpeli, jossa pitää tietää, mikä päivä tänään on. Ilmeisesti sekin kannattaa.

Kirjoittanut

pah

älä levitä väärää todistusta lähimmäisestäsi...

p.s. MOSSIN ketjussa alkoi piironki kahista siihen malliin että oli vastattava. Minä myönsin
mutta opetuslapset kielsivät.

-Leikkirahan kuukautiset palkinnot voisivat olla paljon suurempiakin ja palkita 10 parasta. Voittaja 1000,toinen 900... ja kymmenes 100 euroa.
Rahat tulisivat markkinointibudjetista. Näin käytäisiin suoraan asian ytimeen eli pelaamisen
ja uusien sellaisten hankkimiseksi. Voittaneiden rahathan palautuisi pääosin takaisin pelaamalla(palautus%) joten rahaa kuluisi vain leikki-toto
ohjelman pyörittämiskustannuksiin...

Kirjoittanut

H laatikolle

Mennään sitten hiekkalaatikolle tekeen kakkuja leikisti......

Kirjoittanut

silleen kuulehan

silloin kun minä pelasin niin todellakin pelasin
rahalla enkä millään napeilla. Nykyiset euron pelaajat joita täälläkin on suurin osa ovat verrattavissa heikkalaatikko pelureihin...

Voittaja-ja sijapanosten minimipanos tulisi nostaa
5 euroon ja V4 euroon. Kaksarissa se voisi olla 3
euroa.

-Leikkirahakisaan olisi hyvä ottaa mukaan myös sisäänostot eli 5 euroa/nuppi/kk. Palkinnot pokerin tapaan mitä useampi pelaaja sitä suuremmat palkinnot. Valita voisi pelaako voittajaa tai mitä muuta tahansa Fintoton peliä.
Samaa voisi soveltaa myös oikeaan totoonkin eli
kuukauden kestäviä turnauksia. Tämä on ainut tapa
voittaa pikkurahalla jotain suurtakin ilman että on hirvee mäihä...

Kirjoittanut

jatketaan

jos kansa syttyy ennemmän pokeriin ja sen leikkipeleihin niin silloin RAVIT tuotteena
on huonompi...

ps. on se ikävää jos pelikortit kiinnostaa enemmän
kuin elävät hevoset...

p.s. tekopotti vastaan lusta

Kirjoittanut

ja ninpä

menen pelaamaan pokeria taas kerran sillä eihän totoa voi enää edes pelata...

muutama nousun paikka:

-luen peliä kuin piru raamattua

-luen raamatun kuin olisin piru

-piru se jakaa kortteja jos sille vallan annan

p.s. piruja ei ole olemassa...

Kirjoittanut

Mitäs peliä pelaat?

Jos vaikka tulisi aikansa kuluksi samoihin rinkeihin.

Kirjoittanut

Pilot

turnaus alkaa noin 24.00

-Eka tunnin aikana rajaton rebuy 2 dollaria


Ite pelaan hyvin agressiivisesti tuon ensimmäisen tunnin tavoitteena saada kunnon stacki. Jos ei niin nukkumaan...usein rahoille riittää eka breikin jälkeen noin 15000 stacki, ja korotetuille pääsee varmasti päälle 20000 stackilla. Jos saan reilusti päälle niin valvon jopa aamu kuuteen...

Kirjoittanut

heti kommentti

siis peliä lukemalla agressiivisti eikä vaan agressiivisesti kuten jotkut PAISTIT siellä tekee
...

Kirjoittanut

ja

luen peliä jo pikku blindeillä.

PAKKOHAN se on noteerata missä vesissä venettään
koittaa ohjata.

PILOT ...meitä vaan on moneksi. Totossa etu sillä
tallipojalla. Pokerissa sinä olet PÄÄLLIKKÖ...jos
et ole tallipoika...

Kirjoittanut

just nyt se alkoi

ja korotin 150 A 8..lla jolla nousin 1890 stackiin...
nyt K 10 lähtö
.bet 40

flopissa 10 pari checkkaan

river tree 10 raisetan 350

voitan ja stacki eka minuutin jälkeen 2050 ja olen 235:s 1124 pelaajasta...

-Tämän enempää en halua Pilotille enkä muille
kertoa pokeri nimimerkistäni...
'

Kirjoittanut

average after 14 minutes 2400

ja isoin stacki 21000...Mulla pieni kikkeli eli saldoa 1900...

pitäisi tehdä jotain !!!

Kirjoittanut

jatkoa

lyön risti 5- 10 200 ennen floppia

tuli 7 K a


bet 250

kaveri luopui ja bluffi onnistui

stacki nyt 2785


Kirjoittanut

nyt sijoitus

419/1124

tai pelaajia jäljellä 938 ja minä 423:s

Pilot ...älä viitti...se olisi turhaa!

Odotan seuraavaa nousua...

Kirjoittanut

6-6 parilla

nousu 3110

Kirjoittanut

nyt foldataan

kunnes maksetaan... sitten salaan ja kas kummaa jos joku menee miinaan niin ten thoudans=

10000

Kirjoittanut

Olet todellinen onnenpoika

Toivottavasti tulee menestystä jatkossa; yön voi viettää myös nukkumalla (§-;

Kirjoittanut

nyt mulla miina

kolme kutosta ja flopissa ei mitään vetoja...

Kirjoittanut

joku sai

värin ja saldoni putosi 1700

plääh

Kirjoittanut

odotan...

eli kalastelen saldolla 1800..

mutta jos ei ala käydä tuuri niin on aika bluffata ja olla agressiivinen...

Kirjoittanut

avarage 4500 ja

isoin 35000...

odotan yhä nousun paikkaa ja saldo vain 1700

Kirjoittanut

on aika agressiisisuuden

ja nousin bluffilla saldoon 3500 joka oikeuttaa
sijaan jotain 400/760 pelaajaa

Kirjoittanut

pelasin

hyvin agressiivisesti flopissa saamani kahdet parit eli A 5. En itse korottanut mutta kylläkin heti sen jälkeen. Joku luuli saavansa potin AK yhdistelmällä mutta mulla sattui olemaan A 5 ja flopissa A 5 ja joku muu kortti jolla epäilijät voi pyyhkäistä persettään...

saldo nyt 7000 ja risat ja taukoon 7 minuuttia

sijoitus 199/709

Kirjoittanut

tilanne

elää koko ajan eikä päivitykset pysy perässä...

Pilot ei saa selville edes nimimerkkiä jolla pelaan...

Kirjoittanut

eka tauko

enkä osta periaatteesta addonia...senhän saa (1500) yhdellä jaolla huijaamalla.

No saldolla 7000 tauon jälkeen jatketaan ja sija jotain 270 / 640

Kirjoittanut

nyt tauko päättyi

seuraavaksi kyttään salettia kättä jolla nousu
yli 100000

Kirjoittanut

korjaan

yli 10000

Kirjoittanut

mä putosin

kun joku sai riverillä suoran mun A 3 kahtaparia
vastaan...saldo jotain 3600

Kirjoittanut

jakaja meni

just mun ohi eli mulla on nyt muutama ilmaiskierros aikaa tehdä nousu. Jos ei niin
lähden nukkumaan. Seuraavana yönä yritän
taas finaalipöytään . Nyt häviän todennäköisesti
2+0,20 dollaria jos ei ihmeitä satu...

Kirjoittanut

Hyvää yötä

peli päättyi tänään tähän eli hävisin 2 + 0,20
dollaria tähän turnaukseen. Tässähän palkitaan yleensä 130 pelaajaa alkaen noin 12 dollarista ja voittaja saa liki 2000 dollaria.

-Jotain tämän kaltaista totoon ja ihan uusi ilme koko pelaamisella...

Kirjoittanut

Viiltävää analyysiä

Pienen seurannan puolesta voisin sanoa seuraavaa:

-pelaat liikaa turboja ja etenkin pieniä turnausturboja, joissa on kuitenkin paljon pelaajia ja all-in-toimintaa liikaakin

-pelaat liian "varmoilla aloituskäsillä" eli luotat ässään tai odotat taskuparia; hiukan monipuolisuutta ja samalla arvaamattomuutta aloituskäsiin

-kovin montaa finaalipöytää et ole saavuttanut, joten olet ilmeisen tyytyväinen ja odottelet liiaksikin sitä, että olet rahasijalla, jonka jälkeen varanto on huvennut liikaakin

En tiedä menikö metsään tämä tarina; voi olla että meni tai sitten ei. Tunnistatko itsesi?

Kirjoittanut

Pilot

noinhan minä tuossa pelasin. Kyllä minä vaihtelen pelityyliä mutta kun ei ole tuossa turnauksessa muuta tavoitetta kuin päästä finaalipöytään tai sitten rahoille. Useasti olen kirjannut itseni ulos saldon ollessa päälle 15000 jolla saa siis rahasijan. Viimeksi stacki oli 25000 kun laitoin nukkumaan ja kun aamulla katsoin niin 21 dollaria
oli tullut tilille.

Eilen pelasin kännissä joten en varmaan ollut parhaimillani kun vielä putosin...