Ihme hehkutusta tuolla Kyllösellä kun se mainitsee Nico Rosbergin aina suomalaisena.
Käsittääkseni on syntynyt Saksassa, puhuu saksaa ja kansallisuutensa on Saksa. Miten Nicosta silloin saa suomalaisen ?
Vastaukset
Kirjoittanut Passintarkastaja
Kyllä
Nikolla on Saksan ja SUOMEN passi. Eli kaksi kansalaisuutta ja -äänioikeutta myös. Sinulle snoppailija tiedoksi.
Kirjoittanut pastori silli
passintarkastajalle
No minkä takia Rosbergin kansallisuus on sitten ainoastaan Saksa ? Toisekseen, miksi Nico ei osaa suomen kieltä ?
Noiden syiden takia minä Nicoa suomalaisena en osaa pitää, olkoonkin että isänsä, Ruotsissa syntynyt Keijo Rosenberg onkin suomalainen.
Passin voi saada vaikkapa Espanjaan jos omistaa siellä kesämökin ja lupautuu asumaan siellä yli puolet vuodesta.
Jos se minusta tekee snobbailijan niin on sinulla oudot kriteerit.
Kirjoittanut rosberg
nico ei ole suomenjuntti
nicon isä syntynyt Ruotsissa.solnassa asunut ei koskaan suomessa äiti Saksatar että siis finskikö
Kirjoittanut Böönani
hai hitler
Kyllä sen kyllösen hymy hyytyy,jos se ruusperi joskus voittaa,kun siellä soikin saksan hymnit.
Kirjoittanut olavi
ja pyh!
ei ole suomalainen.kyllä se ensimmäinen edellytys olisi että edes kieltä osaisi.kyllönen nyt yleensäkin meuhkaa mitä sattuu.muistuuko mieleen kun kyllönen kysyi rosbergilta että mitä ne on nimeltään noi putket mitkä tulee auton takaa ja rosberg kerto niiden olevan pakoputkia,että näin pätevä selostaja on.
Kirjoittanut Passintarkastaja
huh huh
Keke ei koskaan asunut Suomessa?! Mä lopetan viestinnän nyt tähän. Jatkakaa te neropatit vaan.
Keijo Rosenberg on kyllä voinut syntyä vaikka Guatemalassa, mutta hänellähän ei olekkaan mitään tekemistä Niko Rosbergin kanssa.
Voi teitä lahjattomia pullistelijoita!
Kirjoittanut lektu
siinä meni uskottavuus p-tarkastajalta
Kenen ihmeen Niko Rosbergin kanssa ? Kuka se on ? Täällä on puhuttu Nico Rosbergistä.
Passintarkistaja voisi katsoa sitä passia vähän tarkemmin :DDDDDD
Kirjoittanut Tietoniekka
suhmurat
C on suomeksi K.
Kirjoittanut Big Money
Nico lauloi tallialueella paparazzeille
Kari Tapion biisiä: Olen suomalainen
Kirjoittanut aslakki
voishin sanuva
jotta lapin polttajiin vois kuuluva
Kirjoittanut Pool
Enemmän Nico..
suomalainen on kuin kiekonheiton suomenennätyksen omaava kaveri.
Keke oli Iisalmen poikia vaikka ruotsissa onkin syntynyt.
Kirjoittanut tietonjanoinen
Wikipediasta copy/paste
Keijo Rosberg:
Hän vietti lapsuutensa Oulussa, jossa hän sai ensimmäisen kerran ajaa karting-auton tyylistä laitetta, jonka oululainen autokauppias Heikki Vuolevi ja Rosbergin isä Lars yhdessä rakensivat. Muutettuaan Iisalmeen hänen karting-harrastuksensa laajeni. Rosberg kirjoitti ylioppilaaksi Iisalmen lyseosta.
Siirtyessään kilpailemaan ulkomaiden Formula-sarjoihin hän otti käyttöön hieman lyhyemmän version sukunimestään (Rosenberg -> Rosberg) ja alkoi käyttää pelkästään "Keke" -lempinimeä, koska arveli niiden olevan helpommin ihmisten muistettavissa ja lausuttavissa muilla kielillä. Näin muodostui lupaavasta kuljettajasta Keijo Rosenberg täysiverinen kilpa-ajaja Keke Rosberg.
Kirjoittanut joka
sattui
voittamaan tuurilla mm-sarjan,yksi maailman huonoimmista kuskeista.
Kirjoittanut AH
jokalle
paras kuski katkoi vain jalkansa, vai mitä ?
mahtoi ollakin aivan ylikylä
Kirjoittanut joka
no valitettavasti
näin kävi ja keijo peri mestaruuden....
Kirjoittanut joka
PIRONI
oli jo matkalla kohti mestaruutta,mutta saksan gp ajoi prostin perään ja oli kuolla.....
Kirjoittanut joka
....
http://fi.wikipedia.org/wiki/Didier_Pironi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Didier_Pironi
Kirjoittanut Aatu
Mikä vika
Saksassa?Me suomalaiset olimme natsisaksan aseveljiä ja liittolaisia.20-luvulla oltiin Suomesta tekemässä kuningaskuntaa ja Saksasta oltiin tuomassa jotain prinssiä kunkuksi.