Kirjoittanut

Passionate Kemp

alkaa oleen starttivalmis, Nieminen ajanut Hevosurheilun mukaan Viialassa hiitin 2100/19,0.
Hyvä juttu, saadaan Suomen ykköstasolle pikkuisen eloa, muuten on niin näivettynyttä touhua, vanhoja raakkeja starteissa.

Vastaukset

Kirjoittanut

juu

Tänä vuonna tosiaan on suomen ykkössarjalaiset olleet huipputasoaan sekunnin tai kaksi jäljessä. Siis lähes kaikki. Kumma kun samana vuonna kaikilla jotain häikkää. Hyvä esimerkki tuo Suur-Hollola, kun Ruotsin B-sarjan taukohevoset(kärjistetysti sanoen) voittaa Suomen eliitin. Noh, parhaimmillaan ei olleet nekään. Ja Gold Strike voi riittääkin tulevaisuudessa Ruotsinkin tammahuipulla.

Vaan niinpä se keihäänheiton tasokin vaihtelee vuosittain rajusti. Toisinaan arvokisamitalit jaetaan 82-85 metrisillä ja toisena vuonna vaaditaan 88 metriä joka ukolta. Kilpailupäivän sää ei ainut tekijä, koska taso voi olla koko vuoden 5-8 metriä muita vuosia huonompi. Siis joka iikalla.

Kirjoittanut

Jehnasentään

Sehän on voitehista kiinni, nii heitoiss ku raveiss. Tilastot ja keskiarvot kertovat kaiken niitä ymmärtävälle. Tyhmälle eivät mitään.

Kirjoittanut

Suomi / Ruotsi

Eilen mm. nähtiin maidemme hevosten luokkaerosta esimerkki. Rambo Rollax tuli täältä härmälästä hakemaan pisteitä, kun naapurissa ei ole päässyt edes rahoille pitkään aikaan. Täällä maan pääradalla helppo voitto.

Kirjoittanut

Saa

kumpi tulee ensin radoille ja menestyy, Passionate Kemp vai BWT Magic.