Hippoksen sivuilta, oli jo nähtävissä ja nyt kateissa. Tarvitseekohan joku paremman lähtöpaikan, vai oliko joku unohtanuta ilmoittaa hevosensa ajoissa, vai onko kyse jostain muusta?
Vastaukset
Kirjoittanut tuominen
Samaa ihmettelen
No ainakin suunnilleen muistissa nuo lämpösten lähdöt ja kai ne välimuistista löytyvät joten voi verrata jos jotain kummaa tapahtuu :)
Kirjoittanut Theo Kojak
pientä viivettä
Hieman voivat muuttua:
Kriterium-karsintojen lähtölistat viivästyvät
(Tiedote 19.9.2007 klo 14.30)
Teivon ensi tiistain 25.9.2007 Kriterium –karsintojen lähtölistat ilmestyvät pienellä viiveellä. Karsintojen suosio oli ennennäkemätön, lämminverisiä ilmoitettiin mukaan 64 ja suomenhevosia 29 tulevaisuuden toivoa.
- Innostuksissamme jaoimme lämminverivarsat jo kuuteen lähtöön, ja tuo versio oli netissäkin muutaman minuutin. Versiohan ei vastannut määräyksiä, koska kilpailun säännöt sallivat vain 60 hevosen mukaanoton ja näin viisi karsintalähtöä. Listat saataneen valmiiksi vielä ennen illan tuloa. Mutta hyväähän tässä on se, että kasvattajakilpailuun on tungosta, toteaa Matti Mahlamäki Teivosta.
Kirjoittanut Äkkipika
Mahlamäki
Ei tunnu pystyvän myöntämään kuin epäsuorasti, että ammattitaito ei riitä käsittelemään tämän kokoisia asioita. Toiminta taas taattua Teivo-laatua.
Luojan kiitos V5 on ja pysyy Vermossa. Teivo kesäratojen joukkoon!
Kirjoittanut muppe
kaikki
nämä teivo,vermo ja pilvenmäki kesäratojen joukkoon
Kirjoittanut Ahatova.
heheh
Ei olekaan tullut Teivoa moitittua pitkään aikaan, missä on käynyt ilmeinen virhe.
Kiva kun listat on nähty ja lähtöpaikat, niin ne voidaan arpoa vielä uudestaan. Missä omistajien oikeusturva?? Tämähän lipoo katastrofia jos 1-2 paikka nopealla vaihtuu takarivin uloimpiin :-O
Teivooooo!
Kirjoittanut Äkkipika
Arvonta?
Eihän lähtölistoja voi Hippoksen koneella arpoa kuin kerran, eihän?
Miten Mahlamäki aikoo arpoa nuo uudet listat?
Jos käsin, niin saammeko nähdä arvonnan suorana tototeeveessä?
Millä oikeudella M.Forss on suorittamassa arvontaa??? Mielestäni ko. henkilö ajaa itse kilpaa ko. kisassa??? Oikeudenmukaisuuden vuoksi kuski ei saa arpoa itse ratoja!!! Forss ajaa viittä hevosta joten on TEIVO PERSEESTÄ. Arvonnat uusiksi tietokoneella tai ensinjulkaistut lähtölistat käyttöön.
Kirjoittanut jee jee jee
toiset voittaa, toiset häviää
Hetken jo netissäkin olleissa listoissa Forssilla oli kuudessa karsinnassa neljä ajokkia. Nyt hänellä on viidessä karsinnassa viisi, joten kyllä kannatti vähän lappuja nostella.