selosta Teivon lounasraveissa, vaan joku harjoittelija? Näin käsiohjelman mukaan taas huomenna. Heikkilä näkyy kuitenkin useimmiten
myös lounasraveissa istuvan omalla paikallaan
ravintolassa.
Vastaukset
Kirjoittanut keittäjä
Heikkilä
On juuri silloin lounaalla.
Kirjoittanut teppo1
Täähän on hianoo
antaa tällaiselle harjoittelijalle tilaisuus näissä täyteraveissa. Uusia tuulia, eihän tota selostamista oikein kotona kuivaharjoittelulla opi joten on hienoa että näitä pikku lounaita hyödynnetään näin (varsinkin kun en itse lounasraveja perjantaisin jouda seuraamaan eikä tarvitse opettelua kuunnella).
Kirjoittanut selostaa
Jere
että on parempi kuin Heikkilä. Minun mielestäni Jere voisi syrjäyttää kokonaan Heikkilän teivon ja muidenkin ravien selostuspuuhissa. Heikkilä on jo vanha ja väsynyt, voisi siirtyä kokonaan sinne thaimaaseen jahtaamaan niitä pik**p****a!
Kirjoittanut Soppa
Jep!
Antaa Heikkilän syödä rauhassa vaan, eihän selostus ainakaan huonone!
Kirjoittanut Tarkkailija
Heikkilä
Puhukaa mitä puhutte. Kyllä Make on kautta aikain Suomen paras raviselostaja. Kiistelty persoona kylläkin mutta selostushommissa numero uno.